Siirry pääsisältöön

uneliaita ajatuspolkuja


Makaan sohvalla ”päikkäreillä” ja mielessä risteilee kaikenlaisia ajatuksia. Oon siinä sellaisessa puolihorteessa niin että vaikka silmät on kiinni niin korvat toimii ikääkuin korvaavana aistina... keittiöstä kuuluu rapinaa ja mä mietin mitä rapisevaa sinne jäi esiin, kuulen kuinka jotain putoaa ja raotan silmiä ja suljen ne taas. Pienet jalat kulkee ohitse ja joku tuikkaa kostean pusun mun poskelle. Kymmenen minuutin kohdalla nousen ylös ja tarjoilen nälkäiselle M:lle lounaan, pojat liittyy seuraan ja mä istahdan tähän koneelle pohtimaan niitä samoja asioita...

Toissapäivänä pojat kasvoi tuuman ja kaikki housut – kahta paria lukuunottamatta – jäi liian lyhkäisiksi. Puolihuolimattomasti surffaan ja katson vaihtareita ja päätän tänään illalla vähän shoppailla ihan oikeestikin. Uusi suosikki on Peek, ne avas just kaupan tohon meidän ostarille... ihania ja vähän erilaisia. Niitä ”uusia” rattaitakin pitäis vähän tuunailla... ne on siis meidän uudet metsärattaat ja vaikka teknisesti ovatkin ihan toimivat niin silti tarttevat vähän TLC:tä (Tender Love and Care).

Klinikalla kaikki – oikeesti kaikki – kysyi miten M voi, tän päivän terapioita peruutellessa kun valkoinen valhe oli kuume... mulla oli huono omatunto, mutta silti silmät kirkkaina selitin kaikille kuinka se onneksi voi jo paljon paremmin ja on huomenna jo ihan varmasti täysin kunnossa. Joku sisäinen ääni mulla vaan aina toitottaa että näistä kerroista tulee vielä rangaistus... mistä kerroista? Meidän lapset kun tunnetusti käy terapiassa puolikuntoisinakin.

Marika laittoi pohtimaan äitiyttä lasten näkökulmasta. Miltä mä näytän äitinä niitten silmissä? Kiireiseltä ja poissaolevalta? Äkäiseltä vai lempeältä? Kiivaalta ainakin. Dramaattiselta? Teatraaliselta? Kivalta, mukavalta? Pelottavalta? Toivottavasti oikeudenmukaiselta ja ainakin turvalliselta... Ainakin vielä ne uskaltaa sanoa mulle mitä ajattelevat, niin soisin sen jatkuvankin. Ehkä me muutaman vuoden päästä päästään käymään äitiyden kehityskeskusteluitakin, saan sitä oikeeta palautetta, aitoa ja suoraa. Toistaiseksi mä olen joko se maailman paras tai sit suoraan kaikista kamalin. Minkälainen on se ”meidän äiti”? Mitä se tekee ja sanoo aina? Mitä ne kirjoittais musta kirjaan? Ainakin ne tänään muistaa kertoa mulle, että mä olen 41.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...