Siirry pääsisältöön

mennäkö vai eikö mennä?


Tässä mä taas istun ja mietin tätä ikuisuuskysymyksesksi muodustumassa olevaa kouluasiaa... aloitanko vaiko lykkäänkö? Nyt just jos olis pakko päättää niin lykkäisin... kaikki ne kysymykset miten mä meinaan jaksaa puristaa ja missä välissä lukea ja kirjoittaa ja treenata ja miettiä – hyviä kysymyksiä, alkaa mennä pupu pöksyyn ja sanoa että odotetaan, aloitetaan tammikuussa. Mä vaan niin hirveen kamalan kauheesti pelkään, että tammikuussa on jo seuraava syy ja seuraavana syksynä sitä seuraava syy... mä en halua et tää jaa haaveeksi, mä haluan tätä – aikuisten oikeasti! Tammikuussa voin vaan ottaa lastenvahdin viihdyttämään poikia, jotta voin lukea ja kirjoittaa ja harjoitella ja miettiä, nyt en voi. Tuijotan mun kalenteria ja mietin ja pohdin – tekee mieli lykätä ja paeta, ei tee mieli aloittaa, pelottaa etten jaksa.

Suomikouluunkin pitäis valmistautua, se ei onneksi ole niin kovin iso asia, mutta kyllä se syksy pitäisi sentään jäsentää ja miettiä ja sen tunnin rakenne, miten mennään, millä lauluilla, millä leikeillä, millä... Ihanaa on silti päästä opettamaan. Ihanaa päästä tekemään jotakin muuta, edes kahdesti kuukaudessa, edes Suomikoulussa. Tunsin alkavaa tehokkuutta vastatessani opekokousmeiliin, mä alan ehkä löytää jostakin sisältäni sen pitkään lomailleen opettajan. Silmäilen yhtä lasta vaille täyttä ryhmääni, yksitoista 0-2 vuotiasta, ja innostun.

M:n sosiaalistentaitojen syksyn aikataulu tuli ja aika lähellä oli etten kapsahtanut sen ohjaajan kaulaan kun saatiin aika keskiviikolle, suoraan toimintaterapian perään... yks ajokeikka vähemmän ja keskiviikkona saatiin vähän hitaampi aamu poikain kanssa. L heittää sen työmatkalla toimintaterapiaan ja terapeutti siirtää sosiaalisten taitojen ryhmäohjaajalle ja mä noukin sen klinikalta vasta vähän vaille kymmenen. Maanantaisin sillä on puheterapia ja toimintaterapia syksyllä samaan tyyliin, mikä poistaa meiltä kokonaan nää katastrofaaliset lähdöt... vähän vaille ysi ON paha ja vähän vaille kymppi on NIIN paljon PAREMPI!  Seitsemän viikoittaista aikaa, mutta ”vaan” viis keikkaa ja psykologi päälle, tästähän tulee suorastaan helppoa! Vielä kun se M:n koulunalkamisen päivä selviäisi...

M lämmittelee mun fleecessä. Oikeesti jalkaan riittäis pelkkä laastari, mutta silloin ei pysty kävelemään. 



Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi22. elokuuta 2012 klo 9.46

    Höpsis! Minä ainakin jäisin hyvillä mielin nautiskelemaan syksystä ja ottaisin uusilla voimilla uudet haasteet vastaan tammikuussa. Ei sitä ennen mitään uusia esteitä tule, koska se olisi jo ironista ;) (ja Kohtalo, tämä ei ollut haaste!)

    Kyllä sinä ne unelmasi saat täytettyä, jaksa uskoa! Tämä aika on lyhyt pyrähdys vain. Mukavaa loppuviikkoa!

    -TP

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää