Siirry pääsisältöön

paluu mahdottomaan


Eka seurantakerta Lastensairaalan Klinikalla. M:aa jännitti, etenkin kun se tiesi et se verikoe on pakko ottaa. Verikokeesta selvittiin ja sen jälkeen kysyin et mikä nyt ahdistaa? M pelkäs et se joutuu takaisin sairaalaan. Tyhmä minä, en ollut tajunnut sanoa että se olis äärimmäisen epätodennäköistä, enkä ollut edes tullut ajatelleeksi et se saattais pelätä sellaista. Katseltiin sitä klinikkaa ja M rauhoittui kun tajus ettei siellä edes ole niitä sänkyjä ja ettei se klinikka oikeastaan ole sairaala ollenkaan. Ei sinne kukaan jää yöksi.



Kaikki oli just niin hyvin kuin tässä vaiheessa voi olla. Se sai luvan kylpeä ja tanssia ja käydä koulua ja terapioita... tänään aloitetaan kylpemällä, huomenna kahdella terapialla. Balettiinkin se sais iltapäivällä jo mennä – katsotaan, sanoi ei lääkäri vaan lapsen äiti. Antibiootit jatkuu ja tulehdusarvot on edelleen korkeet, suunta on kuulemma kuitenkin oikea ja toivottavasti ne on ensi viikolla laskeneet entisestään.

Mua laiskottaa... tai siis sata asiaa jäi viime viikolla tekemättä ja hoitamatta enkä vaan oo saanut aikaiseksi ottaa härkää sarvista ja:
  • varata aikaa verikokeeseen
  • varata aikaa vatsalääkäriin
  • varata aikaa silmälääkäriin

Eka liittyy siihen antibioottikuuriin ja olis kai aika tärkeäkin. Toka peruuntui tän kaiken keskellä ja kolmas pitäis vaan tehdä kun edellisestä kerrasta on aikaa ja vähän ikäänkuin on vaikee nähdä. Silti en viitsi ja jaksa, laiskottaa. Ehkä huomenna tai torstaina, tai ensi viikolla...

M leikkii alhaalla ja on tarvitseva, vaativa, haluava ja ahdistava. Mä oon just rakentanut sen kanssa Legoilla tunnin, ja nyt se haluaa välipalaa-kehuja-ruokaa-leikkiä-syliin-telkkarin-tietokoneen-apua-vastauksen kysymykseen-vessaan-pyyhkimään-syliin. Se haluaa-tahtoo-pyytää-vaatii, vain siksi että laitoin tohon Timetimeriin hetken omaa aikaa. Anna pirulle pikkusormi ja tämä pirulainen kyllä vie koko käden molemmat kädet ja jalatkin vielä. Lopulta se keksii jotakin joka saa mut nousemaan tästä tuolista ja antamaan sille edes hetkeksi sen jakamattoman huomion. Tällä kertaa se oli se pyyhkimään. Oppiskohan se pyyhkimään jos oikein opettais?

Päätin että tänään on se päivä kun M saa alkaa opettelemaan hampaanpesua. Ei. En ajatellut antaa sen pestä niitä ihan itse ja unohtaa asiaa, vaan ajattelin että muutamat seuraavat päivät-viikot-kuukaudet me pestään ne hampaat yhdessä eli mä harjaan omiani ja se harjaa omiaan ja sit vielä harjaan sen hampaat. Se kuitenkin täyttää kohta viisi, ruvetaan siis opettelemaan.

Mä haluaisin joo pitää sen silmieni alla ja varmistaa et se on kunnossa ja pysyy kunnossa. Mua ahdistaa ihan suunnattomasti että ne tulehdusarvot on korkeet. Se ahdistaa huolimatta siitä että tiesin että ne olis. Tiesin, että tää prosessi vie viikkoja... SILTI. Mä ymmärrän et ton tytön pitää päästä kouluun. Se on mahdoton. Se ei anna kenellekään hetken rauhaa ja nyt kun se luovutti mun kanssa se paineli yläkertaan kiusaamaan poikia. Se haastaa riitaa ja vaatii loputtomasti, kunnes saa aikaan jonkinlaisen reaktion. Joko pojissa tai mussa, mieluiten kai molemmissa. Lopulta se itkee ja raivoo yksin yläkerrassa kun pojatkaan ei yksinkertaisesti halua leikkiäsen kanssa,


Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Davi

Pieni käsi ottaa tiukasti kiinni mun kädestä, käännän katseeni käden omistajaan, ruskeasilmäiseen poikaan, jonka paita on päällä takaperin, napit selässä. Lapsen katse on tarkka ja kysyvä: Kuka sinä olet? Katson lasta, laskeudun hänen tasolleen ja hymyilen, kysyn, onko hän kenties Davi? Kerron hänelle olevani Ms M. Poika nyökkää. On vuoden toinen kouluviikko ja eskarilaisten ensimmäinen koulupäivä. Davi on viisivuotias eskarilainen ja yksi koulun monikielisistä oppijoista.  Muutama päivä myöhemmin sama pikkumies juoksee perässäni koulun käytävällä ja takertuu kahdella kädellä mun jalkaan. Toinen koulun MLL*-opettajista seuraa perässä ja muistuttaa pientä poikaa, että hänen pitäisi olla ruokailemassa luokkatovereittensa kanssa. Kommunikaatiovälineenä ovat lähinnä viittomat ja taskutulkki sillä yhteistä kieltä meillä ei vielä ole. Saatan pojan ruokasaliin opettajan kanssa ja pääsen lopulta jatkamaan omaa matkaani. Pienestä takiaisesta tulee kuitenkin vakituinen seuralainen myös minul...
Lähetä kommentti
Lue lisää