Siirry pääsisältöön

kirpaisi se sittenkin

Mun pitäis täyttää kaavakkeita, kasata kalenteria, selvittää paperipinoa, viikata puhtaita pyykkejä... pojat tappelee Duploista olkkarissa ja mun kahvikuppi alkaa olemaan tyhjä. Yhtäkkiä mä tajuan olevani vähän katkera, tai ehkä enneminkin kirkerä ja kateellinen. Luulin etten olis. Ihan oikeesti kuvittelin ettei se kirpasis, mutta kirpasi se sittenkin. 

K:n koko asu - Gap, jalassa  - Crocs. M:n paita - Gap, hame - Crew Cuts, sukat - Gap, tossut - Puma, O:n huppari - Gap, shortsit - Peek, tennarit - Keen, mun farkut - Eddie Bauer, paita - Eileen Fisher, huivi - Nordstrom, kengät - Sperry

Se kirpasi kun talutin lapseni hiljaisen koulun toimistoon ja koulusihteeri lähti viemään mun pientä prinsessaa Rva Enkelin luokkaan. M näytti hetken siltä että se purskahtaa itkuun. Mä olen vanhempana kitkerä ja kateellinen siitä etten saanut mitä muut vanhemmat. Mä en saanut sitä ekaa koulupäivää vanhempien tungeksiessa kameroittensa kanssa lastensa ympärillä yrittäen ikuistaa sitä ensimmäistä ja viimeistä kertaa kun toinen aloittaa ison koulun. Mä sain hiljaisen toimiston ja tyhjä käytävän. Koulunpihalla muutama auto parkissa... aamukoululaiset luokissaan, iltapäiväluokka tulis paikalle vasta puolisentoista tuntia myöhemmin, niine vanhempineen ja kameroineen.





Varmasti mä vielä hetkeni saan, viimeistään kahden vuoden kuluttua. Se ei vaan ole sama kuin se esikoisen koulunaloitus, se ensimmäinen kerta ison koulun pihalla. Nyt mä ymmärrän kun joku joskus sanoi että meiltä erityislasten vanhemmilta on riistetty koulunaloitus. Just nyt tunnen itseni riistetyksi. 

Ai niin, O:kin aloitti tänään koulunsa, sillä oli kivaa... Mua hymyilytti kun koulun astori selitti miten M aina puhui pojista eskarivuotenaan siellä. Ei puhunut. Siksihän se siirrettiin autististen lasten erityisluokalle - koska se ei puhunut, mitään.






Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää