Siirry pääsisältöön

oli kiva nähdä sua

Mun unessa mummi oli saattohoidossa jossakin vanhustentalossa tai hoitokodissa. Ne piti sen sänkyä kansliassa jonkun vanhan äijän sängyn kanssa kun se tai ne molemmat oli niin huonossa kunnossa. Ne sängyt oli siivä seinän vierellä kiinni toisissaan, kun parisänky ja mummi ja se äijä leikki yhdessä. Mä olin lentänyt täältä sitä sinne katsomaan ja kun se huomas mut se kiipes mun syliin kuin pieni lapsi. Se oli kevyt kuin höyhen ja ihan kamalan innoissaan. Siinä unessa me riideltiin mutsin kanssa, tai siis mutsi esitti vaatimuksia ja mä olin hiljaa. Myöhemmin samassa unessa palasin sinne samaan hoitokotiin ja sen sänky oli poissa kansliasta, hoitaja sanoi et ne oli siirtäneet sen toiseen paikkaan kun se kävi jo kauppaa kuoleman kanssa siitä koska saa lähteä.

Se oli todentuntuinen, hyvä ja omalla tavallaan rauhoittava uni.Uni jota miettii vielä pitkään. Mummin näkemisestä jäi hyvä mieli. Oikeasti mummi kuoli jo kolme ja puoli vuotta sitten. Olin raskaana ja odotin poikia, en saanut lentää sängynvierelle sen enempää kuin hautajaisiinkaan.

Mulla on ikävä mummia. Se oli monessa mulle kuin äiti ja muistan kuinka se ilmestyi kulmantakaa töistä mun odottaessa siinä pihalla. Me mentiin yhdessä kauppaan, ulkoilutettiin Jannea – sen mäyräkoiraa – ja sit syötiin lettuja. Janne sai aina sellaisen jäätelöpikarin ja fasun lakun kun käytiin kaupassa. Kesällä me käytiin syömässä leikkipuistossa ja kahluualtaalla. Me seikkailtiin isossa metsässä talojen päädyssä - ei se nyt loppupeleissä niin kauheen iso ollut, mutta pienen ihmisen silmissä se oli valtava – ja käytiin vanhalla hyppyrimäellä asti keräämässä kieloja.

Mummin luona sai rakentaa majoja loputtomiin. Mummin luona sai tehdä aarteenmetsästystä villalangalla, tiedättehän villalangan päässä on aarre ja sit sitä lankaa pitää seurata. Kesämökillä me käytiin mummin kanssa uimassa joessa ja se työnsi mua kottikärryissä tietä pitkin. Me käytiin suolla marjassa ja mä pelkäsin suonsilmää.


Voi kun olisit vielä mummi... mulla on ikävä sua.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...