Siirry pääsisältöön

kirpaisi se sittenkin

Mun pitäis täyttää kaavakkeita, kasata kalenteria, selvittää paperipinoa, viikata puhtaita pyykkejä... pojat tappelee Duploista olkkarissa ja mun kahvikuppi alkaa olemaan tyhjä. Yhtäkkiä mä tajuan olevani vähän katkera, tai ehkä enneminkin kirkerä ja kateellinen. Luulin etten olis. Ihan oikeesti kuvittelin ettei se kirpasis, mutta kirpasi se sittenkin. 

K:n koko asu - Gap, jalassa  - Crocs. M:n paita - Gap, hame - Crew Cuts, sukat - Gap, tossut - Puma, O:n huppari - Gap, shortsit - Peek, tennarit - Keen, mun farkut - Eddie Bauer, paita - Eileen Fisher, huivi - Nordstrom, kengät - Sperry

Se kirpasi kun talutin lapseni hiljaisen koulun toimistoon ja koulusihteeri lähti viemään mun pientä prinsessaa Rva Enkelin luokkaan. M näytti hetken siltä että se purskahtaa itkuun. Mä olen vanhempana kitkerä ja kateellinen siitä etten saanut mitä muut vanhemmat. Mä en saanut sitä ekaa koulupäivää vanhempien tungeksiessa kameroittensa kanssa lastensa ympärillä yrittäen ikuistaa sitä ensimmäistä ja viimeistä kertaa kun toinen aloittaa ison koulun. Mä sain hiljaisen toimiston ja tyhjä käytävän. Koulunpihalla muutama auto parkissa... aamukoululaiset luokissaan, iltapäiväluokka tulis paikalle vasta puolisentoista tuntia myöhemmin, niine vanhempineen ja kameroineen.





Varmasti mä vielä hetkeni saan, viimeistään kahden vuoden kuluttua. Se ei vaan ole sama kuin se esikoisen koulunaloitus, se ensimmäinen kerta ison koulun pihalla. Nyt mä ymmärrän kun joku joskus sanoi että meiltä erityislasten vanhemmilta on riistetty koulunaloitus. Just nyt tunnen itseni riistetyksi. 

Ai niin, O:kin aloitti tänään koulunsa, sillä oli kivaa... Mua hymyilytti kun koulun astori selitti miten M aina puhui pojista eskarivuotenaan siellä. Ei puhunut. Siksihän se siirrettiin autististen lasten erityisluokalle - koska se ei puhunut, mitään.






Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää