Siirry pääsisältöön

nuori kapinallinen


Lasten fysioterapeutti Ms Rachel on tosi mukava nuori nainen. Mutta se on myös aika nuori – arvioisin vähän päälle kakskymppiä ja lapseton... Se ei siis mun mielestä tee tyhjäksi kenenkään ammatillisia kredittejä ja luotan siis ihan totaalisesti Ms Rachelin ammattitaitoon. MUTTA vähän näyttää siltä että meidän sangen voimakastahtoinen kaksvee O on jotakin mitä Ms Rachel ei ennen ole kohdannut. O ei heittäydy lattialle itkemään, se ei kilju ja huuda ja itke ja potki ja raivoa kuten veljensä. O sanoo EI. Se sanoo sen kuuluvasti ja painokkaasti, jopa uhmakkaasti kulmainsa alta... EI! – tai oikeastaan NOOOOOU! Se ilmaisee selkeästi ettei sillä ole pienintäkään aikomusta toteuttaa kysyjän pyyntöä ja ettei keskusteluvaraa ole. Pakkottamisesta seuraa spagetti... se ei edelleenkään ulise ja kilju se vaan on veltto kuin keitetty makaroni... Ms Rachelin pitää keksiä muita keinoja, seuraan mielenkiinnolla kuinka tässä käy.

Autossa Mosaicin edessä odottelemassa terapiassa olijoita...
maanantaina 29.10. klo 13:15

Mä luulin tällä lasten tautirintamalla – huom! Yrjö ja Pirjo ja Ripa ei ole lastentauti - aika paljon jo nähneeni, mutta se että sitä kakkaa on ripuloivalla lapsella niin reilusti että se sen seisoessa ja siinä kakatessa valuu vaipan yläreunan ylitse on uutta... Mä olen kuin sotilas valmistautumassa taisteluun, kaikki potentiaaliset lattioilleoksentajat on siirretty värittömään ruokaan... tarjolla on makaronia, voileipäkeksejä, omenamehua, kanaa... toista aamua – todennäköisemmin yötä – en halua kaapia tomaattikastiketta seiniltä.


Kommentit

  1. sanna30. lokakuuta 2012 klo 4.16

    Auts. Tsemppiä. Noi on kyllä ne vieraat, jotka ei vaan ikinä tuo mitään hyvää tullessaan. Voimia!!

    Voi fyssariparkaa, voin kuvitella sen tunteen, kun toinen vaan totea, että EI! Miten te itse saatte Nounoun tekemään juttuja, joita ei halua tehdä? Uhkailu? Lahjonta? Kiristys? Uhkailu lahjonnan lopettamisesta?

    Meillä enterorokko. Kuvittelin jo päässeeni selville vesille (ja olevani hyvä äiti jepjep;), kun pidin lapset eilen kotona (heillä oli viikonloppuna kuumetta) sen yhden kuumeettoman päivän. Tänään vein siis kasiksi tarhaan ja sieltä soitettiin jo ensimmäisen palaverin aikana ysin jälkeen, että pienimmällä on näppyjä. No, ei kun takas ja sain kuin sainkin lekurin jo 10.15, joka totesi, että suu- ja sorkkatauti täällä jyllää. Nyt poijjaat kotona ja päiväunilla. Neiti tarhassa ja menee mummon luokse yökylään. Toivon niin, että häneen ei tarttuisi, kun perjantaina on Halloweenjuhlat ja tänään saapui Nykin lähetyksessä Tähkäpään asukokonaisuus Sandyn alta pois. (neiti on seurannut uutisia kauhuissaan, kun lentokoneet ei lennä jne).

    Mutta tsemppiä siis sinne taudin kouriin, toivottavasti menee nopeasti ohi ja pääsette taas syömään värejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa2. marraskuuta 2012 klo 8.05

      sanna... anteeks kun kesti... Mä en vaan anna sille periksi, ei siihen muukaan auta. Toivottavasti teillä rokko jo helpottaa ja kuvista päätellen helpottaakin!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Davi

Pieni käsi ottaa tiukasti kiinni mun kädestä, käännän katseeni käden omistajaan, ruskeasilmäiseen poikaan, jonka paita on päällä takaperin, napit selässä. Lapsen katse on tarkka ja kysyvä: Kuka sinä olet? Katson lasta, laskeudun hänen tasolleen ja hymyilen, kysyn, onko hän kenties Davi? Kerron hänelle olevani Ms M. Poika nyökkää. On vuoden toinen kouluviikko ja eskarilaisten ensimmäinen koulupäivä. Davi on viisivuotias eskarilainen ja yksi koulun monikielisistä oppijoista.  Muutama päivä myöhemmin sama pikkumies juoksee perässäni koulun käytävällä ja takertuu kahdella kädellä mun jalkaan. Toinen koulun MLL*-opettajista seuraa perässä ja muistuttaa pientä poikaa, että hänen pitäisi olla ruokailemassa luokkatovereittensa kanssa. Kommunikaatiovälineenä ovat lähinnä viittomat ja taskutulkki sillä yhteistä kieltä meillä ei vielä ole. Saatan pojan ruokasaliin opettajan kanssa ja pääsen lopulta jatkamaan omaa matkaani. Pienestä takiaisesta tulee kuitenkin vakituinen seuralainen myös minul...
Lähetä kommentti
Lue lisää