perjantai 21. huhtikuuta 2017

mediahiljaisuuteen on syynsä

Erotu!


Kirjoita blogia – mieluiten useampaa, lähetä uutiskirje viikoittain, muista twitter, instagram, youtube, pinterest ja facebook. Lähetä kortteja, tee vlogia, tapaa ihmisiä, ota osaa tapahtumiin. Älä unohda hyvänteleväisyyttä! ”Niin; sun työ on olla sosiaalinen! Mitä enemmän näkyvyyttä, sitä parempi.” Opettele lähialueet ulkoa, tiedä tulevista kaavamuutoksista ja kouluista. Harjoittele myyntipresentaatiota, harjoittele tarjouspresentaatiota. Opettele kaavakkeet ja muistathan että niitä webbisaitteja joissa on ihan pakko olla näkyvillä on lähemmäs kymmenen. Rakenna kaikkiin sivusto ja muista video – aina video. Mieti mikä on sun persoonallinen lähestymistapa markkinointiin, mitä haluat kertoa ja minkälainen tyyppi on just sun asiakas. On ihan ookoo sanoa ei. Harjoittele niitä presentaatioita ja opettele kaavakkeet ulkoa. Käy ainakin 25 myytävässä asunnossa viikoittain, kirjaa plussat ja miinukset. Tee hinta-arvio jokaisen ystävän kodissa ja esitä se. Tee yhteistyötä kokeneen välittäjän kanssa ja muista pitää ainakin kolme asuntoesittelyä kuukaudessa. Erotu muista! Ole omanlainen. Lähetä kiitoskortti videolla.

Erotu!!!


Perjantaina olen istunut koulutuksessa koko viikon ja ruuhkassa vähän päälle. Takki on aika tyhjä ja tehtävien asioitten lista kasvaa kasvamistaan. Amerikkalainen välittäjä ostaa ja myy koko osavaltion alueella, ylitse yritysrajojen. En välitä vain oman firman tuotteita vaan ihan yhtälailla kaikkien muiden. Kuulun useampaankin yhdistykseen ja sen myötä saan käyttää nimeä ”realtor”, fantsua joo – valtaosa välittäjistä ei saa käyttää tätä nimikettä, mutta vaatimustaso kasvaa tittelin myötä. Meillä on toisenlaiset standardit kuin muilla.

...niin sanoinko jo... Erotu!!!!!!


Sähköpostiin kolahtaa kaksikin työtarjousta entiseltä työnantajalta. Olen otettu ja aika innostunutkin, mutta samalla takaraivossa kolkuttaa ettei vuorokauden tunnit riitä tälläkään hetkellä yhtään mihinkään. Mutta kukapa ei haluaisi kouluttaa uusia potilaskoordinaattoreita tai äitiyslomasijaistaa neurokirurgian yksikön kirurgiakoordinaattoria? Mä ainakin haluaisin.

Haluan lisää tunteja vuorokauteen! Ainakin kymmenen... Pyykit on taas viikkaamatta ja kaikki penkoo niitä puhtaan pyykin koreja. Meillä jokaisella on omansa. Aamulla paistaa aurinko ja saatan laumani koulubussille. Useampi vastaantuleva auto hidastaa avaa ikkunan ja huutaa huomenet. Pysäkillä juttelen monen vanhemman kanssa. Martta saa taas kehuja ja moni joka on aina pelännyt koiria taputtelee tätiä. On ensimmäinen ihan oikea kevätpäivä. Kävelen Martan kanssa takaisin kotiin, vilkutan taas muutamalle vastaantulijalle ja huikkaan huomenet takapenkeillä istuville lapsille. Puolisen tuntia myöhemmin juttelen mukavia kahvikojun jonossa seisovalle miehelle. Me puhutaan perjantaista ja keväästä ja auringosta. Kun tulee mun vuoro vaihdan kuulumiset myyjätytön kanssa. Lopuksi toivotetaan hyvät viikonloput.


Mä haldaan tän kyllä. 

Ehdin kuitenkin myös luokkaretkelle!

maanantai 17. huhtikuuta 2017

syntymäpäivän aamuna



Me ollaan juhlittu koko viikonloppu. Käyty ravintolassa, viinitilalla, olutpanimossa ja avattu synttärilahjoja pääsiäispupun tuomisten kanssa yhdessä ja erikseen.

Eilinen päättyi paperipussihengittelyyn ja kyyneliin – odotetusti. Liian vähän unta, liikaa poikkeuksia ja jännitystä on heikko yhdistelmä Tättikselle. Onneksi kuitenkin pääsiäinen meni samassa rytäkässä synttäreitten kanssa. Onni on opettaja joka on valinnut olla viettämättä superjuhlia luokassa ja jonka synttärisysteemit on oppilaan valitsema pyjamapäivä tai ylimääräinen välitunti koko jengille.

