Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle. Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
kaiken muun ymmärsin, mutta valkaisumuottien kohdalla repesin tyystin :D
VastaaPoistaKyllä on ihmeellinen maa se ämeriikka, kun pitää hampaitakin valkaista pitkin matkaa, siellä, täällä ja tuolla :)
mulla on veskassa nykyään vaan omia tavaroita - ilonsa siinäkin kun on isojen äiti.
Let me explain... annas kun selitän... ne hampaanvalkaisumuotit jäis sinne käsilaukkuun kun yks aamu päätin tyrkätä ne suuhun ja sit pitkin jo lähteä liikenteeseen ennen kuin ne sai ottaa pois ja sit autossa matkalla iskin ne sinne laatikkoon ja laukkuun :)
Poista...ei siis joka käänteessä pitää valkaista hampaita ;)
VastaaPoistaOkei, joo ;)
Poista