Siirry pääsisältöön

vilkas


Maanantai aamupäivä kallistuu lopuilleen ja pojat nukkuvat riehuvat yläkerrassa – meidän quiet time on kaikkea muuta kuin quiet...

Aamusta leivoin leivän, jossakin välissä viikkasin ne pyykit, tiskikone on vielä tyhjentämättä. Kohta tulee M, syödään lounasta ja lähdetään puheterapiaan. Mä tykkään näistä harvoista arkiaamuista kun ei ole kiire. Illalla ravintolaan ystävien kanssa syömään hyvin ja juoruamaan vielä vähän paremmin.

Eilen taas mietittiin tuota meidän pyörremyrskyä... keväällä ne sanoi ettei vielä voi sanoa – katsotaan mihin suuntaan kallistuu... tuleeko siitä vilkas tavallinen poika vai alkaako vilkkaus häiritsemään muuta kehitystä... Kesän aikana tuntui siltä että se oli rauhoittumaan päin, mutta viimeiset viikot K ei ole oikeastaan keskittynyt edes syömään. Se on lähdössä ruokapöydästä ennen kuin muut on edes aloittaneet eikä se ole edes syönyt mitään, se ei vaan malta – ja meillä siis ei katsota telkkaria tai leikitä sillä aikaa kun syödään, ei oikeesti ole mitään kiirettä lähteä mihinkään... se ei jaksa piirtää tai tehdä palapelejä tai oikeastaan ees leikkiä se vaan riehuu ja hyppii ja juokse ja sinkoilee... Se kiusaa muita ja tönii ja kiljuu ja vaatii...  Se on varsinainen Ritva-Liisa Rasittava Lapsi. Meillä on niin paljon rauhallisempaa silloin kun se nukkuu tai on yläkerrassa arestissa ja nää kaksi muuta puuhailee keskenään.

Valmiina päivän seikkailuihin...
pellava"villa"takki - Eileen Fisher, mekko - Martin + Osa,
legginsit - halpa by Target

Kommentit

  1. Voihan vilkastus. Toivotaan, että lähestyvä kolme vuotta mittarissa helpottaa ikiliikkujan menoa. Olisko lähellä uimahallia, eiks se Phelpskin saanut purettua energiaansa altaassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauhusta vapisten odotan sadetta ja sitä eiulkoiluilmaa... uimahallit toimii täällä vähän erilaisella periaatteella, eikä julkisia uimahalleja ole... aina pitää olla jäsen. Hyvä idea kyllä!

      Ihanaa kun kävit urakoimassa mulle paljon kommentteja, mä R-A-K-A-S-T-A-N kommentteja!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

toisenlainen äitienpäivä

Tämä teksti piti kirjoittaa ja julkaista jo miltei viikko sitten – äitienpäivänä. Piti kirjoittaa äitiydestä, elämästä meidän perheessä ja siitä miten ihani mun lapset on, mutta kuten usein käy, elämä heitti kapuloita rattaisiin ja teksti jäi kirjoittamatta. Moni muukin asia jäi tekemättä, moneksi päiväksi. Tästä ei kuitenkaan tule kirjoitus koronasta. Särky alkoi jo perjantaina, ajattelin hammassäryksi ja kiroilin. Kiroilin koska hammaslääkärit on kiinni eikä ne nyt muutenkaan ole ihan mun parhaita kavereita. Kiroilin koska hammassärky tarkoittaa juurihoitoa ja tässä maassa juurihoito ja sen päälle laitettava kruunu maksaa helposti tuhansia taaloja, jopa vakuutuksen kanssa. Otin kipulääkkeen ja toivoin että tilanne poistuisi itsestään. Arvannette... ei se poistunut. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli päänsärynpoikanen ja tunsin miten mulla on kuvitteellinen otsatukka otsalla, ja takaraivo tuntui siltä että joku olisi tukistanut lujasti, ja silmäkin tuntui kummalliselta kerroin asiast...