Siirry pääsisältöön

pelkkää hyvää tarkoittaen


Tää on taas yksi niistä aiheista joihin palaan säännöllisesti, varmaan ajasta iäisyyteen ja taas takaisin... Se on myös se aihe, josta puhutaan vertaisten kanssa aina säännöllisesti.

Hyvää tarkoittava vähättely.

Elämää autistisen lapsen kanssa on vaikeaa kuvailla. Useimmille ulkopuolisille se kai piirtyy mieleen sanoilla hankala, huonostikäyttäytyvä, vaikeasti ennakoitava... Elämä autistisen lapsen kanssa on. Se on sellaista jatkuvaa luistelua puoliviistolla pinnalla, konfliktien välttelyä, odottamista, tukemista, sataan ja taas sataan laskemista. Ymmärtämistä ja hirvittävää turhautumista kun joskus on vaan niin kamalan vaikeeta ymmärtää toinen toistaan, mun M:aa ja sen mua.

Mä puhun asiasta ulkopuoliselle ja se kertoo kuinka heidän lapsi on IHAN samanlainen. Kivaa, kiitos... joo, EI OO tai JOS ON suosittelen menemään tutkimuksiin. Käytän esimerkkejä ja saan vastaukseksi että eihä M nyt sellainen ole, ai ei vai? Kumpi meistä asuu ja elää sen kanssa?

Mä katson aamulla kun mun kolme lasta syö mandariinia. O keksii että se on talo jossa on ovi ja avaa ja sulkee sitä ovea. K:n mandariini on pyörä ja M:n mandariini on mandariini. Me ajellaan naapurustossa katselemassa jouluvaloja... pojat nauttii ja osoittelee värikkäitävaloja ja joulupukkeja ja poroja ja enkeleitä ja... M kysyy mihin me ollaan menossa ja miksi – ei ole järkevää ajella ilman päämäärää.

Mä tiedän että ne kaikki tarkoittaa hyvää, ne haluaa kai lohduttaa vaikka eihän me lohtua tarvita, lähinnä kai ymmärrystä jos edes sitä. Se on asia joka on, niin kuin taivas on sininen  tai maa kiertää aurinkoa... Enhän mäkään sano sydänsairaan lapsen äidille että meidän lapsilla on varmaan vähän samanlaiset sydämet.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...