Siirry pääsisältöön

uneliaita ajatuspolkuja


Makaan sohvalla ”päikkäreillä” ja mielessä risteilee kaikenlaisia ajatuksia. Oon siinä sellaisessa puolihorteessa niin että vaikka silmät on kiinni niin korvat toimii ikääkuin korvaavana aistina... keittiöstä kuuluu rapinaa ja mä mietin mitä rapisevaa sinne jäi esiin, kuulen kuinka jotain putoaa ja raotan silmiä ja suljen ne taas. Pienet jalat kulkee ohitse ja joku tuikkaa kostean pusun mun poskelle. Kymmenen minuutin kohdalla nousen ylös ja tarjoilen nälkäiselle M:lle lounaan, pojat liittyy seuraan ja mä istahdan tähän koneelle pohtimaan niitä samoja asioita...

Toissapäivänä pojat kasvoi tuuman ja kaikki housut – kahta paria lukuunottamatta – jäi liian lyhkäisiksi. Puolihuolimattomasti surffaan ja katson vaihtareita ja päätän tänään illalla vähän shoppailla ihan oikeestikin. Uusi suosikki on Peek, ne avas just kaupan tohon meidän ostarille... ihania ja vähän erilaisia. Niitä ”uusia” rattaitakin pitäis vähän tuunailla... ne on siis meidän uudet metsärattaat ja vaikka teknisesti ovatkin ihan toimivat niin silti tarttevat vähän TLC:tä (Tender Love and Care).

Klinikalla kaikki – oikeesti kaikki – kysyi miten M voi, tän päivän terapioita peruutellessa kun valkoinen valhe oli kuume... mulla oli huono omatunto, mutta silti silmät kirkkaina selitin kaikille kuinka se onneksi voi jo paljon paremmin ja on huomenna jo ihan varmasti täysin kunnossa. Joku sisäinen ääni mulla vaan aina toitottaa että näistä kerroista tulee vielä rangaistus... mistä kerroista? Meidän lapset kun tunnetusti käy terapiassa puolikuntoisinakin.

Marika laittoi pohtimaan äitiyttä lasten näkökulmasta. Miltä mä näytän äitinä niitten silmissä? Kiireiseltä ja poissaolevalta? Äkäiseltä vai lempeältä? Kiivaalta ainakin. Dramaattiselta? Teatraaliselta? Kivalta, mukavalta? Pelottavalta? Toivottavasti oikeudenmukaiselta ja ainakin turvalliselta... Ainakin vielä ne uskaltaa sanoa mulle mitä ajattelevat, niin soisin sen jatkuvankin. Ehkä me muutaman vuoden päästä päästään käymään äitiyden kehityskeskusteluitakin, saan sitä oikeeta palautetta, aitoa ja suoraa. Toistaiseksi mä olen joko se maailman paras tai sit suoraan kaikista kamalin. Minkälainen on se ”meidän äiti”? Mitä se tekee ja sanoo aina? Mitä ne kirjoittais musta kirjaan? Ainakin ne tänään muistaa kertoa mulle, että mä olen 41.


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää