pidä tunkkis

Tää on aina tää sunnuntai aamu ennen kirkkoa kun lapset leikkii edes jotakuinkin rauhaisasti ja mulla on aikaa järjestellä alkavaa viikkoa ja pohtia tulevaa ja kaikkea mielessä pyörivää...

Tänään olis edessä taas pyykkisavottaa, miten ne pyykit aina hyvistä päätöksistä huolimatta pääsee kasaantumaan ja lopulta niistä kasvaa vuori ja mä melkein hautaudun sen vuoren alle... sit viikkaan kaiken ja laitan kaappeihin enkä kertakaikkiaan ole riittävän hyvä ihminen aloittaakseni sen rupeaman jälkeen heti taas alusta ja pysyäkseni pinnalla... oikeesti hyvä ihminenhän ei koskaan päästäisi tilannetta tähän. Nyt siellä on yläkerrassa vielä viidet lakanat ja aluslakanat ja tyynyliinat ja pyyhkeet, kun eilen oli vielä se lakananvaihto päiväkin ja lastenpesupäivä.  Oikeasti hyvä ihminen ei tekis näin, mutta ehkä mulle tässä asiassa riittää vähän vähemmän hyväkin, ihan hyvin ne sukat ja kalsarit näyttää löytyvän sieltä puhdaspyykkikoristakin.

Mietin joulua, kaipaan jo joulua – joo, jos hoidettais nää muutamat muut ensin alta pois – kaipaan sitä tuoksua ja tunnelmaa... eilen just suunniteltiin ja pohdittiin ja puhuttiin kinkun suolaamisesta, täällä kun se kinkku on suolattava ihan itse.

Puhelimessa naurettiin ystävän kanssa K:n tulevaa Halloweeniä... M on prinsessa, O:sta en tiedä mikä se haluaa olla tai siis se ei halua olla yhtään mikään, se haluaa olla vaan O, mutta K haluaa olla prinsessa tai ballerina... olkoot mun puolesta, saadaanpahan hauskoja kuvia. Kyllä se ehtii elämässään olla ihan riittävän monta kertaa batman-spiderman-superman-pirate...

Edessä on kolmen lääkärin viikko... en jotenkin jaksais, mutta ei kai siinä muukaan auta kuin mennä. Keuhkospesialistin kanssa pitäis jutella näistä edelleen välistä yllättävistä hengitysvaikeuksista, hematologin kanssa suunnitella tulpatonta tulevaisuutta ja kardiologin kanssa jutskata muuten vaan kun se nyt sattuu olemaan se ”hoitava lääkäri”. Mä vaan saan sellaisen kevyen hien pintaan jo miettiessäni miten vietän aikaa kaikilla kolmella vastaanotolla kaikkien kolmen lapsen kanssa... ai miten hauskaa siitä tulee ja miten paljon karkkia noi lapset tulee tällä viikolla syömään.

Ja sit mä mietin mutsia, en haluais miettiä, mietin kuitenkin. Mietin miten se aina tuntuu kaipaavan että puhuisin jotakin – me siis puhuttiin lähinnä säästä – ja kun annan sille linkin mun blogiin, ei sisältö miellytä, se otetaan henkilökohtaisena loukkauksena  ja mua suurinpiirtein uhkaillaan asianajajalla... Niin, tämän takia mä en puhu mistään, en sano mitään. Tämän takia mä puhun säästä. Ärsyttää... pidä tunkkis.

L hiipii alakertaan, tai siis Koira tulee ensin ja tiedän että se on tulossa. Otan seuraavan kupillisen kahvia, katson laiskasti kelloa ja mietin että kohta pitäis mennä... kuulemaan mitä Pastor Ben tahtoo tänä sunnuntaina meille kertoa.