Siirry pääsisältöön

discover membership


Kaima lähti, lentokoneella takaisin kotiin. L vei sen kentälle ja kävi ostamassa silmälasit. Sais Kaima ja muut käydä useamminkin, kivaa oli ja ikäväkin tulee. Haluan uskoa että viimeistään vuoden päästä nähdään taas.

Mä pakkasin lauman omaan autooni ja ajelin kuuntelemaan päivän sanaa ja sanomaa. Jäin kirkon membershipseminaariin. Istuin ja kuuntelin ja keskustelin ja liityin. Olen virallisesti seurakunnan jäsen. Ei maksa mitään, eikä kauheesti vaadikaan... sen haparoivan uskon tai enneminkin ehkä halun uskoa. Se kasvaa hiljaa ja jo sen haluaa voi sen helpolla nujertaa. Unohtaa ja laittaa jonnekin taka-alalle. Haluanko edes vaalia? En tiedä. Vähän mua epäilyttää ja ehkä kaduttaakin, epäilen omaa haluani ja tahtoa. Väliaikaista, ohimenevää? Käännän kohta kelkan ja jatkan matkaa toiseen suuntaan? Niinkö?Mihin? Ihan mihin vaan? Miksi? Koska pelkään.

Meillä on ihan sairaan surkeita kokemuksia uskosta, kirkosta ja uskovista. Ne on hulluja. Ne on rajoittuneita ja ehdottomia. Ahdasmielisiä. Syyllistäviä. Niillä on käsittämättömiä sääntöjä. Ne haluaa rahaa ja sun elämän. Ne rekrytoi jäsenensä rekrytoimaan muita. Johtohahmot ennustaa maailmanloppua, saatanaa ja helvettiä toisenlaisille.

L:n reaktio pelottaa. Mä pelkään että se ei ymmärrä tai et se ymmärtää väärin. Se ei usko kirkkoon. Ne on huijausta ja aivopesua ja heikoille – harhautettaville - sitä mistä kirjoitin. Mieluummin olisin sen silmien edessä vahva, en ainakaan heikko. Mä pelkään että se tuomitsee ja kääntää selkänsä, että me ajaudutaan johonkin loputtomaan konfliktiin, ratkaisemattomaan ristiriitaan. Oonko mä niin urpo että mun mies on mun jumala? Ehkä. Ainakin mä tarvitsen sen hyväksyntää. En halua edes ajatella mitä elämä olis ilman sitä. Me ollaan oltu me niin kauan kuin jaksan muistaa, enemmän tai vähemmän samaa puuta. En ajatellut sitä puuta kaataa. Yritä siis rakas ymmärtää.

Mä en koe tietoisesti valinneeni näin. Musta tuntuu että tämä on valinnut mut. Osa potkii ja pyristelee vastaan, osa haluaa hyväksyä ja uskoo saavansa rauhan tätä kautta. Saako? Aika näyttää. Ehkä tää on vaan keski-ikäistymisen mukanaan tuoma kriisi ja johtaa vaan kaaokseen tai sitten ei. Helvetti kun tietäis.

Mun kriisin ydin on L ja se että mä luulen – en tiedä – ettei se ymmärrä ja pitää mua ihan pimeenä. Mä toivon että se antais mulle sisäisen rauhan tässä asiassa mutten osaa pyytää. En uskalla.

Olkoon tämä minun rukoukseni tälle päivälle ja huomiselle ja ylihuomisellekin...

Katso minua Jumala,
jotta tänä keväänä
uskallan nähdä
          tarkoitukseni
          tahtosi
          ja kaiken oleellisen

Kuule minua,
jotta tuntemattoman kynnyksellä
herään kuulemaan
          kaipuuni
          kutsusi
          ja kanssakulkijoitten äänen
Kosketa minua,
jotta astuisin kevääseen sanoen
          tervetuloa luottamus
          tervetuloa armahdus
          tervetuloa siunauksen salaisuus
...
Runo onIrja Askolan
kirjasta Tie vie, pyhä kantaa
Lainasin sen täältä



Kommentit

  1. Kyllä kai hän tietää, mihin lähdet sunnuntaiaamuisin lasten kanssa? Olisi outoa, jos ei arvaisi ja tokihan lapset kertovat reissusta aina palatessa kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai tietää. Enhän mä nyt salaa kirkossa käy ja kyllähän me tästä puhutaankin. Mä nyt lähinnä pohdin mitä siellä sanojen takana, ajatuksen tasolla liikkuu... mitä ajatuksia, pelkoja ja mietteitä.

      Poista
  2. Ok. Epäilet, että puhumisen ja keskustelun takana on henk koht tunteita, joista et tiedä. Luultavasti niin on aina, ihan missä jutussa vaan, jos alkaa funtsia. Tieto lisää tuskaa eli eteen päin täysin valoin molemmat. Juu, ensi kesänä 30 v hääpäivä!

    VastaaPoista
  3. Ymmärrän sun prosessia ja fiiliksiä. Itse mä olen kasvanut uskoon ihan lapsesta ja olen kiitollinen siitä. Jotenkin ihan ihmeellistä, miten se näyttäytyy eri elämänvaiheissa ja millaista rikkautta siitä kumpuaa silloin, kun muuten on elämässä karumpaa. Eipä noista jutuista aina paljon 'avauduta' ja siksi on mielenkiintoista lukea, kun analysoit asiaa. Voi että tästä aiheesta riittäisi tarinaa :)
    Luin, kun olit kirjoittanut isästä. Veti aika sanattomaksi. Ja sitä taustaa vasten on ihan mahtavinta, että sulle on annettu L! Kyllä se ymmärtää :)

    Terveisin
    m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa m! Mä tarvitsisin mentorin tähän prosessiin... kiinostaisko homma?

      Poista
    2. Ja sanot ihan rohkeesti jos et halua tai et usko että on aikaa tai... ihan mitä vaan...

      Poista
    3. Ilman muuta :) silleen slowly but surely. Luen just itsekin yhtä tosi hyvää kirjaa luterilaisesta hartauselämästä. Ihan mielettömän hieno se kantava ajatus, että hengellisessä elämässä ei tarvitse tavoitella jotain korkeita (ja siis pettyä ja epäonnistua) vaan saa vaan ottaa vastaan "valmiita lahjoja".
      Ja siis slowly ihan vaan siksi, että vrk tunnit menee niin sukkelaan töissä ja arjessa. Mut pidetään homma vireillä!
      m

      Poista
    4. Kiitos m! Ihan silleen hitaasti ja harvakseltaan ajattelinkin... mä vaan tartten sellaista tietynlaista soundboardia omille aatoksilleni aina välillä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...