Siirry pääsisältöön

ei lametta meille


Aatonaatto. Ootteko muuten koskaan miettineet että suomalaisilla on tapana juhlia etukäteen, aattona. Jouluaatto, vappuaatto, juhannusaatto. Joku on varmaan tutkinutkin asiaa. Tänään leivotaan ruisleipää, käydään vielä kertaalleen kaupassa, paistetaan kinkku ja käydään jouluglögillä. Paras hetki on kinkun tullessa uunista iltamyöhään... ne ensimmäiset maistiaiset.

Siirsin kameran muistikortin sisällön koneelle ja liitän tähän vähän kuvia – joulukuusesta. Meidän, mun makuun, niin täydellisestä joulukuusesta. Ihana sekoitus lasten tekemiä koristeita ja eleganssia ja maanläheisyyttä. Sopivasti myös kitchiä. En muuten oo ainoa jolla on traumoja lapsuuden joulukuusista. Täällä on radio-ohjelma aiheesta ja sillä toimittajalla oli ihan sama trauma mun kanssa. Lame. Se miten se piti laittaa sinne kuuseen yksi kerrallaan. Ei tule meidän kuuseen lametta – ikinä.










Joku kysyi odottaako M joulua. Kai se odottaa, omalla tavallaan. Ei sillä ole perhosia vatsassa sillä tavalla kuin lapsilla yleensä, tai en mä tiedä joko tän ikäiset osaa odottaa sillä tavalla kuin itse muistaa lapsuudessa odottaneensa. Musta tuntuu et pojat melkein odottaa enemmän tietämättä edes mitä ne oikein odottaa.

Eilen meillä oli se leffailta M:n kanssa – keskellä päivää. Katsottiin Ice Age 2. Kyllä M sitä jaksoi katsoa, mutta K oli se joka nauraa käkätti mun vieressä. Ice Agen kaltainen huumoripätkä ei ehkä ole se paras valinta lapselle jolla tunnetusti ei ole huumorintajua – ei edes alatyylin huumorin. Mitä yllättävimmissä kohdissa se antaa aina muistuttaa itsestään. Autismi.





Tunnisteet:

Kommentit

  1. Veeruska23. joulukuuta 2012 klo 14.04

    Ihana kuusi ja Ice Aget on ihan parhaita.
    Hyvää joulua teille Muru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa23. joulukuuta 2012 klo 15.17

      Ice Aget onkin ihan parhaita :) Hyvää joulua myös teille!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää