itku ja uudet haasteet

Autossa matkalla kotiin se tuli – itku. Se tuli huolesta ja helpotuksesta, L:n mielestä alkavasta räntäsateesta. Itkin väsymystä ja uupumusta ja omaa kipua ja toisen kipua. Itkin ne ajatukset joita ei ollut edes uskaltanut ajatella ja itkin kiitollisuudesta. Meille on oltu niin ystävällisiä, meistä on välitetty, meitä on autettu. Meidän pieni on paranemaan päin, me päästiin kotiin.

Kotiyhtälö on vaativa. Yksi stressaantunut Koira, joka rikkoo lasten leluja. Kaksi poikaa joilla on ollut huoli ja ikävä ja epätietoisuus, joka nyt purkaantuu kitinänä ja itkuna ja kiukkuna ja tarpeena. Yksi sairaalareissulta kotiutunut tyttö, joka edelleen on aika kipeänä ja joka on tottunut saamaan 110% äidistään ja joutuukin nyt yllättäen jakamaan saamansa huomion kolmen edellämainitun kanssa. Viimeisenä yhtälössä on yksi väsynyt nainen, jonka poskiontelo on edelleen aika kipeänä ja joka on jättänyt yhden yön kokonaan nukkumatta ja sen jälkeen kolmena yönä heräillyt vähintään kahden tunnin välein ja noussut aamuisin ennen viittä. Tästä yhtälöstä pitäisi kehittää seesteistä kotielämää ja hyvä toipumisympäristö. Turvallinen olo pojille ja Koiralle.

M pitää kotonakin herättää uniltaan ottamaan lääkkeensä antibiootti menee klo 07, 15 ja 23 – seuraavat viikot... tänään olis eka lääkäri meidän omalla lääkäriasemalla, tiistaina labrat sairaalassa ja siitä eteenpäin viikoittainen käynti sairaalassa labroissa ja tarkastuksessa. Mä en tiedä koska sen voi laittaa kouluun, balettiin pitää saada ortopedin lupa.

Jotenkin sitä on edelleen ihan pökerryksissä kaikesta tapahtuneesta. Se tuli niin puun takaa, mutta niin kai nää aina tulee.