Siirry pääsisältöön

kastesunnuntai


Siitä asti kun ensimmäistä kertaa näin aikuiskasteen oon miettinyt sitä. Siis miettinyt monelta kantilta, koska siinä tilaisuudessa on jotain totaalisen ylimaallista. Meidän kirkossa kaste järjestetään keskimäärin neljästi vuodessa. Se liitetään jumalanpalvelukseen ja koko seurakunta seuraa kastetta. Kaste eroaa luterilaisesta kasteesta monellakin tapaa, eikä vähiten olemalla sellainen altaaseen upotettava kokonaan kastettava kaste. Sellainenmistä moni suomalainen on kuullut, muttei koskaan itse nähnyt, saati kokenut. Itse tilaisuudessa on ihan huikea tunnelma, ilman sen suurempaa euforiaa tai kielilläpuhumista.

Meidän lapset on kastettu. Ne on kastettu perinteisin luterilaisin menoin, vähän syntymän jälkeen. Ne on otettu osaksi tätä meidän paikallista suomalaista luterilaista seurakuntaa. Seurakuntaa, jossa ne ei koskaan ole edes käyneet. Okei, M on käynyt luterilaista koulua sentään ja pojat on siihen samaan kouluun ilmoitettu. Kuitenkin mua itseäni tökkii ihan kamalan moni asia luterilaisuudessa. Alkaen siitä ekasta laulusta suomikoulun  mukulamessun ohjelmassa ”anna anteeksi”. Sehän on lasten messu!!!! Oikeesti,  ”anna anteeksi”. Mun on kastettu osaksi luterilaista seurakuntaa. Mut on konfirmoitu viitisentoista vuotta myöhemmin.

Mä pidän enemmän tästä meidän kirkon näkemyksestä. Siitä että jokainen joka tunnustaa Jeesuksen on jo armahdettu. Ihminen on erehtyväinen. Ihminen on hauras. Ihminen sortuu ja tekee syntiä. Ne synnit on kuitenkin annettu anteeksi ja jokainen joka kerran on valinnut kulkea Jeesuksen kanssa on armahdettu, aina ja ikuisesti.

Kun mä astun sisälle kirkkosaliin jumalanpalveluksen alkaessa mut valtaa lämpö. Mun on hyvä olla ja mä nautin jokaisesta hetkestä. Aina en oo samaa mieltä. Joskus ajattelen asiaa toisin. Sillekin on tilaa. Sillekin on paikkansa.

Mä mietin ihan tosissani ilmoittautuvani sille seuraavalle kastesunnuntaille. Ilmoittautuvani vaikka mua niin kovin alkuun häritsi ajatus siitä et muthan on jo kastettu. Et muthan on jo konfirmoitu. Taidan haluta silti. Oon miettinyt tätä jo useamman kuukauden. Oon nähnyt monta kastesunnuntaita ja vielä kertaakaan aika ei ole ollut kypsä. Tänään tuntui siltä että on mun vuoro astella uudelle kasteelle.

M ja sen eka "sno cone"

Kommentit

  1. Heippa. Mun mielestä lapsi- ja aikuiskaste on kaksi täysin eri asiaa. Jos aikuiskaste kiinnostaa, siitä kannattaa kysellä seurakunnassa joltain, että tietää ja ymmärtää mitä tekee. Mutta en siis näe mitään estettä käydä aikuiskasteella, vaikka olisi jo saanut lapsikasteen. Niiden merkitykset on erilaiset, kuten itsekin kirjoitit. En myöskään näkisi että konfirmaatio jotenkin voisi "korvata" aikuiskasteen, koska se on mun mielestä myöskin ihan eri asia. Konfirmaatio ikään kuin liittää osaksi luterilaista seurakuntaa, mutta aikuiskaste on mun mielestä enemmän ihmisen ja Jumalan välinen asia. t. itsekin aikuiskasteella (järvessä) käynyt

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...