Siirry pääsisältöön

kutsumattomia vieraita


Tää on mulle niitä aisoita joissa katastrofin odottaminen on oikeastaan pahempaa kuin katastrofi itse - koputtaa puuta – toivottavasti teoria ei muutu... Se pyörii ympärillä ja siitä kuulee huhuja oikealta ja vasemmalta. Se menee naapuriin ja mä jätän kassillisen tarpeita oven ulkopuolelle, en uskalla edes soittaa ovikelloa vaan poistun hiljaa ja laitan perään tekstarin... Se on käynyt jo siellä ja siellä ja siellä ja tulee välillä lähemmäksi ja menee sit kauemmaksi ja koko ajan sitä vaan odottaa koska se tulee... sen tietää että se tulee jossakin vaiheessa, väistämättä, SE tulee... vääjäämättä. Sitä toivoo että se kävi vaan pikaisesti, mutta kuitenkin järki sanoo että kyllähän se meillä on helposti viikon. Mä varaudun ja käyn valmiiksi kaupassakin... sitä varten tarvitaan paljon väritöntä juotavaa, suolakeksejä, omenasosetta, etikkaa, ruokasoodaa... 

Viime yönä se sit tuli, mä tosin sain tietää vasta aamulla että meillä on vieraita. Avasin poikien oven, totesin - et ai, nyt se Pirjo sit tuli kylään ja tais ottaa kaverinsa Ripankin mukaan. Pojat kylpyyn ja pyykkikone laulamaan... Hyppään sukkelaan siihen sairaanhoitaja-laitosapulais-dieettikokkirooliin ja ryhdyn toimeen. Joku korkeampi voima auttoi kahdessa kohtaa. Ensinnäkin mä en herännyt yöllä ja sain siis ryhtyä siivoamaan tuorein voimin JA K nukkui poikkeuksellisesti alasängyssä O:n kanssa... mä en halua edes ajatella miltä siellä olis näyttänyt jos poika olis ollut omassa sängyssään.

Nyt odotellaan kuka kaatuu seuraavaksi ja kuinka kauan siihen menee... toistaiseksi meillä on aikalailla ”business as usual” onhan eka potilas se ainoa meidän perheestä jolla ei ole pakollisia menoja...  M aamulla fysioterapian evaluaatioon, läpäisi muuten kaiken kirkkaasti mutta jää terapiaan niitten pihtipolvien ja lättiksien takia. Siitä tyttö kouluun ja kohta pakataan lauma autoon ja lähdetään terapioihin... iltapäivän leikkideitti tietysti peruutettiin. Kahden terapioidessa me luetaan K:n kanssa autossa kirjoja... myös auto on lastattu; pyyhkeillä, pesuaineilla, talouspaperilla, muovipusseilla...

Mun nenässö leijuu oksennuksen ja ripulikakan haju... ne on jotakin molekyylitason juttuja kun kaikki on pesty ja pyyhitty ja siivottu ja...

Aloitan maailman tylsimmän kuvasarjan... "Elämäni odotushuoneissa" - ihan vaan jotta kaikki ihan varmasti ymmärrätte miten paljon niissä tulee istuttua...

Mosaic maanantaina 29.10. klo 07:55



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Davi

Pieni käsi ottaa tiukasti kiinni mun kädestä, käännän katseeni käden omistajaan, ruskeasilmäiseen poikaan, jonka paita on päällä takaperin, napit selässä. Lapsen katse on tarkka ja kysyvä: Kuka sinä olet? Katson lasta, laskeudun hänen tasolleen ja hymyilen, kysyn, onko hän kenties Davi? Kerron hänelle olevani Ms M. Poika nyökkää. On vuoden toinen kouluviikko ja eskarilaisten ensimmäinen koulupäivä. Davi on viisivuotias eskarilainen ja yksi koulun monikielisistä oppijoista.  Muutama päivä myöhemmin sama pikkumies juoksee perässäni koulun käytävällä ja takertuu kahdella kädellä mun jalkaan. Toinen koulun MLL*-opettajista seuraa perässä ja muistuttaa pientä poikaa, että hänen pitäisi olla ruokailemassa luokkatovereittensa kanssa. Kommunikaatiovälineenä ovat lähinnä viittomat ja taskutulkki sillä yhteistä kieltä meillä ei vielä ole. Saatan pojan ruokasaliin opettajan kanssa ja pääsen lopulta jatkamaan omaa matkaani. Pienestä takiaisesta tulee kuitenkin vakituinen seuralainen myös minul...
Lähetä kommentti
Lue lisää