Siirry pääsisältöön

uuden arjen alussa


Eilen alkoi terapiat – ne ainoat kaksi viikoittaista – tänään alkaa koulu. Me on palattu arkeen, uuteen ja rauhallisempaan. Mitä nyt L on kotona räkiksessä ja mullakin on paketti nenäliinoja liimattu kainaloon ja pojat taitaa olla kolmatta päivää putkeen yöpaidoissa. Hidas ja rauhallinen startti uuteen vuoteen tuntuu hyvältä sen loputtoman kiireen jälkeen. Kalenteri ammottaa tyhjyyttään ja kunhan jaksan, alan sopimaan ja suunnittelemaan pojille ja mulle leikkideittejä ja muuta ohjelmaa.

M:n uus toimintaterapeutti on ihana. Mä tiesin et se olis, kun oon sitä Klinikalla seuraillut. Uskon et niitten yhteistyöstä tulee hyvää. M:aa on useampi päivä valmisteltu siihen et sen oma erityisope Ms Tiffany on sairauslomalla tämän viikon. Samalla me prepataan sitä siihen et muutaman viikon päästä se menee yökyläilemään poikien kanssa ja me lähdetään kahdestaan Kanadaan. Mulla meni kauan ennen kuin ymmärsin ettei sen keskivertolapsen tarvitse tietää ja ymmärtää aina ja kaikkea etukäteen, poikien ei tartte. Poikien kanssa riittää et autossa kertoo mitä tapahtuu ja ne on ihan tyytyväisiä.

O on nyt terapiatauolla parikuukautta ja sit varmaan jatkaa... karkeamotoriikka kun edelleen on mitä on, eikä siinä hienomotoriikassakaan kehumista ole. Se on 2v 7kk – tänään, päivälleen – eikä edelleenkään osaa esmes pinsettiotetta. Itsetuntoa ja varmuutta se on kyllä saanut, ihan valtavasti ja se jos mikä on ihan mahtavaa.

Haaveita ja ajatuksia on paljon nyt kun on aikaa... eläintarhaan, museoihin, ystävien kanssa lounaille, trampoliinille hyppimään... mitä kaikkea ihanaa me voidaankaan tehdä. Tänään jois sais sen verran aikasiks et ostais Koiralle kaulapannan ja tilais siihen samalla osoitelapun.



Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Davi

Pieni käsi ottaa tiukasti kiinni mun kädestä, käännän katseeni käden omistajaan, ruskeasilmäiseen poikaan, jonka paita on päällä takaperin, napit selässä. Lapsen katse on tarkka ja kysyvä: Kuka sinä olet? Katson lasta, laskeudun hänen tasolleen ja hymyilen, kysyn, onko hän kenties Davi? Kerron hänelle olevani Ms M. Poika nyökkää. On vuoden toinen kouluviikko ja eskarilaisten ensimmäinen koulupäivä. Davi on viisivuotias eskarilainen ja yksi koulun monikielisistä oppijoista.  Muutama päivä myöhemmin sama pikkumies juoksee perässäni koulun käytävällä ja takertuu kahdella kädellä mun jalkaan. Toinen koulun MLL*-opettajista seuraa perässä ja muistuttaa pientä poikaa, että hänen pitäisi olla ruokailemassa luokkatovereittensa kanssa. Kommunikaatiovälineenä ovat lähinnä viittomat ja taskutulkki sillä yhteistä kieltä meillä ei vielä ole. Saatan pojan ruokasaliin opettajan kanssa ja pääsen lopulta jatkamaan omaa matkaani. Pienestä takiaisesta tulee kuitenkin vakituinen seuralainen myös minul...
Lähetä kommentti
Lue lisää