Siirry pääsisältöön

matka uuteen lomataloon



Tekniset ongelmat hidatsaa kuvien lataamista kohtuuttomasti eli  saatte nyt alkuun pärjäillä matkakuvilla. Todettakoon että ensimmäistä kertaa ikinä matka oli suorastaan levollinen. Se jatkuva riitely-kitinä-taistelu-vinkuna-tappelu ja muitten kiusaaminen, yhdistettynä jatkuviin vaatimuksiin perillä olemisesta tai paremmasta viihdyttämisestä loisti poissaolollaan - osa kiitos menee iPadille, mutta vai osa. Perille saapui perhe leppoisissa tunnelmissa ja vanhemmat ilman tuskan hikeä ja nieltyä tarvetta kuristaa oma lapsensa.

Ekana päivänä ollaan käyty rannalla – kahdesti – käyty puistossa leikkimässä – kahdesti – hihkuttu innosta paikallisessa ruokakaupassa, kylvetty hot tubissa – kahdesti – ja syöty ja juotu. M totesi illalla nukkumaan mennessään että:”The first day is always the hardest. Isn’t it?” Äitinä todettakoon että se ylitti huikeimmatkin odotukset ja haaveet.

Uusi lomatalo on ihana, järvi ei ole meri - sori vaan - mutta sopii varmasti lapsille paremmin kuin ne jättiaallot, eikä täällä tuoksu suola. Vielä kertaalleen, ihana paikka. Kiitos lisää tätä samaa! 

matka käy vuorten ylitse

läpi tunnelien - mikä hauskempaa takapenkkiläisistä!

kiivetessä lumimäärä kasvaa...

...ja kasvaa...

...ja kasvaa...

huipulla ollaan pilvessä

ja sit lähdetään alas



tauko Leavenworthissä




saavutaan omena-alueelle... maistuisko omppu?


ja sit loppuu puut...


vihdoinkin perillä


maisema partsilta

...ja tien yli rantaan...





Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...