Siirry pääsisältöön

vauhtia ja varhaisia aamuja


Mä voisin äänestää että kaikista karuinta on niinä aamuina kun joku jälkikasvuista herää viiden pintaan, siis ihan vaan vaikka nukahtaakseen uudestaan. Mulle se vähän vaille tai yli viis on vaan näin maanantaisin sellainen kellonaika ettei enää uni tule omaan silmään ja lopulta mä löydän itseni tästä keittiönpöydän äärestä juomasta kahvia ja katselemassa pimeyteen.  Kolmelta, tai neljältäkin on vielä niin yö että nukahtaa. Kuudelta on selkeesti jo aamu, mutta viideltä – yäk.

Tänään on Martin Luther King Jr Day. Ei postia, eikä koulua. M on innoissaan, se saa käytännössä leikkiä koko päivän parhaitten kavereittensa kanssa.

Aamusta mennään Kummitäti K:lle ja sen poika on siis M:n eka ja omalla tavallaan se ihan paras, paras, paras ystävä. Se ainoa jonka kanssa se on ollut yhdessä syntymästään ja jonka kanssa voi jatkaa siitä, mihin edellisellä kerralla jäi. Mä saan juoda kahvia ja jutella mukavia.

Iltapäivällä M:n koulukaverit tulee meille sisaruksineen ja saadaan kunnon hulinat taloon... seitsemän lasta 2-9v. ja kolme aikuista hölisevää naista, äitiä, ystävää.

Meillä on kaikki hyvän päivän ainekset kasassa. Meillä on itseasiassa aika hyvän viikon ainekset kasassa kun torstaina pakataan Koira hoitoon, perjantaina käydään aamusta Lastensairaalan kontrollissa ja sen jälkeen pakataan lapset autoon ja hoitoon ja kurvataan kahdestaan Kanadaan viikonlopuksi. Mä odotan tätä kuin kuuta nousevaa... meidän vuosilomaa.

Tämän ja perjantain välissä ehditäänkin sit MOPSiin ja M:n vanhempainiltaan ja balettiin ja seuraavalle leikkideitille ja raamatturyhmään ja ehkä perjantaina opekokoukseenkin... ja käyhän M siis viikon koulua. Syksyyn verrattuna kalenteri näyttää kuitenkin armollisen tyhjältä.


Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Davi

Pieni käsi ottaa tiukasti kiinni mun kädestä, käännän katseeni käden omistajaan, ruskeasilmäiseen poikaan, jonka paita on päällä takaperin, napit selässä. Lapsen katse on tarkka ja kysyvä: Kuka sinä olet? Katson lasta, laskeudun hänen tasolleen ja hymyilen, kysyn, onko hän kenties Davi? Kerron hänelle olevani Ms M. Poika nyökkää. On vuoden toinen kouluviikko ja eskarilaisten ensimmäinen koulupäivä. Davi on viisivuotias eskarilainen ja yksi koulun monikielisistä oppijoista.  Muutama päivä myöhemmin sama pikkumies juoksee perässäni koulun käytävällä ja takertuu kahdella kädellä mun jalkaan. Toinen koulun MLL*-opettajista seuraa perässä ja muistuttaa pientä poikaa, että hänen pitäisi olla ruokailemassa luokkatovereittensa kanssa. Kommunikaatiovälineenä ovat lähinnä viittomat ja taskutulkki sillä yhteistä kieltä meillä ei vielä ole. Saatan pojan ruokasaliin opettajan kanssa ja pääsen lopulta jatkamaan omaa matkaani. Pienestä takiaisesta tulee kuitenkin vakituinen seuralainen myös minul...
Lähetä kommentti
Lue lisää