Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...
Nää "kuun eka"-setit on aivan ihania, kun näkee mitä kaikkea teidän päivään kuuluu. Ja toi peli on kyllä ihan mahtava, et haluaisi jotain täältä Suomesta, niin voitais vaihtaa paketteja ;) Täällä on samantapainen peli, mutta se on jotenkin tylsempi, ei ole värikuvia vaan joku mustavalkoinen noppa jne... Ihana joulukoti ja mahtava tuo tonttu :)
VastaaPoistaKiitos Sanna! Jouluksi ei ehdi, mutta voin varmaan tilata sulle tollaisen ja pistää L:n mukana Suomeen sit kun se on sinnepäin matkalla :)
PoistaJooooo. Ei ole kiire. Ihana olet <3
VastaaPoista