Siirry pääsisältöön

arkisia asioita

En valita. Olisi kohtuutonta valittaa. Me ollaan vihdoinkin päästy siihen kohtaan – vuosien valvomisen jälkeen – jossa meillä nukutaan öisin, ainakin keskimäärin ja useimmiten. Nukkumisjärjestelyt ehkä on vähän omituisia, mutta tärkeintä on että nukutaan. Viimeyö olis siis poikkeus ja vaikka aamukolmelta ärräpäät lentelikin oli se ehkä lähinnä huvittavaa... kukaan ei ole sairas, kukaan ei oksentanut, tässä nyt vaan kävi näin... Puoliltaöin O herää ekaa painajaiseensa. Käyn pussailemassa ja silittelemässä... K pyytää että vaientaisin sen petikaverin, hän haluaa nukkua. En muista että K:lla olis koskaan ollut kauhukohtausta tai painajaisia. En muista että se olis koskaan herännyt keskellä yötä. K nukkuu yönsä. K on aina nukkunut yönsä. Alusta lähtien.

Vähän ennen yhtä löydän itseni taputtelemassa ja pussailemassa O:ta uudestaan. K nukkuu sikeästi. Kysyn haluaako O tulla meidän sänkyyn, ei niin että siellä olis erityisesti tilaa, siellä kun on jo L, M ja Koira... se ei halua ja nukahtaa taas. Ennen kahta on seuraava herätys. K on siirtynyt yläsänkyyn nukkumaan ja vaikuttaa ärtyneeltä veljeensä. Nappaan O:n vastusteluista huolimatta kainaloon ja kannan sen meidän sänkyyn viidenneksi. Tässä kohtaa tapahtui virhe. Se olis pitänyt kantaa meidän sänkyyn vessan kautta. Koska näin ei kuitenkaan tapahtunut, herään seuraavaksi kolmelta siihen että sänky on märkä. On uskomatonta miten se onnistuikin kastelemaan yhdellä pissalla aluslakanan, suojalakanan ja oman peittonsa lisäksi myös M:n ja mun peitot ja meidän kaikkien kolmen tyynyt. Yön pimeydessä vaihdan siis lakanoita ja suihkuttelen lapsia pissaisuusjärjestyksessä. Itse en jaksa mennä suihkuun vaikka varmaan pitäis... Näytös on hoidettu puolineljään mennessä... L:n herätyskello aloittaa seitsemän jälkeen. Aamun valjetessa mulla on vastassa runsaasti pyykkiä.

Alle viikko lähtöön, ylihuomenna uusi vuosi ja vain muutama päivä aikaa miettiä onko tää edelleen poskiontelotulehdus vai hammassärky. Meneekö ohi itse vai tarvitaanko a) lisää antibiootteja b) hammaslääkäri. Lisää jännitystä tilanteeseen tuo se tosiasia että terveydenhuolto hammaslääkäriä lukuunottamatta on ilmaista vielä tänään ja huomenna, hammaslääkäriä varten meillä taas on vakuutus joka korvaa edes osan vielä tänään ja huomenna... ylihuomisesta ei ole tietoa. Kuitenkin vakuutuksellakin se juurihoito maksaa sen $600. Mennäkkö vai eikö mennä? Soittaako vai eikö? Siinäpä päivän pulmat. Verikokeeseen nyt kuitenkin raahaan itseni tänään, olis pitänyt raahata jo viime viikolla, katsomaan onko noi veriarvot miten sekaisin a) joulusta ja b) antibiooteista. M:n lääkkeet loppuu kesken matkan ja vakuutusyhtiö pitäis saada hyväksymään ylimääräiset pillerit matkalle... kaikki muutkin reseptilääkkeet pitäis käydä läpi ja soittaa apteekkiin, niin kauan kuin ne saa ilmaiseksi – tänään ja huomenna.



Jälkikasvu haluaa lähteä ostarille riehumaan, sopii mulle. M kysyy multa et miks mä oon tänään niin kiva, vastaan etten oo vielä ehtinyt ruveta kovin hurjaksi... kello kun on vasta yhdeksän. Otan neuleen mukaan ja annan noitten juosta. Samalla saatan vaikka siemailla kahvia. Yritän kiertää alet kaukaa, en tarvitse mitään. Tarve vaan syntyy kun näkee miten halvalla sais sitä tai tätä – just tänään.


Viimeiset päivät oon muutenkin kunnostautunut kodinhengettärenä, marttana ja käsityöläisenä... Oon ommellu ne uudet sohvatyynynpäälliset. Korjasin M:n uimashortsit jotka oli muuten ihan täydelliset, paitsi ettei ne pysynyt ton rimppakintun päällä. Ompelin K:lle uuden Batmanpuvun... salonkikelpoisemman, ja samalla sellaisen jonka se saa itse päälle ja pois päältä. Ostin kerän lankaa saadakseni viimeinkin valmiiksi sen neljännen sohvatyynynpäällisen – kalastajan vaimon malliin. Mitäs seuraavaksi? Tää flow olis nyt hyvä hyödyntää niin kauan kuin sitä riittää...

uudistunut Batman

Kommentit

  1. Toivottavasti paranet pian! Ja vautsi miten ahkera kodinhengetär olet taas ollut!

    Jäi muuten ihmetyttämään millainen ihana ostari teillä on. Millaisessa ostarissa lapset voi riehua? Meillä päin pitää olla tarkka ostareissa, ettei lapset vaan riko mitään tai katoa tai juokse ulos auton alle. Ostarilla käynti ei oo täällä päin yhtään rentouttavaa lasten kanssa. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se tästä, tai ainakin päätin että se menee itsellään ohi ;) Täällä meillä on ostareissa sisäleikkipuistoja lapsille, ja sinnehän noi haluaa... ja sit lastenvaateliikkeissä ja lelukaupoissa saa leikkiä jotta vanhemmat voi keskittyä ostamiseen. Noin muutenkin suhtautuminen lapsiin on suvaitsevampaa ja sallivampaa... kahviloissa ei tule niitä pitkiä katseita ja vaatekaupan myyjän mielestä on vaan hellyyttävää kun lauma leikkii vaaterekkien uumenissa hippaa...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 2)

Kolmen päivän retkellä me kierrettiin neljä koulua. Kouluista kaksi on julkisia yliopistoja ja kaksi yksityisiä. Kouluista yksi oli pieni, kaksi keskikokoista ja yksi suuri. Tämän kuun loppupuolella edessä on vielä retki tytön ykkösyliopistoon ja sen pienempään sisarukseen. Alun perin oli ajatus vierailla vielä osavaltion pohjoisosan julkisessa yliopistossa, mutta kesän retkellä löytyi parempia vaihtoehtoja.  Kouluvierailuilla tutustutaan koulun lisäksi myös paikkakuntaan, jolla koulu sijaitsee. Onhan silläkin väliä minkälaisessa ympäristössä kampus sijaitsee ja onko siellä mitään tekemistä koulun ulkopuolella. Näistä meidän kouluista Tättiksen ykkös- ja kakkosvaihtoehdot sijaitsevat Seattlen alueella. Nämä vaihtoehdot antaisivat tytön asua kotona ja säästää siten asumiskuluissa ja kun työpaikkakin on jo olemassa, olisi kaikin puolin helppoa pysyä täällä kotinurkilla. Yksi kouluista on osavaltion toiseksi suurimmassa kaupungissa, kaksi pikkukaupungeissa ja yksi paikassa, jossa ei o...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...