Siirry pääsisältöön

koululainen

Yöllä ukkosti ja aamulla ukkostaa edelleen. Ei mitään isoa ja mahtavaa, vaan sellaista tasaista kumeeta murinaa ja väliin pari salamaa. Koira haukkui tukahdutettua haukkuaan mun kainalossa, peiton alla. Aamulla O ei halunnut mennä yksin yläkertaan.



Naamis on täynnä kuva kouluunlähtijöistä. Kädessä taulu jossa lukee; "First Day of X". Meillä ei ole taulua. En askarrellut, en ostanut, en piirtänyt tai maalannut. En ajatellut kehystää kuvaa seinälle... kamera kuitenkin räpsyy, ihan varmasti. Me nyt ei muutenkaan harrasteta portretteja. Meillä ei ole virallisia kuvia pienestä lapsesta itkemässä joulupukin sylissä tai huutamassa kauhusta pääsiäispupun vieressä. Me ei olla otettu yksvee, kaksvee, kolmevee kuvia, kenestäkään. Ei ole virallista perhekuvaa, ei siis virallisia koulunaloituskuviakaan.

Kaikki on valmiina isoon päivään. M teki itse lounaansa, pakkasi sen eväslaukkuun, laukun reppuun, kansion ja sakset reppuun. Kansiossa nipullinen mun täyttämiä ja allekirjoittamia kaavakkeita. Reppu odottaa ovenpielessä ja M totes että ihanaa et pääsee taas kouluun... kesä on pitkä. Se on erityisen pitkä sellaiselle joka pitää kiinteistä rutiineista ja toisiaan samanlaisessa jonossa seuraavista päivistä. Mä katselin sitä kun se pakkas tarmolla tavaroitaan ja tajusin että sehän on tosiaan tehnyt tätä jo kaksi vuotta, kyllä se osaa. Ja jännittäähän sitä, ketäpä ei jännittäis. Uusi iso talo, uudet kaverit – ei yhtään tuttua – uudet opet, kaikki on uutta. Se heräs jo kuuden jälkeen, jotta ei varmasti myöhästy. Aamiaiseksi se tilas suklaapannareita.



Kysyin O:lta meneekö sekin tänään kouluun. Se totes ettei mee, ei vielä tänään. Mä tiedäb että se pärjää. Mä tiedän että se viihtyy. Mä tiedän että sillä on kivaa, jo tänään. K:n tehtäväksi jää olla muutama päivä orpona piruna, se tekee sille ihan hyvää.


Kolmesta viiteen vuotta mä olen tehnyt töitä vuorotta. Musta ei edelleenkään ole erityisen haikeeta, että on jonkun muun vuoro, edes osan aikaa. Joku muu tekee niitten kanssa töitä. Se tuntuu ihanalta ja vapauttavalta. Ymmärrän hyvin ne kuvat joissa äiti juhlii lasten kouluun paluuta. Voi hyvänen aika että osaankin olla niistä ylpeä, mun isot pienet ihanat. 


Kommentit

  1. Heh, en ole siis ainut, jonka lapsista/perheesta ei ole maksettuja ponotys potretteja. Onhan niista koulukuvat ja kun ne syndetkin sattuu molemmilla just noihin aikoihin. Ja harrastuksista tulee kuvat kans....Meilla lahtevat huomenna koulutielle. Poikaa vahan jannittaa uudet kuviot uudessa koulussa ja neiti tuskin jaksaa odottaa aamuun....
    Kanaemo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä vastustan niitä ylivalotettuja pönötyksiä joissa kaikki vääntää sellaisen hymyä muistuttavan irvistyksen naamalleen :) Kyllähän noita tosiaan tulee, koulukuvia ja harrastuskuvia ja... Hyvää ekaa koulupäivää sinnekin!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...