Äidin mieli on tänä aamuna sentimentaalinen ja täysi. Mun esikoinen täyttää tunnin päästä yhdeksän. Miten ihmeessä, ja minne ihmeessä aika on kulunut? Minä en ainakaan ole yhtään vanhempi! Miten vähän tiesin äitiydestä silloin kun vielä luulin tietäväni ihan kaiken. Vähä vähältä tieto rapisee pois ja tilalle kasvaa ymmärrys siitä että vanhemmuutta on yhtämonenlaista kuin vanhempia ja niillä lapsia.

Siellä se nukkuu, meidän sängyssä vielä viimeisiä unen säikeitä kunnes on aika herätä uuteen päivään. Tiedän miltä se näyttää, tiedän miten sillä on käsi posken alla ja suu vähän mutrullaan. Niin sillä on ollut aina, yhdeksän vuotta.





sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

3286 päivää

pääsiäiskukat

Olet  3286 päivää vanha.
Siis 469 viikkoa ja 3 päivää.

Se on 8 vuotta ja 364 päivää, mukaanlukien 2 karkauspäivää,
tai 8 vuotta, 52 viikkoa ja 0 päivää.

Toisin sanoen, olet 107.97 kuukautta.
Eli 9 vuotias.

Synnyit torstaina, edellinen syntymäpäiväsi oli sunnuntai,
Ja seuraava syntymäpäiväsi on maanantaina – huomenna.


Tättiksellä oli perjantaina sen synttärit, tai siis se täyttää yhdeksän maanantaina, mutta ystävien kanssa juhlittiin yökyläilyin perjantaina. Maanantaina meillä on jonkinlainen horrorpäivä kummallakin Fredden kanssa. Fredden pitää olla jossain systeemissä jo aamukuudelta ja mä taas vastaavasti oon koulutuksessa iltakuuteen. Tättis päätti edellämainitusta syystä juhlia päiväänsä jo tänään, pääsiäisenä.

synttärikakkua ja pääsiäismunia


Pääsiäispupu toi lapsille – ja vähän aikuisillekin – hatullisen suklaamunia ja suklaiset pääsiäispuput. Kentsu heräsi jo kauan ennen kukonlaulua syömään omiaan, eikä äidin auttanut muu kuin liittyä seuraan alakerrassa. Noin miljoonakertaa se ehti kysyä koska Tättis saa avata synttärilahjoja ja yhtä monta kertaa vastasin miehelle, että kunhan sisko nyt ensin edes herää. Kauhun sekaisen ihailun vallassa katsoin tapaa jolla poika mätti suklaata suuhunsa kahden käden voimin. Samalla se tosin lahjoitti mulle yhden omistaan, kun mulla ei ollut sellaista vihreetä pähkinätäytteistä ollenkaan ja tutusti Kentsu jakaa mieluusti omastaan.

pääsiäispupun tuliaisia


Kun lahjat on avattu, Fredde siirtyy katsomaan formulaa faijansa kanssa FaceTimen välityksellä, Tättis rakentaa legoja ja mä vetäydyn takaisin nukkumaan. Onhan takana ne perjantaiset yökyläilyt ja tämän aamuinen varhaistakin varhaisempi herätys.

neiti kesäheinä uudessa yöpuvussaan


Ne yökyläsynttärit, ne meni hyvin kun oli suunniteltukin hyvin. Kun lauma lapsia on kylässä sen normin kahden tunnin sijasta kuusitoista tuntia on syytä miettiä miten se aika vietetään:

