Siirry pääsisältöön

huomenna alkaa uusi vuosi!

Katsoin itsekin ne kuvat viimevuodelta... kyllä meidän elämä näyttää tylsältä, ihan samaa – vuodesta toiseen. Tai ei se tylsältä näytä. Ihan kivalta se näyttää, samalta kylläkin. Hyvä niin. Mä mietin et kai nää kuukauden ekat kuvinen sit kuvaa meidän elämää hyvin, jos kerran samat teemat toistuu vuodesta toiseen... lapset, perhe, klinikka, ruoka ja viini – niistä on hyvä elämä tehty. Myös tämä päivä... perheestä, lapsista, viinistä ja vähän luksuksestakin.

Huomenna kaksi kolmesta aloittaa koulun. M menee isojen isoon kouluun, O tutustuu omaan eskariinsa. Syyskuu alkaa ja omalla tavallaan myös vuosi vaihtuu. Elämää rytmittää melkein enemmän kuin varsinainen vuoden vaihde kouluvuoden vaihtuminen syyskuun alussa, kesä päättyy ja uusi vaihe alkaa.

Sitä kai sanotaan että lapsen eka koulupäivä isossa koulussa on käänteentekevä, etenkin vanhemmille... Yhtäkkiä se on jo niin vanha, että aloittaa koulutusputkensa ja laumoittain lasten vanhempia seisoo kyyneleet silmissä luokkahuoneiden ovien takana, räpsimässä valokuvia ja varmistamassa että se ihan varmasti pärjää... Ne on ekaa kertaan saattaneet lapsensa koulubussiin ja katsoneet kun bussi ajaa pois sen reppuselkäisen kanssa. Sen jälkeen ne on hypänneet autoon ja ajaneet bussin perässä koululle. Seuraava vastaava hetki on kuopuksen, meidän tapauksessa kuopusten astuessa isoon opinahjoon, eikä talossa ole enää yhtään vauvaa. Sit tulee yläaste, sen jälkeen lukio ja hups, niistä tulikin aikuisia ja ymmärtää itsekin olevansa ikäloppu. M valmistuu lukiosta kesäkuussa 2026. Se luki siellä vanhempainillassakin – ”Welcome parents of class of 2026”


Mä olen saattanut tyttäreni ekaa kertaa koulubussiin jo keväällä 2012. Mä valmistaudun henkisesti – ja toivon varpaatkin ristissä että niin käy – saattavani toisen pojistani siihen samanlaiseen bussiin kahden viikon sisällä. Mietin miten O ottaa vastaan sen tosiasian et on ainoa joka ei pääse dösällä kouluun, onhan se aika väärin.  Mulla ei ole epäilystäkään siitä etteikö se – siis M – pärjäisi. Pärjäähän se... ihan varmasti. Ja jos ei syystä tai toisesta pärjäis, niin ratkotaan sitä sitten. Luotan siihen että pojatkin pärjää ja kaikista varminta on se että mä pärjään. Katson kalenteria ja mietin miltä musta tuntuu, kun kerran viikossa, maanantaisin yhdestä kahteen, mulla ei ole yhtään lasta. Yksi kokonainen – no 50 minuuttia – vapautta, jokainen viikko. Huikeeta!




me mentiin hakemaan syyskuun viinilähetystä, mutta palattiin tyhjin käsin... avattiin sit pullo omista varastoista. Uunissa kypsyy paahtopaisti ja sen seuraksi valkosipuliperunat.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...