Siirry pääsisältöön

oli kiva nähdä sua

Mun unessa mummi oli saattohoidossa jossakin vanhustentalossa tai hoitokodissa. Ne piti sen sänkyä kansliassa jonkun vanhan äijän sängyn kanssa kun se tai ne molemmat oli niin huonossa kunnossa. Ne sängyt oli siivä seinän vierellä kiinni toisissaan, kun parisänky ja mummi ja se äijä leikki yhdessä. Mä olin lentänyt täältä sitä sinne katsomaan ja kun se huomas mut se kiipes mun syliin kuin pieni lapsi. Se oli kevyt kuin höyhen ja ihan kamalan innoissaan. Siinä unessa me riideltiin mutsin kanssa, tai siis mutsi esitti vaatimuksia ja mä olin hiljaa. Myöhemmin samassa unessa palasin sinne samaan hoitokotiin ja sen sänky oli poissa kansliasta, hoitaja sanoi et ne oli siirtäneet sen toiseen paikkaan kun se kävi jo kauppaa kuoleman kanssa siitä koska saa lähteä.

Se oli todentuntuinen, hyvä ja omalla tavallaan rauhoittava uni.Uni jota miettii vielä pitkään. Mummin näkemisestä jäi hyvä mieli. Oikeasti mummi kuoli jo kolme ja puoli vuotta sitten. Olin raskaana ja odotin poikia, en saanut lentää sängynvierelle sen enempää kuin hautajaisiinkaan.

Mulla on ikävä mummia. Se oli monessa mulle kuin äiti ja muistan kuinka se ilmestyi kulmantakaa töistä mun odottaessa siinä pihalla. Me mentiin yhdessä kauppaan, ulkoilutettiin Jannea – sen mäyräkoiraa – ja sit syötiin lettuja. Janne sai aina sellaisen jäätelöpikarin ja fasun lakun kun käytiin kaupassa. Kesällä me käytiin syömässä leikkipuistossa ja kahluualtaalla. Me seikkailtiin isossa metsässä talojen päädyssä - ei se nyt loppupeleissä niin kauheen iso ollut, mutta pienen ihmisen silmissä se oli valtava – ja käytiin vanhalla hyppyrimäellä asti keräämässä kieloja.

Mummin luona sai rakentaa majoja loputtomiin. Mummin luona sai tehdä aarteenmetsästystä villalangalla, tiedättehän villalangan päässä on aarre ja sit sitä lankaa pitää seurata. Kesämökillä me käytiin mummin kanssa uimassa joessa ja se työnsi mua kottikärryissä tietä pitkin. Me käytiin suolla marjassa ja mä pelkäsin suonsilmää.


Voi kun olisit vielä mummi... mulla on ikävä sua.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...