Siirry pääsisältöön

High Road


Tänään on kotoiltu koko rahalla ja vähän päälle. Edes suihkuun en ole ehtinyt. Sen verran ollaan kodista poistuttu et käveltiin kauppaan. Pojat testas uudet kärrit ja M ajeli ihan itse pyörällä. Mukavilta ne rattaat vaikutti istuskella ja kevyet oli työntääkin. Rakkaudella tuunatut $75 käytettyinä. Kaunista ja aurinkoista ja aika lämmintäkin – melkein kymmenen astetta – vuorilla uutta lunta.



Ostosten määrä rajoitettu kuljetustilan rajallisuudella... ostettiin siis vaan tärkeimmät, kuten olutta – ei ollut joo tärkeintä, mutta ostettiin kuitenkin – ja tarpeet illan meksikolaista varten ja mandariineja ja M:lle namit huomista leffailtaa varten.  Mä saan kuulemma valkata leffan.

Kansainvälisiä makuja

Kotoillessa tuli pakattua myös lasten lahjat. Niitä on taas ihan liikaa... sama ongelmahan se taitaa olla useimmilla perheillä. Aina päätetään et pysytään järjen rajoissa ja sit siitä vaan kummasti tulee lipsuttua.

Annin kommentti laittoi pohtimaan sitä blogijuttua vielä kertaalleen ja miksi sitä ei vaan kyennyt ohittamaan sillä olankohautuksella. Jos kirjoittaja asuisi jossakin muualla – siis vaikka Nebraskassa tai Alabamassa tai Ohiossa - olisin varmaan ihan vaan ohittanutkin, vaan kun se asuu täällä ja elää tässä samassa ympäristössä näiden ihan samanlaisten ihmisten ja asioiden ympäröimänä.

Mä koen, että siinä missä mun oma blogini kertoo yhden ihmisen kokemuksesta autismista ja monikkoudesta ja elämästä perseessä perheessä, se on myös eräällä tavalla tietynlainen markkinointikanava. Mä haluan itse käyttää sitä kanavaa korostaakseni tämän maan, oman osavaltioni ja asuinympäristöni hyviä ja positiivisia puolia pysyen kuitenkin kiinni myös realismissa. On siis ainakin osaksi kyse siitä, että se toinen keskittyy niihin huonoihin puoliin ja niiden puolien kärjistettyyn korostamiseen ja esiintuomiseen. Lisäksi mä kerään kierroksia siitä että se toinen kirjoittaa asioita jotka ei edes ole totta tai kirjoittaa joistakin aiheistaan totaalisesti vastoin parempaa tietoaan, mutu tuntumalla. Liian monella ihmisellä on tästä maasta stereotyypinen ja monesti turhan negatiivinen kuva. Miksi kukaan täällä asuva haluaisi sitä enää erikseen pönkittää ja heittää bensaa liekkeihin? Se mun verenpainetta siis nostaa. Henkilökohtaisuuksiin en halua mennä, enkä myöskään neuvoa – mieli kyllä tekis. I will take the high road.


Nyt se Tonttu tais pamauttaa vihille ton Tuhkimobarbin kanssa

Kommentit

  1. Ihana Tonttu :)

    Ja noi kärryt. Mä heitin meidän vanhat veke, kun ne lojui ulkona ja homehtui. Ja meinasin, et me ei enää tarvita rattaita. Nythän on talvi ja sit ensi keväänä tyypit on jo kolme. Mutta saa nähdä, ainakin kamojen kärräämiseen rattaat on aika kätevät...

    Mä mietin tosta M:n fillarista, et onko sillä ja/tai pojilla potkupyörät? Meillä pojat ensin talutti niitä sivulta ja vasta vähän ajan päästä uskaltautuivat ensin kävelemään ja sitten istumaan jne. Mä meinaan, et voisko se auttaa esim. O:ta koordinaatiossa? Pyörähän on sen verran painava, että sitä pitää oikeasti pitää pystyssä... No, ei nyt liittynyt mitenkään aiheeseen, mutta tulipahan mieleen...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...