Siirry pääsisältöön

"Did you see me Mamma! Did you?"


Etenen sellaista tasaista puolijuoksua tyttäreni perässä jalkakäytävällä. Se ajaa pyörää, ilman niitä apupyöriä. Mä ihan aidosti ihailen kuinka se osaa lähteä itse liikkeelle ja polkea ja kääntyä ja pysähtyä, koko puolentoista kilsan matkan meiltä kauppaan. Kerran se kaatuu, lyö polvensa ja poskensa, itkee ja kiipeää takaisin pyörän selkään, ei anna periksi, ei luovuta. Me ostetaan kaupasta "Hello Kitty"-laastareita... Miten musta on voinut tulla jotakin näin reipasta, älykästä, osaavaa ja kaunista. Minä ja L ollaan se yhdessä tehty. Miten ihmeessä me ollaan osattu tehdä jotakin näin täydellistä? Se täyttää viisi keskiviikkona,  meidän maailman ihanin tyttö. Ei ole mitään mittaria sille kuinka rakas ja tärkeä se on, kuinka ylpeitä me molemmat vanhemmat ollaan siitä... Meidän esikoisesta.


Posti toi mulle eilen kirjan. Kiitos vielä kerran kirjan lähettäjälle! Eilen ehdin lukea muutaman ensimmäisen sivun. Tykkäsin ajattelutavasta, siitä miten asiaa lähestytään. Neurologiset ongelmat on myös vahvuuksia ja tavallaan lisämausteita ihmisen omassa persoonassa. Odotan kirjalta paljon, kerron mitä tykkäsin kun oon lukenut.

Postissa ruttaantunut paketti oli jo itsellään esteettinen elämys...




Kommentit

  1. Hyvä, M! M:n onnistumisista on aina niin ihana lukea.

    Tällä blogikirjoituksella oli aivan kirjaimellisesti liikuttava vaikutus täällä valtameren takana. Katsoin netistä, olisiko kirjastossa tuota samaa kirjaa. Olihan siellä yksi kappale hyllyssä, joten suuntasin kirjastolle. Lopputuloksena oli pelkkää hyötyliikuntaa, koska joku muu olikin ehtinyt sen sinä aikana lainata! :D Pitää olla ensi kerralla nopeampi.

    - AS-tyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Ens kerralla juokset kirjastoon :D Toistaiseksi oon tykännyt lukukokemuksesta.

      Poista
  2. <3

    Ja kirja vaikuttaa hyvältä ja mielenkiintoiselta.

    / Älskling

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...