Vuosi sitten oli
pilvinen päivä. Alkukesä oli hyytävän kylmä ja se eka parinkymmenen celsiuksen
päivä tuntui jotenkin tuskaisan kuumalle ja tukalalle. Vähän pyörrytti ja
heikotti ja ajattelin jo et oon saamassa jonkun vatsapöpön. Iltapäivällä
lähdettiin lasten kanssa ulos. M halus kai ajaa pyörällä, mut mä en vaan
jaksanut lykkiä poikia rattaissa ja tuli hikikin. Ahdisti vaan enemmän ja
enemmän, rintaliivitkin puristi ja oksetti.
Sisällä otin
liivit pois ja istuin alas, sisälläkin tuntui jotenkin kuumalle vaikka
ilmastointikin oli päällä. Kehotin M:aa ottamaan kaapista itselleen ja pojille
välipalaa ja mietin et miten e rintaliivit voi vieläkin puristaa, vaikka ne on
jo tuolilla...
Se päivä päättyi
silloin ambulanssikyydillä sairaalaan. Oli onni matkassa, olis voinut käydä
huonosti. Loput kesästä pitkälle syksyyn meni kuntoutuessa. Muistoksi jäi
ikuinen lääkitys ja kaunis hopeinen rannekoru.
Kommentit
Lähetä kommentti