Siirry pääsisältöön

rankka päivä pienelle tytölle


M:n kehitystä voidaan mitata – monen muun asian lisäksi – kyvyllä sietää vastoinkäymisiä tai ennalta suunnittelemattomia tilanteita. Vielä vuosi sitten jos asiat ei menneet ihan suunnitelman tai oletusten mukaan kesti siitä aiheutunut ahdistus ja kiukku ja raivo ja yleinen raiteiltaanmeno koko päivän, mahdollisesti jopa useamman päivän.

Edelleen näitä asioita saatetaan prosessoida pitkäänkin ja vielä kuukauden päästä saattaa puheeseen ilmestyä "se kerta silloin kun..." Mutta se varsinainen asiaan liittyvä paniikki hoituu useimmiten tunneissa, joskus minuuteissa, ei enää päivissä. Ennenhän tällaisen jälkeen päivä oli peruuttamattomasti pilalla.

Tänään tätä asiaa tuli harjoiteltua ihan rehellisesti sanottua kohtuuttoman paljon ja useasti.

Aamulla pakattiin neidille mukaan myslipatukka terapiaan. Valittiin huolella ruokakomeron varastoista ja laitettiin yhdessä kassiin odottamaan sos.taitojenryhmän evästaukoa.  Vaan patukka pahus olikin karannut M:n kassista L:n auton lattialle ja kun evästauko tuli, ei patukkaa ollut missään. Ensimmäinen etappi oli siis selvitä tilanteesta siellä ryhmässä, kahden opettajan avulla. Tstä selvittiin ja M sai koottua itsensä ja tilalle kultakaloja ja elämä jatkui. Aulassa M sitten kyyneleet silmissä selitti miten hänen snackinsä oli karannut ja tässä vaiheessa meillä oli siellä aulassa täys kohtaus päällä ja tämän asian ylittämiseen meni tovi jos toinenkin, MUTTA senkin asian ylitse saatiin lopulta kiivettyä.

Kun tultiin balettikoululle tajusin ihan totaalisesti unohtaneeni otta mukaan M:n tanssirepun, jossa oli M:n balettitossut. Neidin oli siis tyytyminen lainatossuihin. Eriparisiin, erikokoisiin ja toinen oli vielä rikkikin ja nehän oli olleet jonkin tai jonkun tuntemattoman jalassa ja niissä epäilemättä oli aika valtava määrä tuntemattomia pöpöjä. Vaikea tilanne, mutta siitäkin selvittiin. Edelleen  hetkeä ennen nukkumaanmenoa keskustellaan siitä miten mä saatoin olla niin huolimaton et jätin sen repun kotiin.

Ope oli myöhässä – tai ei siis yhtä ajoissa kuin yleensä – ja tämä jo itsessään aiheutti melkoista hermostuneisuutta. Kauhu oli aika käsinkosketeltavaa kun se ope lopulta saapui paikalle kertoakseen M:lle että tänään olisi sijainen ja pukumittaus kevään tanssiesitystä varten. Mun äidinsydämeni pakahtui kiitollisuudesta kun tajusin että M:n ope – autistin äiti itsekin – oli ajanut paikanpäälle M:n takia, voidakseen ihan itse selittää tälle ettei voisi tänään opettaa ja esitelläkseen sijaisensa, tietäen että tämä olisi M:n maailmassa suuri asia ja kova paikka. Mä olen tästä varmasti ikuisesti kiitollinen. M halus välittömästi syliin, tiukkaan otteeseen ja keinutteluun... kun sijainen saapui paikalle oli M sangen epäröivä mutta suostui lopulta mittanauhatädin syyniin ja jopa jäämään tunnille, ihan ilman mua. Tunnin jälkeen sen ensimmäiset sanat oli et se oli tosi hermostunut, mutta lopulta kuitenkin oli tosi kivaa, voidaanko NYT mennä heti kotiin.

Rankka päivä pienelle tytölle jonka elämän suurimpia kompastuskiviä on yllätykset, asiat joihin ei voi valmistautua ja joita ei vaan voi aina ennakoida. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki mun pienelle tähtiselviytyjälle.



Kommentit

  1. se lapsonen on sitten urhea!
    Käsittämättömän sinnikäs ja fiksu!

    VastaaPoista
  2. Ihan vaan kiinnostuneena kysyisin, että mikä on ammattiauttajien suositus autistiselle lapselle. Yrittää opettaa kokemuksen kautta oppimaan pettymysten sietoa vai yrittää pitää lapsen maailma mahdollisimman siloisena?

    Eli niinkuin M tapauksessa nyt näyttää olleen, että pikkuhiljaa pettymykset eivät aina kaada ehkä koko maailmaa :) Vai miten se on?

    Terkuin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä pettymysten ja muutosten sietoa pitää harjoitella. Vähitellen ja tavallaan oman sietokyvyn rajoissa, tai siis myös perheen sietokyvyn rajoissa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...