Siirry pääsisältöön

ostarilla

Istun ostarin sisäleikkipuistossa ja ihastelen uutta teknologiaa... Oonhan mä kotonakin pilveä käyttänyt ja L nyt tietty vannoo sen nimeen, mut onhan tää nyt aika kätsää tästä tabletilta kirjoitella Wordiin jsa tallentaa se niin et kotona voi jatkaa läppärillä siitä mihin tässä jäi. Kun siis kuitenkin kohta jää, kun joku kuitenkin haluu vessaan tai juomaan  ja juomaan. Selkee huono puoli vaipattomuudessa komen lapsen kanssa on et jollakin tuntuu olevan koko ajan vessahätä, siis siitä huolimatta että meillähän on jo politiikkana ”yks käy, kaikki käy” – ei auta, silti joku haluu vessaan. Tokan vessakiekan jälkeen mä jo vannoin et me ei koskaan enää mennä yhtään mihinkään kun me kuitenkin vietetään se aika kun ollaan siellä muualla joko vessassa tai sitä etsien.

Tässä mä nyt kuitenkin siis istun. Kotikoneella ja sähköpostissa olis kasapäin kivoja kaavakkeita täytettävänä... ne jotka tuli M:aa varten eilen ja sit tänään ilmestynyt uus läjä K:lle ja sen sosiaalistentaitojen ryhmän aloittamista varten. Jälkimmäisillä ei oo kiire, K:n ryhmä alkaa vasta syyskuussa.



Käytiin TopPotissa donitsilounaalla, sit käytiin vessassa, sit käytiin Nordstromin kenkäosastolla ihailemassa kesäläpsyttimiä, ja mä sovitin taas Tomseja – varmaan kymmenennen kerran. Sit ajeltiin rullaportailla, käytiin vessassa, tultiin leikkimään, lähdettiin vessaan ja nyt taas leikitään. Kiistaton etu on se, että mä saan kirjoittaa ja aina vaan välillä lohdutella O:ta kun se haluu kengät, kun just tänään tää matto on liian karkee, ja rauhoittaa hulinoivaa K:ta. M:sta oon ylettömän ylpee. Kävin hakemassa sen koulusta, siis ihan totaalisen yllättäin ja ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Ekaa kertaa ikinä, se oli sen mielestä jees eikä elämän suurin onnettomuus.






Nyt me lähdetään vessaan – TAAS... Ehkä mun pitäis ottaa kuvasarja; "Public Restrooms in Greater Seattle"

Muutamaa tuntia myöhemmin lapset on kylpeneet ja istuu katsomassa telkkaa... ihan vaan korostaakseni sitä tosiasiaa ettei M syö, katson tarpeelliseksi kertoa ettei se  taaskaan syönyt päivällistään, eikä myöskään K. O syö, jos nyt ei oo aivan erityisen pahaa ruokaa. Mähän voisin aina tähän päivän tekstiin liittää yläreunaan sellaisen systeemin jossa on kaikki kiinnostavat ketään kiinnostamattomat eli mielenkiinnottomat tiedot:

M: ei syönyt
K: ei syönyt – maistoi
O: söi

Siis vähän niin kuin vanhanajan päiväkirjoissa oli päiväys ja säätila ja auringon nousu ja lasku... mulla vois olla tää ruokailutiedote.


M päätyi ostamaan itselleen valmistujaisasun... joo M tykkää aina välillä käydä vaateostoksilla ja silloin se useimmiten tietää tasan tarkkaan mitä aikoo ostaa. Mulle ei tullut mieleenikään ostaa sille eskarin juhliin uutta asua, neiti vaan oli toista mieltä. Edellisen kerran se teki tän pari vuotta sitten ennen ystävän synttäreitä, kun sillä ei ollut ”yhtään mitään päälle pantavaa” – nainen on nainen on nainen. Nyt se istuu tuolla telkkarin edessä pukeutuneena uuteen asuunsa. 

mikä tän nimi on suomeksi? Englanniksi se on "romper"

"crazy" girl with crazy hair

Kommentit

  1. en tiiä ton vaatteen nimeä; meidät tytöt kutsuvat tommosta "vilttitossu-haalariksi" tuttavallisesti "vilttikset"
    Heinähattu ja Vilttitossu -elokuvissa ilmeisesti toinen päähenkilö esiintyy tuommoisissa vermeissä.

    VastaaPoista
  2. Tossa on ilmeisesti niin ku sortsit ja toppi yhdistettynä.. Jos se olis farkkua, sanoisin että farkkuhaalari (joka on yleensä pitkälahkeinen vaate), mutta koska se ei oo farkkua niin en tiiä mikä se on. Sortsiasu? Sortsimekko? Ei sille varmaan oo suomeks nimeä.. Täällä kesävaatteiden käyttöaika on niin lyhyt, ettei muille kuin hameelle ja paidalle oo suomenkieliset nimet. Sortsitkin (ja kai toppikin?) on joku suomalaisväännös englanninkielisestä sanasta. Kivan vaatteen M kyllä valitsi :)

    VastaaPoista
  3. Mä sanoisin tuota shortsihaalariksi. Kaunis kesäinen vaate on :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...