Siirry pääsisältöön

huomenna alkaa uusi vuosi!

Katsoin itsekin ne kuvat viimevuodelta... kyllä meidän elämä näyttää tylsältä, ihan samaa – vuodesta toiseen. Tai ei se tylsältä näytä. Ihan kivalta se näyttää, samalta kylläkin. Hyvä niin. Mä mietin et kai nää kuukauden ekat kuvinen sit kuvaa meidän elämää hyvin, jos kerran samat teemat toistuu vuodesta toiseen... lapset, perhe, klinikka, ruoka ja viini – niistä on hyvä elämä tehty. Myös tämä päivä... perheestä, lapsista, viinistä ja vähän luksuksestakin.

Huomenna kaksi kolmesta aloittaa koulun. M menee isojen isoon kouluun, O tutustuu omaan eskariinsa. Syyskuu alkaa ja omalla tavallaan myös vuosi vaihtuu. Elämää rytmittää melkein enemmän kuin varsinainen vuoden vaihde kouluvuoden vaihtuminen syyskuun alussa, kesä päättyy ja uusi vaihe alkaa.

Sitä kai sanotaan että lapsen eka koulupäivä isossa koulussa on käänteentekevä, etenkin vanhemmille... Yhtäkkiä se on jo niin vanha, että aloittaa koulutusputkensa ja laumoittain lasten vanhempia seisoo kyyneleet silmissä luokkahuoneiden ovien takana, räpsimässä valokuvia ja varmistamassa että se ihan varmasti pärjää... Ne on ekaa kertaan saattaneet lapsensa koulubussiin ja katsoneet kun bussi ajaa pois sen reppuselkäisen kanssa. Sen jälkeen ne on hypänneet autoon ja ajaneet bussin perässä koululle. Seuraava vastaava hetki on kuopuksen, meidän tapauksessa kuopusten astuessa isoon opinahjoon, eikä talossa ole enää yhtään vauvaa. Sit tulee yläaste, sen jälkeen lukio ja hups, niistä tulikin aikuisia ja ymmärtää itsekin olevansa ikäloppu. M valmistuu lukiosta kesäkuussa 2026. Se luki siellä vanhempainillassakin – ”Welcome parents of class of 2026”


Mä olen saattanut tyttäreni ekaa kertaa koulubussiin jo keväällä 2012. Mä valmistaudun henkisesti – ja toivon varpaatkin ristissä että niin käy – saattavani toisen pojistani siihen samanlaiseen bussiin kahden viikon sisällä. Mietin miten O ottaa vastaan sen tosiasian et on ainoa joka ei pääse dösällä kouluun, onhan se aika väärin.  Mulla ei ole epäilystäkään siitä etteikö se – siis M – pärjäisi. Pärjäähän se... ihan varmasti. Ja jos ei syystä tai toisesta pärjäis, niin ratkotaan sitä sitten. Luotan siihen että pojatkin pärjää ja kaikista varminta on se että mä pärjään. Katson kalenteria ja mietin miltä musta tuntuu, kun kerran viikossa, maanantaisin yhdestä kahteen, mulla ei ole yhtään lasta. Yksi kokonainen – no 50 minuuttia – vapautta, jokainen viikko. Huikeeta!




me mentiin hakemaan syyskuun viinilähetystä, mutta palattiin tyhjin käsin... avattiin sit pullo omista varastoista. Uunissa kypsyy paahtopaisti ja sen seuraksi valkosipuliperunat.

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää