Siirry pääsisältöön

sota

Kiville rysähti niin että kolina kävi... vanhempainilta ei ollut eilen, se on tänään. Onneksi ei kuitenkaan toissailtana. Se et ajoin sinne eilen turhaan ei oo vakavaa, mutta se että näin pääsi käymään ja ettei se ole lainkaan mun tapaista on vähän huolestuttavaa. Nytkö se hermoromahdus on oikeesti tulossa?

Tavattiin naisten kanssa pubissa, tossa kulmilla. Kahdeksaan mennessä kapakka oli täynnä tuttuja naisia, naapureita, ystäviä, lasten tulevia opettajia... sen parin tunnin aikana tuli istuttua useammassakin pöydässä, puhuttua kepeitä ja vakavia. Pubi ei täällä ole se vanhan kulahtaneen ostarin juottola jonka ohi ei edes pysty kävelemään koska sieltä tuleva löyhkä on niin karmaiseva tai koska juopot tappelee ulkopuolella. Pubissa ei kännätä, siellä käydään lasillisella tai kahdella, syömässä, aamiaisella tai katsomassa matsia.


Jossakin vaiheessa keskustelu kääntyi – ymmärrettävästi – Itärannikon tapahtumiin. Kerroin kuinka L:n ystävän mies välttyi olemasta paikalla vain koska jäi liikenneruuhkaan ja oli myöhässä. Hän työskenteli Laivaston esikunnassa, siinä kerroksessa, siinä toimistossa, siinä työpisteessä. Puhuttiin taas kerran siitä miten aselakien sijasta pitäisi keskittyä mielenterveyspotilaiden hoitoon ja pakkohoitolainsäädäntöön. Siitä oltiin kaikki samaa mieltä. Keskustelu polvelilee eteenpäin ja jossakin vaiheessa ollaan jo 9/11:n tapahtumissa, Prinsessa Dianan kuolemassa ja lopulta ystäväni J kertoo nuoruudestaan Kroatian sodassa. On hiljaista, vain yksi meistä sen pöydän ääressä on elänyt sodan muutenkin kuin kirjoista lukemalla, elokuvissa ja isovanhempien puheissa.

Kuin sattumalta käynnistäessäni auton soi autostereoissa tämä Kroatialainen kehtolaulu, sydäntäsärkevän kaunis ja nyt entistäkin koskettavampi.


Kommentit

  1. joskus vaan kaikista kalentereista ja päiväjärjestyksistä huolimatta ei mene putkeen.
    Kuten nuorimmaiseni joskus kauan sitten sattuvasti sanoi: "kun elämä vaikertaa niin sitten se vaikertaa"

    VastaaPoista
  2. Täältä Euroopan näkövinkkelistä tuntuu kummalta havainnoida tuota suurta vastenmielisyyttä aselakien kiristämiseen, jota aika suurikin joukko USA:n ihmisistä tuntee.Tosin toista kantaakin edustavia kansalaisia yhä enenevässä määrin USA:stakin onneksi löytyy.

    Laadukkaiden tieteellisten tutkimusten valossa aselakien kiristäminen todellakin vähentää tilastollisesti väkivaltaisten ampuma-asekuolemien määrää dramaattisesti.

    Kysymyksen asettelun ei tulisi hämäävästi mennä joko tai-akselilla vaan kaikki mahdollinen tarvittava olisi tehtävä turhien kuolemien vähentämiseksi. Näin ollen kysymys pitäisi olla sekä että-ratkaisuista. Pitäisi SEKÄ tehostaa mielenterveyspotilaiden (pakko)hoitoja ETTÄ kiristää aselakeja.

    Kaikki mahdollinen tilastollisten tutkimusten mukaan auttava toiminta olisi toteutettava. Ihmisten mukavuudenhalua ja harrastustoiminnan jouhevuutta yms ei saisi panna ihmishenkien arvostuksen edelle.Ihmiskunnan tulisi priodisoida asiat eettisten eikä mukavuus näkökulmien pohjalta.

    Se nyt vaan on fakta, että niissä länsimaissa, joissa aselait ovat tiukimmat näitä erilaisia ihmisten aseilla surmaamisia tapahtuu vähiten. Esim puukoilla ei nyt vaan saa surmattua nopeasti yhtä paljon ihmisiä kuin ampuma-aseilla. Mitä vähemmän ampuma-aseita populaatiossa on ja mitä tiukemmin niitten käyttöä rajoitetaan, sitä vähemmän ampuma-asekuolemia tilastollisesti tietyssä populaatiossa esiintyy.Elämän puolesta aseiden ylivaltaa vastaan, on mottoni ja se vahvistuu aina , kun näitä hirveyksiä tapahtuu. USA:ssa on ihan liikaa aseita siviileillä, niin laillisesti kuin laittomastikin.

    Miksu

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...