Siirry pääsisältöön

sota

Kiville rysähti niin että kolina kävi... vanhempainilta ei ollut eilen, se on tänään. Onneksi ei kuitenkaan toissailtana. Se et ajoin sinne eilen turhaan ei oo vakavaa, mutta se että näin pääsi käymään ja ettei se ole lainkaan mun tapaista on vähän huolestuttavaa. Nytkö se hermoromahdus on oikeesti tulossa?

Tavattiin naisten kanssa pubissa, tossa kulmilla. Kahdeksaan mennessä kapakka oli täynnä tuttuja naisia, naapureita, ystäviä, lasten tulevia opettajia... sen parin tunnin aikana tuli istuttua useammassakin pöydässä, puhuttua kepeitä ja vakavia. Pubi ei täällä ole se vanhan kulahtaneen ostarin juottola jonka ohi ei edes pysty kävelemään koska sieltä tuleva löyhkä on niin karmaiseva tai koska juopot tappelee ulkopuolella. Pubissa ei kännätä, siellä käydään lasillisella tai kahdella, syömässä, aamiaisella tai katsomassa matsia.


Jossakin vaiheessa keskustelu kääntyi – ymmärrettävästi – Itärannikon tapahtumiin. Kerroin kuinka L:n ystävän mies välttyi olemasta paikalla vain koska jäi liikenneruuhkaan ja oli myöhässä. Hän työskenteli Laivaston esikunnassa, siinä kerroksessa, siinä toimistossa, siinä työpisteessä. Puhuttiin taas kerran siitä miten aselakien sijasta pitäisi keskittyä mielenterveyspotilaiden hoitoon ja pakkohoitolainsäädäntöön. Siitä oltiin kaikki samaa mieltä. Keskustelu polvelilee eteenpäin ja jossakin vaiheessa ollaan jo 9/11:n tapahtumissa, Prinsessa Dianan kuolemassa ja lopulta ystäväni J kertoo nuoruudestaan Kroatian sodassa. On hiljaista, vain yksi meistä sen pöydän ääressä on elänyt sodan muutenkin kuin kirjoista lukemalla, elokuvissa ja isovanhempien puheissa.

Kuin sattumalta käynnistäessäni auton soi autostereoissa tämä Kroatialainen kehtolaulu, sydäntäsärkevän kaunis ja nyt entistäkin koskettavampi.


Tunnisteet:

Kommentit

  1. marikan polut19. syyskuuta 2013 klo 23.44

    joskus vaan kaikista kalentereista ja päiväjärjestyksistä huolimatta ei mene putkeen.
    Kuten nuorimmaiseni joskus kauan sitten sattuvasti sanoi: "kun elämä vaikertaa niin sitten se vaikertaa"

    VastaaPoista
  2. Anonyymi20. syyskuuta 2013 klo 10.24

    Täältä Euroopan näkövinkkelistä tuntuu kummalta havainnoida tuota suurta vastenmielisyyttä aselakien kiristämiseen, jota aika suurikin joukko USA:n ihmisistä tuntee.Tosin toista kantaakin edustavia kansalaisia yhä enenevässä määrin USA:stakin onneksi löytyy.

    Laadukkaiden tieteellisten tutkimusten valossa aselakien kiristäminen todellakin vähentää tilastollisesti väkivaltaisten ampuma-asekuolemien määrää dramaattisesti.

    Kysymyksen asettelun ei tulisi hämäävästi mennä joko tai-akselilla vaan kaikki mahdollinen tarvittava olisi tehtävä turhien kuolemien vähentämiseksi. Näin ollen kysymys pitäisi olla sekä että-ratkaisuista. Pitäisi SEKÄ tehostaa mielenterveyspotilaiden (pakko)hoitoja ETTÄ kiristää aselakeja.

    Kaikki mahdollinen tilastollisten tutkimusten mukaan auttava toiminta olisi toteutettava. Ihmisten mukavuudenhalua ja harrastustoiminnan jouhevuutta yms ei saisi panna ihmishenkien arvostuksen edelle.Ihmiskunnan tulisi priodisoida asiat eettisten eikä mukavuus näkökulmien pohjalta.

    Se nyt vaan on fakta, että niissä länsimaissa, joissa aselait ovat tiukimmat näitä erilaisia ihmisten aseilla surmaamisia tapahtuu vähiten. Esim puukoilla ei nyt vaan saa surmattua nopeasti yhtä paljon ihmisiä kuin ampuma-aseilla. Mitä vähemmän ampuma-aseita populaatiossa on ja mitä tiukemmin niitten käyttöä rajoitetaan, sitä vähemmän ampuma-asekuolemia tilastollisesti tietyssä populaatiossa esiintyy.Elämän puolesta aseiden ylivaltaa vastaan, on mottoni ja se vahvistuu aina , kun näitä hirveyksiä tapahtuu. USA:ssa on ihan liikaa aseita siviileillä, niin laillisesti kuin laittomastikin.

    Miksu

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää