ei lametta meille

Aatonaatto. Ootteko muuten koskaan miettineet että suomalaisilla on tapana juhlia etukäteen, aattona. Jouluaatto, vappuaatto, juhannusaatto. Joku on varmaan tutkinutkin asiaa. Tänään leivotaan ruisleipää, käydään vielä kertaalleen kaupassa, paistetaan kinkku ja käydään jouluglögillä. Paras hetki on kinkun tullessa uunista iltamyöhään... ne ensimmäiset maistiaiset.

Siirsin kameran muistikortin sisällön koneelle ja liitän tähän vähän kuvia – joulukuusesta. Meidän, mun makuun, niin täydellisestä joulukuusesta. Ihana sekoitus lasten tekemiä koristeita ja eleganssia ja maanläheisyyttä. Sopivasti myös kitchiä. En muuten oo ainoa jolla on traumoja lapsuuden joulukuusista. Täällä on radio-ohjelma aiheesta ja sillä toimittajalla oli ihan sama trauma mun kanssa. Lame. Se miten se piti laittaa sinne kuuseen yksi kerrallaan. Ei tule meidän kuuseen lametta – ikinä.

Joku kysyi odottaako M joulua. Kai se odottaa, omalla tavallaan. Ei sillä ole perhosia vatsassa sillä tavalla kuin lapsilla yleensä, tai en mä tiedä joko tän ikäiset osaa odottaa sillä tavalla kuin itse muistaa lapsuudessa odottaneensa. Musta tuntuu et pojat melkein odottaa enemmän tietämättä edes mitä ne oikein odottaa.

Eilen meillä oli se leffailta M:n kanssa – keskellä päivää. Katsottiin Ice Age 2. Kyllä M sitä jaksoi katsoa, mutta K oli se joka nauraa käkätti mun vieressä. Ice Agen kaltainen huumoripätkä ei ehkä ole se paras valinta lapselle jolla tunnetusti ei ole huumorintajua – ei edes alatyylin huumorin. Mitä yllättävimmissä kohdissa se antaa aina muistuttaa itsestään. Autismi.