kriisi vai keski-iän kriisi?

Illalla luin sitä kirjaa johon tää raamatturyhmä käsittelee ja käyttää pohjana keskustelulle. Nauroin ääneen enkä voinut olla toteamatta että se paikoin kosketti aika syvältä ja tuntui sangen aidolta ja todelta. Ihan mun omalta elämältä.

Aamulla nakkasin Kindlen käsilaukkuun ja samalla heitin perään meidän vihkiraamatun kirjahyllystä – koskematon kirja – kulkenut mukana kohta kuusitoista vuotta. Ryhmässä avasin raamattuni siitä kohdasta mitä käsiteltiin ja tajusin etten ollut koskaan tiennyt raamatun käsittelevän myös lapsettomuuden tuskaa. Really! Täähän on aika moderni kirja!!!! Lapsettomuudessa ei sinänsä ole mitään modernia, mutta että siitä puhuttiin jo silloin kun raamattu kirjoitettiin. Ja vielä vanha testamentti.  Täähän saattis jopa olla ihan mielenkiintoista luettavaa... miksi mä olin jotenkin kuvitellut että se o ihan sairaan tylsä kirja?

Kymmenkunta naista. Eri taustat, eri tilanteet. Kaikilla mukana ainakin yksi – lapsi. Useimmilla se normi ”kaksi lasta”, muutamalla enemmän, kolme tai neljä. Kahvin kanssa keskusteltiin vasektomiasta ja väkivaltaelokuvista ja viinistä.

Keskustelu kulki polkujaan, tekstiä seuraten ja siitä välillä eksyen. Mä tajusin että muutkin taistelee samojen asioiden kanssa. Haluais ja tahtois tehdä enemmän, muttei tiedä miten ja milloin. En ollut ainoa joka ei koe osaavansa rukoilla. Siis silleen aidosti. On helppoa ladella ne samat siunaa ja varjele ja pidä huolta... lapsista ja miehestä ja ystävästä ja perheestä. Vaikeeta oikeasti kohdata, omat ajatuksensa kai. Ihan samoja kysymyksiä kuin mulla, ihan samanlaisia ajatuksia. Miksi mä sitten kuvittelen olevani jotenkin väärä. Osaamaton tai kuulumaton. En tiedä.

Pitäis ehkä hankkia englanninkielinen raamattu.

Keski-iän kriisi. Tän on pakko olla sitä, keski-ikäisen naisen keski-iän kriisi. Onneksi en juokse vieraissa tai vinguta korttia. En halua leikata itsestäni nuorempaa tai vaihtaa elämää toiseksi. Mä vaan kaipaan... jotakin. Mä liitän tän ennen kaikkea viimeiseen vuoteen, mutta ehkä tää tosiaan on myös vanhenemista. Iän ja ikääntymisen mukanaan tuomaa pohdintaa.

Tammikuussa 2012 alkoi M:n tutkimukset

Maaliskuussa 2012 saatiin diagnoosi

Maaliskuussa 2012 M siirtyi erityisopetuksen puolelle

Kesäkuussa 2012 sain keuhkoveritulpan

Heinäkuussa 2012 rupesin käymään kirkossa

Elokuussa 2012 mutsi päätti erota meidän perheestä ja lapsenlapsistaan

Tammikuussa 2013 M jouti sairaalaan lonkkanivelen bakteeritulehduksen takia

Kaoottista siis, superkaoottista ja rankkaa ja voimia vievää. Ei kuitenkaan mitään mistä ei olis selvitty. Herättelikö se että kaikesta selvittiin, vai se että oltiin niin kovassa ristiaallokossa. En osaa sanoa. Tuntui kuitenkin siltä etten jaksa enkä pärjää ellen jostakin saa sisäistä rauhaa ja luottamusta johonkin. Sillä tiellä siis olen, katsotaan mitä löydän.