Siellä se nyt
istuu lentokoneessa matkalla Islantiin ja sieltä tänne... K katsoo tästä keittiön puolelta Tuhkimoa, kun
ne sen siskot on niin ilkeitä ettei sitä voi kovin läheltä edes katsella...
M:lla tulee kohta kiire kun se tossa haaveilee kaakaonsa kanssa ja koulubussi
tulee parinkymmenen minuutin päästä.
Ensi torstaina on
Kiitospäivä ja koko tuleva viikko tähtää vain siihen... ei balettia,
terapeutteja lomalla... Kiitospäivä on joulun ohella vuoden suurin juhla ja
mukava startti joulunajalle. Kalkkunaa ja bataattia ja karpalohyytelöä ja
perunoita ja kastiketta ja kalkkunantäytettä ja kurpitsapiirasta ja
pähkinäpiirasta ja omenapiirakkaa... meidän tärkein ruokajuhla. Suomessa
vastaava on joulu.
Mä oon salaa
tyytyväinen siitä että saadaan hetken tauko menemiseen ja terapioihin ja vielä
salaisemmin odotan tammikuuta ja sitä et me käydään Klinikalla kahdesti
viikossa ja lisäks psykologilla... nyt meillä on siellä – siis Klinikalla –
kymmenen aikaa jokainen viikko... se on uuvuttavan paljon. Toki osa niistä on
sitä varautumista siihen tammikuiseen pudotukseen - intensiiviterapiaa, mutta
sitä suuremmalla syyllä, mä en muuta teekään kuin istu siellä tai aja sinne tai
sieltä...
Pojat on
innoissaan menossa tänään Taideopelle opekokoukseen – niin mäkin. Sivusilmällä lueskelen agendaa... eipä mulla itsellä sen kummempaa asiaa ole. Tää on ollut
aika yksinäinen viikko... ei olla kauheesti ehditty edes treffailla kenenkään
kanssa. Mahtavaa saada nähdä muita aikuisia ja puhua jostakin ihan muusta kuin
meidän lasten kehityksestä tai sen puutteesta.
Kommentit
Lähetä kommentti