Siirry pääsisältöön

gaussin kellokäyrällä

Testit takana. Läsnä toimintaterapeutti ja koulupsykologi. K oli oma itsensä, iloinen ikiliikkuja.

Kun M:aa testattiin mä en ollut edes päättänyt haluanko sitä erityisopetukseen vai pitäiskö meidän kieltäytyä jos se sinne pääsis, testitilanne tuntui kaoottiselta ja mulla oli jotenkin koko ajan sellainen tunne et ne piti mua ihan pimeenä kun olin kiikuttanut lapseni sinne. Tulokset sain aikanaan puhelimitse, kun koulupsykologi soitti ja tarjos M:lle paikkaa koulussa. Vielä erityisopetussuunnitelmapalaverissa istuin toinen jalka oven välissä, erityisopetuslainsäädäntö oli vierasta ja pelkäsin leimaavani lapsen jos allekirjoittaisin paperin. Kantaisiko loppuelämäsnsä erityisyyden leimaa niskassaan...

Tänään tilanne oli toinen. Aika on toinen. Tunnen erityisopetusohjelman. Tiedän oikeuteni ja tiedän, muutenkin kuin teknisesti, että erityisopetukseen päästään. Sinne ei kukaan joudu. On etuoikeus päästä tähän opetusohjelmaan ja saada sitä kautta parhaat mahdolliset valmiudet. M on autistinen ilman erityisopetussuunnitelmaakin, on parempi että lapsen ongelmat tiedetään, tunnistetaan ja että lasta osataan tukea tarvittavalla tavalla. Ongelman piilottamisesta ei hyödy kukaan. Kaikkein vähiten lapsi itse.

Toimintaterapeutti testas, psykologi jututti mua ja samalla tarkkaili K:n touhuja. Välillä ne kommentoi toisilleen. Ne kiitti siitä paperinivaskasta jonka toin mukanani ja sit mä täytin taas lomakkeita... sensorisen profiilin olen täyttänyt jokaisesta lapsestani jo useampaan kertaan, tuttu kaavake, tutut kysymykset. Toinen kaavake oli sosiaalisestakäyttäytymisestä, käyttäytymisongelmista, ylivilkkaudesta ja autismista. Sit taas puhuttiin ja tuumattiin ja tarkkailtiin. K kiipes toimintaterapeutin syliin ja halas sitä. Se siirtyi leikistä toiseen ja kysyi tehtävien aikana saisko jo lopettaa. Se kieri lattialla ja kosketteli kaikkea. Se halus tietää mitä tehdään seuraavaksi. Lopulta psykologi ja terapeutti poistui huoneesta ja sanoi palaavansa kohta takaisin.

Ne tuli takaisin huoneeseen laminoidin gaussin kellokäyrän kanssa. Se oli jaettu väreihin... keskellä oli sininen – ne tavikset tai keskivertolapset, sen vieressä oli keltainen, keltaista seurasi oranssi ja lopulta punainen. K:ta mitattiin hienomotorisissa taidoissa, sensorisessa integraatiossa, sosiaalisissa taidoissa ja käyttäytymisessä. Hienomotorisissa taidoissa K oli sinisessä sektorissa, kaikessa muussa me sit landattiinkin joko keltaisin ja oranssin rajalle tai punaiselle. Psykologi sivusi puheessaan sekä autisminkirjoa, että ADHD:ta. K:lle suositellaan myös toimintaterapeuttia tueksi ryhmään. Koulu alkanee parin viikon sisällä.


Tuntuu hullunkuriselta olla hillittömän onnellinen, iloinen ja helpottunut.


Kommentit

  1. Tämä oli hirveän kiinnostava postaus! Osaat niin selkeästi kuvata tapahtumia, että niihin eläytyy helposti.

    Olipa hyvä, että tahdoit K:lle lisätutkimuksia. Kun olet kertonut niin paljon K:n jatkuvasta vauhtimenosta, on se tullut mieleen, että pelkkä sensorisen integraation häiriö kuulostaa tosiaan köykäiseltä, vain "työdiagnoosilta", eikä lopulliselta diagnoosilta.

    Tuo kouluun pääseminen ja kaikkinainen lisäkuntoutus uusien arvioitten pohjalta tekee varmasti tosi hyvää K:lle.

    Tuntuu varmasti mukavalta tietää, että älyllisesti ja motorisesti K on hyvällä tasolla. Kunhan vaan noita muita ongelmia saadaan sitten helpottumaan.

    Mukavaa viikonloppua!

    Miiru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miiru :) Eihän se SI-häiriö tosiaan jannun lopullinen diagnoosi ole.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...