Siirry pääsisältöön

liian vanha vai vaan liikaa?


Edelliseen viitaten... ehkä mä tosiaan olen liian vanha näin pienten lasten vanhemmaksi? Toki monet saa lapsia paljon vanhempanakin, mutta ehkä just mä olen aivan liian vanha... Ehdittiinkö me olemaan kaksistaan liian kauan? Niin kauan, että ollaan liian itsekkäitä ja kärsimättömiä? Niin kauan, ettei edes haluta omistautua kokonaan tälle vaiheelle ja näille lapsille... ehkä mä tai me siksi kapinoidaan eikä osata vaan heittäytyä mukaan tähän vaiheeseen. Tosiasiahan on, että mä oli 36 kun M syntyi ja 38 poikien syntyessä. Tosiasiahan on myös se että meillä oli takana  10 vuotta avioelämää ja  13 vuotta yhteiseloa siinä vaiheessa kun taloon tuli ensimmäinen lapsi. Onhan siinä siis paljon hyvää, että on näin mutta ehkä se on myös osa tätä ”ongelmaa”.

M:n käyttäytymisongelmat on myös lisääntyneet, ja jos mä en yritä tasotella tietä ja tilanteita huudetaan meillä melkein jatkuvasti... kaikki on väärää tai väärin tai väärässä järjestyksessä eikä ainakaan M:n mielestä oikein ja... veljet saa tästä osansa. Musta tuntuu säännöllisesti et mulla on kolme kaksvuotiasta kun nää kaikki yhtäaikaa tai vuorotellen kiukkuaa ja raivoaa ja itkee ja potkii.

Odotushuoneongelmaan on onneksi vuodenvaihteen myötä tulossa ratkaisu. Onhan se ihan järjelläkin ajateltuna ihan itsemurhaa lykätä 1-3 lasta odotushuoneeseen tsiljoona kertaa viikossa... eihän sitä kukaan lapsi kestä, eikä sen lapsen vanhempi. Suurin osahan välttää odotushuoneita lasten kanssa – mä hullu elän niissä. Tätä tilannetta vaikeuttaa vielä tällä hetkellä se lähestyvä vuodenvaihde ja se, että sen takia kaikki lääkäreihin tai terapioihin liittyvät asiat on pakko hoitaa tämän vuoden puolella ja niinpä on ihotautilääkäriä ja sisätautilääkäriä ja terapiaa ja psykologia ja ortoosintekoa ja keuhkospesialistia ja... sanon vaan että eihän tässä oo mitään tolkkua. Yleensähän se päivän alamäki alkaa just siellä odotushuoneessa kun mä tajuun ettei mulla taaskaan ole mitään kontrollia niihin. Ennen joululomaa istun vielä noin 30 kertaa odotushuoneessa vähintään yhden lapsen kanssa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...