Siirry pääsisältöön

tavallista ja tavatonta

Tässä se nyt on, mun 50 minuuttiani... istun Klinikan aulassa, kirjoittelen aikansa odottaneita sähköposteja ja nautin.

Aamun aikana me ehdittiin pestä yön jäljiltä pissaiset lakanat ja ihan tavallinen koneellinen pyykkiä, lajitella, viikata ja nakella vaatehuoneisiin puhtaat pykit, rakentaa legoilla, bloggata... K kerkis kaatamaan kaikki legot lattialle ja repimään yhden kirjan. Standardikamaa, paitsi et mä mietin et sen jälkeen kun kaksi kolmesta on nyt saatu kouluun ei meillä puhtaat pyykit oo ehtineet kertymään pyykkikoriin. Ehkä se ei ihan kokonaan olekaan ollut saamattomuutta et meillä on ollut vuorellinen pyykkiä selvitettävänä yläkerrassa.





M hyppäs koulubussiinsa veljiensä ruskeassa T-paidassa ja me syötiin lounasta poikien kanssa. Niillä on koulussa väriteema ja kaikki aloittaneet luokat pukeutuu kahden viikon ajan samaan väriin. Huomisen väri tais olla punainen, keskiviikkona keltainen, torstaina sininen...

M ja "ruskea"-päivä


***

Klinikalla juttelin K:n toimintaterapeutin kanssa ja me oltiin yhtä mieltä sen kanssa siitä et K voi ihan selkeästi tosi huonosti. Mä toivoisin olevani, kai parempi ihminen... mutta mä en vaan jaksa sitä. Se riehuu ja raivoo ja puree ja rikkoo kaiken. Se ei oo hetkeäkään paikallaan ja ainakin kerran päivässä mä vaan toivon et voisin lykätä sen jonnekin, ihan mihin hyvänsä, jotta mun ei tarvitsis katsoa sitä ja kuunnella kun se repii, raastaa ja riehuu. Liian usein haluaisin juosta karkuun.

K harjoittelee polkupyörälläajamista terapeuttinsa kanssa, se osasi polkea jo neljä kertaa tänään


Mä yritän miettiä onko siihen koskaan saanutkaan kunnon katsekontaktia, mä yritän muistaa onko se koskaan kuunnellut kun sille puhuu ilman että ensin koskettaa sitä. Mä mietin että onko se ehkä ahdistunut kuten siskonsa... ehkä sitä ahdistaa, ehkä se ei olekaan ylivilkas ja autistinen, ehkä se on vaan aivan hillittömän ahdistunut.  

Mä juttelin M:n ABA Program Managerin kanssa tänään. Se oli ihan yhtä yllättynyt kuin me M:n loistokkaasta koulunaloituksesta. Se oli ajatllut et meillä menis ainakin kuukausi ennen kuin koulunkäynti alkais sujumaan, edes auttavasti. Nyt se lähti sujumaan päivässä... tänään oli sen neljäs koulupäivä, tänään se oli syönyt lounaansa – ekaa kertaa. Sen molemmat opet hehkuttaa miten ihana lapsi meillä on, ja miten hyvin se on adaptoitunut ja miten kauheesti se yrittää, molemmat kirjoittaa mulle kuinka meidän M on niitten päivän kohokohta. M:sta on aina ollut helppo tykätä, silloin kun se haluaa.

Muutenkin M on ihan parissa viikossa kasvanut, tai siis jotenkin varttunut. Se on ekaa kertaa koskaan ruvennut isosiskoksi, se auttaa, opettaa ja osallistuu. Sen ja poikien suhde ei ole enää pelkkää vanhemman ja vahvemman vallankäyttöä vaan siihen on tullut ihan uusi sävy, mä olen ylpeä siitä ja katson vierestä kuinka se tuntuu nauttivan elämästään.


Yläkerrassa viikkaan vielä kaksi koneellista pyykkiä samalla kun K on kylvyssä, poikien mentyä nukkumaan istahdan kuistille koneen ja viinilasilliseni kanssa...

ehdittiin me nopeesti puistoonkin


me odotetaan pihalla M:n limusiinia, K on noita ja se on tappanut O:n

Kommentit

  1. Ihana, taitava tyttö! Paljon lisää hyviä koulupäiviä hänelle :)
    ~R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä äidinsydän on pakahtua ylpeydestä...

      Poista
  2. Iik, kuinka käsittämättömän ihanaa on kuulla M:n hienosta koulunaloituksen sujumisesta. Ja syömisestä!! Mahtavaaaa:)

    Onko teillä jo pojillakin pikkulegoja? Mä tajusin, et meillä on vaan duploja. Ja neidillä niitä Lego Friendsejä, joihin pojat EI saa koskea...

    Voi kurjuutta tuota pikkumiehen pahaa oloa. Toivottavasti terapeuttien kanssa keksitte keinon auttaa häntä.

    Niin ja ihanat noi sun hortensiat, täällä pitäis ostaa jo callunoita :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mä olen aivan täpinöissäni ja odotan koko ajan kuitenkin et koska se uuvahtaa...

      Me ollaan vähitellen siirtymässä kokonaan Duploista pikkulegoihin kun se on molemmille niin hyvää hienomotoriikan harjoitusta - yäk, et mä aina ajattelen tätä puolta asioista. Toisaalta K:lla on kyllä sit taipumus syödä niitä...

      Takapihalla Callunat on ihanassa kukassa täälläkin!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...