Siirry pääsisältöön

norsu sukkahousuissa?

Mä mietin tänään istuessani pihalla uikkareissa ja vaan sellainen kevyt rätti kietaistuna ympärille – pareoksi sitä kai kutsutaan – mietin... en niinkään sitä miltä mä näytän vaan omaa lapsuuttani. Mietin sitä miten mutsi oli landellakin aina täydessä tällingissä ja sitä kuinka se niinä harvoina kertoina kun ei ollut, se pakeni jonkun lähestyessä sisään kiljuen et käskekää ne pois...

Älkää käsittäkö väärin, en tosiaankaan kuulu ”american hot chicks top 10” –listalle. Näytän ihan tavalliselta useamman lapsen synnyttäneeltä naiselta. Jokainen raskaus näkyy, maha on omastakin mielestä aika karsee, sellainen venynyt ja ryppyinen. Mutsi näytti mun ikäisenä todennäköisesti freesimmältä uikkareissaan, sillä oli kuitenkin takanaan vaan kaksi raskautta ja nekin kahdentoista vuoden välein. Toisen lapsen synnyttäessään se oli just täyttänyt 34. Sen ikäisenä mä en ollut synnyttänyt vielä ensimmäistäkään. Nuoret kudokset kuitenkin väistämättä palautuu paremmin kuin vanhat. Miksi se siis koki näyttävänsä siltä että sen piti piiloutua? Kuka oli saanut sen uskomaan itsestään että se on ruma? Miksi se ei osannut kantaa itseään tyylillä? Miksi sen piti piiloutua?

Sit mä ajattelin tätä asiaa lasteni kannalta. En usko että ne ajattelee mun ulkonäöstä kauheesti mitään. M:n mielestä mä oon kaunis, poikien mielestä uskoisin tässä vaiheessa olevani ennen kaikkea – äiti. En usko että mä olen arvostelun kohteena. Ehkä myöhemmin ne oppii ajattelemaan että mutsi on ryppyinen vanha pieru. Mä oon ajatellut osata kantaa ne ryppyni ylpeydellä, merkkinä eletystä elämästä. Ennen kaikkea opettaakseni lapseni suhtautumaan vanhenemiseen ja elämän jälkiin rakkaudella ja lempeydellä. Mä toivon kykeneväni omalla esimerkilläni opettamaan niille lempeyttä omaa itseään kohtaan, opettamaan että myös useamman lapsen äidit saa olla pihalla uikkareissa, silloinkin kun naapurinrouva kävelee ohitse.

Mä haluaisin myös koota valokuvasarjan tavallisesta amerikkalaisesta naisesta. Ihan kenestä vaan... siitä naisesta mun edessä kassajonossa tai siitä joka hymyilee mulle kun tilaan kahvini. M:n luokkakaverin äidistä tai ystävästä.


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää