Siirry pääsisältöön

mä unohdin


Eilen oli kiireinen päivä... terapiaa, kardiologia, hammaslääkäri ja M:n lääkäri. Aamulla vielä muistin, että kouluun piti laittaa sähköpostitse tieto siitä että laittavat M:n koulusta bussiin... sitten se unohtui. Havahduin tähän asiaan puolikolmen aikaan hammaslääkärissä kun puhelin soi ja sitten tuli viesti, sitten se soi uudestaan ja tuli toinen viesti. Kolmannella soitolla mä tajusin että ne soittaa koulusta mitä tehdä... Mä ryntään se paperilappu kaulanympärillä tuolista pihalle soittamaan kouluun, siinä vaiheessa ne oli jo laittaneet tytön bussilla kotiin ja sopineet että opettaja odottaa koululla jos M sinne kohta palautuu bussin kyydissä...

Tämä aamun aloitin maksamalla unohduksesta. Ostin kolme lahjakorttia Starbucksista ja vein yhden M:n SNAPS opelle, toisen erityisope Tiffanylle ja kolmas odottaa tossa pöydällä bussinkuljettaja Lisaa. M itse ei ollut tilanteesta moksiskaan, lähinnä harmissaan siitä ettei mentykään toimintaterapiaan niin kuin yleensä torstaisin koulun jälkeen. Mä EN oikeesti ole se äiti joka unohtaa lapsensa... en, en, en.

Viimeiseksi illalla lapseni teki jonoja... tällä kertaa astioista. Kai se sittenkin oli siitä tilanteesta stressaantunut vai oliko se se verikoe lääkärissä...  Lääkäri käski antaa sen syödä mitä se haluaa... se söi eilen purkillisen mansikkajäätelöä. Kasvatuksellisesti mä en tähän usko, tarvitseeko mun uskoa vai onko syöminen tärkeämpää?



Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Davi

Pieni käsi ottaa tiukasti kiinni mun kädestä, käännän katseeni käden omistajaan, ruskeasilmäiseen poikaan, jonka paita on päällä takaperin, napit selässä. Lapsen katse on tarkka ja kysyvä: Kuka sinä olet? Katson lasta, laskeudun hänen tasolleen ja hymyilen, kysyn, onko hän kenties Davi? Kerron hänelle olevani Ms M. Poika nyökkää. On vuoden toinen kouluviikko ja eskarilaisten ensimmäinen koulupäivä. Davi on viisivuotias eskarilainen ja yksi koulun monikielisistä oppijoista.  Muutama päivä myöhemmin sama pikkumies juoksee perässäni koulun käytävällä ja takertuu kahdella kädellä mun jalkaan. Toinen koulun MLL*-opettajista seuraa perässä ja muistuttaa pientä poikaa, että hänen pitäisi olla ruokailemassa luokkatovereittensa kanssa. Kommunikaatiovälineenä ovat lähinnä viittomat ja taskutulkki sillä yhteistä kieltä meillä ei vielä ole. Saatan pojan ruokasaliin opettajan kanssa ja pääsen lopulta jatkamaan omaa matkaani. Pienestä takiaisesta tulee kuitenkin vakituinen seuralainen myös minul...
Lähetä kommentti
Lue lisää