kynttilän valossa

Me syödään aamiasta kynttilän valossa, ekaa kertaa tänä ”syksynä”. Onhan aamukin joo aikainen, mutta aikainen se on ollut muinakin aamuina ja tänään oli ensimmäistä kertaa oikea valo kynttilälle – pimeetä siis. Mulla on jo vuosia – vuosikymmeniä - ollut tapa sytyttää kynttilä pimeinä syys- ja talviaamuina luomaan ajatuksen lämmöstä aamiaispöytään ja lapsetkin on kasvaneet tähän. Aamukahvi maistuu NIIN paljon paremmalta kynttilän valossa.

Tavattiin eilen lasten kanssa Doris ja Gabriella pitkästä aikaa, sovittiin samalla että lapset menee sinne yökylään syyskuun puolivälissä. Doris on enkeli, ainoa jolla on riittävästi rohkeutta ottaa tämä lauma kotiinsa yön yli tai viikonlopuksi... Toiset ihmiset vaan rakastaa pieniä lapsia, Doriksella on neljä lasta, nuorin on vaan jo kahdeksan, meidän lapset kuulemma täyttää sen pienen lapsen kaipuun – varmasti.

Nyt on sit kovat suunnitelmat mitä halutaan tehdä, kun saadaan 24 tuntia ilman lapsia... mihin ravintolaan syömään? Minne aamiaiselle? Mitä tehdään päivällä? Mukavia, ihania ajatuksia ja suunnitelmia. Se että lapset on yön yli hoidossa tai edes päivän tai illan nousee arvoon arvaamattomaan silloin kun niitä normisittereitä – mummeja, kummeja, siskoja, veljiä, setiä ja tätejä – ei ole. Kun ei ole ketään jonka ”kuuluis” hoitaa lapsia ja nämä tilaisuudet perustuvat a)rahaan – palkattu sitteri b)ihmisten hyvään tahtoon – Doris. Onneksi on ne vaihtoehdot ja onneksi on ihmisillä hyvä tahto. Kaukana ollaan kuitenkin näistä lapset menee joka toinen viikonloppu mummilaan systeemeistä – ei mene. Menee ehkä kerran tai kaksi vuodessa... tämä on meillä toinen kerta lasten syntymän jälkeen kun vietetään yö ilman lapsia... pitänee siis loihtia ne turkistaljat, kynttilät ja takkatulet esiin.

Odotan – innoissani!