Ollaan selvitty
puoliväliin. Päivä 3/5 on alkanut. Mä mietin sitäkin että tunnen paljon
vanhempia jotka odottaa lastensa lomia ja sit tunnen äitejä jotka odottaa niitä
– kauhun vallassa. Suunnittelen kesälomaa, mä aion rakentaa meille rutiinin.
Sellaisen selkeän ja selkeäasti ennustettavan arjen ja toivottavasti kun ensin
pari viikkoa on kipuiltu muutosta voidaan tottua niihin rutiineihin. M lähti
aamulla terapiaan ja oli varmaan parhaimmalla vireellä koko viikkoon. Tuttu
systeemi, selkeä aikataulu ja tavoite.
Mulla on toinen
kahvikupillinen menossa tässä autuaallisessa rauhassa poikien katsoessa
telkkaa. O rakentaa samalla duploista mulle synttärikakkua ja K vaan tuijottaa.
K pysähtyy telkkariin tai siis edelleen se liikkuu mutta se pystyy pysähtymään
telkkariin tai iPadin peliin, kunhan siinä tapahtuu tarpeeksi ja mä en voi olla
ajattelematta että siirtääkö se sen sisäisen kaaoksen sinne ruutuun, siis
tavallaan ulkoistaa sen liikkeen itsestään telkkarille ja haluaa siksi katsoa
telkkaria – koko ajan. K oikeesti katsois telkkaa aamusta iltaan. Juoksis
hetken ympyrää aina välissä ja sit taas tuijottais. Sen ensimmäinen kysymys
jokaikisenä aamuna on sama ”Can I watch tv?” ja vastaus on aina myös ihan sama.
Vasta sit kun M on lähtenyt. Se toistaa sen kysymyksen sen yhden tunnin aikana
valehtelematta varmasti ainakin kolmisenkymmentä kertaa kunnes tullaan siihen
hetkeen et M lähtee ja mä avaan sen telkkarin sille tunniksi. Sit kun mä suljen
sen telkan se kysyy taas, lukemattomia kertoja saako se katsoa telkkaa, kunnes
tullaan siihen hetkeen iltapäivässä et mä avaan sen telkan jotta saan laitettua
ruokaa. Ja sit se mankuu telkkaria koko matkan nukkumaan menoon asti. Muutamaan
kertaan on käynyt niin et meillä on hiljaista. Liian hiljaista. Se hetki kun
jokainen vanhempi tietää ettei tää hiljaisuus ole hyvästä ja mä lähden etsimään
mun lapsia ja oletan löytäväni kynsilakalla tehdyn taideteoksen... sen sijaan
mä löydän yhden joka leikkii itsekseen ja toisen joka katsoo telkkaa iPadiltä
tai Kindleltä – salaa.
Huomenna mä pääsen
oksentamaan tän kaiken ja ne pureskellut legot ja autonrenkaat ja supparit ja
vaahtomuovipalaset, päättymättömät raivarit ja väkivallanteot sille arvioivalle toimintaterapeutille. Mä
pääsen kertomaan miks mä olen huolissani meidän ilopilleristä ja että mä
haluaisin oppia keinoja olla sille parempi vanhempi sen riivinraudan sijaan.
Tänään mä sen
sijaan ajattelin päästää tän lauman irti siellä ostarilla. Antaa niitten juosta
ja hyppiä ja kiljua sydämensä kyllyydestä samalla kun mä luen iPadiltä Hesaria
tai neulon sukkaa. Illalla meillä on Raamislaisten Tequila-ilta. Kyllä,
uskovaiset naiset istuu iltaa ja juo viinaa.
Kommentit
Lähetä kommentti