maanantaina keskosuudesta

Eilen oli sotaveteraanien muistopäivä ja tänään siis koulusta vapaata, postit ja pankit kiinni ja muu maailma toimiikin sit normaalisti. Aamiaiseksi keittelen riisipuuroa – jonka mitä todennäköisimmin päädyn syömään ihan itse vaan – ja sit pitäis miettiä mitä halutaan tehdä. Kaikki lastenpaikat on täynnä lapsia koska kellään ei ole koulua... ne on siis ihan out, en tosiaankaan halua lähteä hukkaamaan näitä tungokseen. Iltapäivällä normiterapiat. Ehkä niitten jälkeen voitais lähteä ostarille leikkimään ja ehkä ravinteliin ja...

***

Yöllä mietin työjuttuja ja olin ihan varma, että ne vanhemmat pitää mua laiskana ja huonona opena... ei valmistele kunnolla, ei osaa kaikkea ulkoa, soittaa lauluja levyltä... koulupäivä lähestyy taas ja paineet nousee... joulujuhlaesitys pitäis suunnitella ja sitä alkaa harjoittelemaan. On kummaa muuten miten näitten vinoutuneitten ajatusten keskellä esiin nousee aina ne sen yhden ja saman äidin kasvot. Musta vaan tuntuu että se on jotenkin erityisen arvioiva, eikä välttämättä edes ole, musta vaan tuntuu siltä... Pääopen seuraajaksi ei ole helppoa astella, Pääopella kun on tästä sortista aika pitkä työkokemus, mulla ei.

***

Törmäsin naamiksessa jonkun linkkaamaan Hesarin juttuun ja muistin taas että pojat on keskosia. Mä en oo koskaan osannut suhtautua niihin keskosina ja hämmennyn aina kun joku lääkäri tai terapeutti asiasta puhuu.. ”Kun teillä on kuitenkin tämä keskosuus...”  Onhan ne kai teknisesti keskosia, kun syntyivät 36+2, mutta molemmat oli kuitenkin yli kolmekiloisia eikä pojat koskaan tarvinneet keskolan apuja... O:lla nyt saturaatiot vähän aluksi heittelehti kun se unohti syödessään hengittää, mutta en osannut siitäkään jostakin syystä säikähtää ja lääkärikin suhtautui siihen niin rauhallisesti... käski vähän taputtelemaan poskea jos suunympärys alkaa sinistymään ja niin tehtiin. Meille poikien keskosuus on ollut lähinnä vitsi.

Pojat on nyt  2v 5kk... K on kehitystasoltaan vähän alueesta riippuen 30-36kk, O 18-30kk. Onhan siinä eroa... toisaalta hetkittäin O osoittaa olevansa veljeään edellä kognitiivisesti. Ekaa kertaa löysin itseni ajattelemasta asiaa viime viikolla siellä Klinikan aulassa, johtuuko O:n viivästymä keskosuudesta? Toisaalta K ei ole yhtään viivästynyt vaan pikemminkin edellä... siksi mun on kai niin vaikeeta liittää sitä toisen hitautta keskosuuteen... on vaan, hidas ja rauhallinen ja varovainen – sillä nyt vaan ei oo kiirettä edetä elämässä, se on tyytyväinen tähän hetkeen. L:n mielestä se on vaan laiskan pulskea.

Loppupeleissä mun on vaikeinta suhtautua siihen että mun vauvat ei enää ole vauvoja. Ne täyttää kohta kolme ja niiltä voi jo alkaa edellyttämään asioita... mä unohdan ja kohtelen niitä edelleen vauvoina.