  1. Kolme parasta kaveria oli hyvä määrä. Tärkeetä on se että kaikki juhlijat tuntevat toisensa ja tulevat keskenään hyvin toimeen. Tättiksen vieraat oli kaikki sen partiokavereita.
  2. Sopivasti ohjelmaa, mutta aikaa myös tyttöjen omalle dusaamiselle. Me leivottiin kuppikakkuja ja värjättiin t-paitoja.
  3. Jos ruuan tekee itse, sen – ehkä – syökin. Neidit sai jokainen täyttää pizzansa mielensä mukaan tarjolla olevista aineksista. Se joka ei syö pizzaa lainkaan, päällysti omansa juustolla ja dippaili valmista luomusta tomaattikastikkeeseen.
  4. Kun kuppikakut oli syöty ja lahjat oli avattu pullonpyörityksen avulla, tytöt sai siirtyä yläkertaan katsomaan elokuvaa. Pienen leipomisen jälkeen äänestyksen voitti Moana. Elokuvan kanssa tarjoiltiin poppareita, juustonaksuja ja omenanaksuja.
  5. Neljä tyttöä mahtuu hyvin nukkumaan yhteen Tättiksen huoneeseen pystytettyyn telttaan oli mun näkemys. Prinsessat oli toista mieltä ja lopulta kaksi nukkui tättiksen sängyssä ja kaksi teltassa. Vain yksi kommentti tuli siitä että Tättiksen 140cm sänky on kyllä tarkoitettu vain yhdelle. Mä muistelin nuoruuttani ja meidän ekaa sänkyä Fredden kanssa. Siinä 120cm halvalla patjalla nukkui Fredden ja mun lisäksi iso koira. Suosittelen lämpimästi päikkäreitä ennen juhlia, siis aikuiselle. Ei ne nuku kuitenkaan ja kun ne ei nuku, et nuku sinäkään.
  6. Aamulla oli kaivattua peliaikaa, ja ekaa kertaa törmäsin aidosti peliriippuvaiseen lapseen. Meillä pelataan paljon, enemmän kuin monessa muussa perheessä, mutta se ei ainakaan toistaiseksi ole ollut ongelma. Padit ja Xboxit vaihtuu kehoituksesta lautapeleihein ja legoihin. Oli siis hurjaa tavata lapsi joka olis tehnyt ihan mitä tahansa saadakseen pelata vielä vähän lisää, joka juusi ja itki ja polki jalkaaa kun oli aika pistää pelit pois ja syödä aamiaista.




Mikä on muuttunut vuodessa? Tättiksestä on tullut rajojaan hakeva esiteini. Ovet paukkuu ja musiikki soi. Lasten elokuvat on vaihtuneet nuorten elokuviin ja tv-sarjoihin. Kirjallisuus nuorten kirjoihin, elämänkertakirjallisuuteen ja historiaan.


Yhteisön mallia seuraten me ollaan tänä keväänä siirrytty siihen että lauma saa Tättiksen johdolla kävellä koulubussilta kotiin sen reilut kuusisataa metriä. Ehkä kolmannes lapsista kävelee matkan bussilta kotiin itsekseen päivittäin, meillä vähän säästä riippuen. Nuorimmat ovat ehkä jannujen ikäisiä. Muutamassa perheessä tiedän että lapset myös viettävät iltapäivän kotona keskenään, mikä täällä on kuitenkin melko harvinaista alakouluikäisillä eikä missään tapauksessa toimis meidän kolmikon kanssa ainakaan vielä. Kahdesti ne on tulleet tyhjään kotiin ja kummallakin kerralla olen ollut kotona alle vartissa niitten jälkeen. Oven voi meillä avata puhelimesta etänä ja hälyytyksen kytkeä pois päältä. Kamerasysteemistä voi tarkistaa että ne oikeesti tuli kotiin.


Tänään aamiaispöydässä Tättis laski että yhdeksän vuoden päästä se on kahdeksantoista, tasan puolessa välissä siis. 


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

syksyllä taas tavataan

Loppupeleissä me päädyttiin tekemään historiaa ja rikkomaan ennätyksiä monellakin tasolla.



Perjantaina rykäisin aamukahvini väärään kurkkuun avatessani sähköpostin. Tukholmassa oli tapahtunut terrori-isku. Samaan aikaan puutarhatuolit lentelivät pihalla ja paljun kansi piti köyttää kiinni kevätmyrskyn kokeillessa tehoaan Oregonin rannikkoon. Edellisenä iltapäivänä tuulivaroitus oli vaihdettu suoraan myrskyvaroitukseen ja kehoitettu Oregonin rannikolla olijoita pysyttelemään sisätiloissa.



Ikkunoista lähtee huikea ääni kun niihin osuu syklonituuli sopivasti. Se ei enää ujella vaan ikkunat paukkuvat tuulen kurittaessa niitä puuskien pyörtäessä talon ympärillä. Turvallisuutta uhmaten kävelimme aamiaiselle ja jossakin kymmenen ensimmäisen metrin kohdalla nappasin Ollipollia kädestä tuulen heittäessä meidän kevytsarjalaisen ilmaan. Tuulen läpi huutaen kehoitin Freddea nappaamaan Kentsun kädestä kiinni. Aamiaisravintolassa nojasin oveen saadakseni sen suljettua takanani.



Edellisen päivän lämmin auringonpaiste hiekkarannalla oli mennyttä ja tilalla oli pahin kevätmyrsky kahteen sataan, joo kahteen SATAAN vuoteen. Ensimmäistä kertaa ikinä me oltiin myrskyn keskuksessa, siellä missä se otti tuntumaan rantaan ennen rauhoittumistaan. Historiallinen, ennätyksiä rikkova myrsky.




Kotimatkalla päättelin sukkaprojektini. Ekat villasukat peruskoulun jälkeen. Samalla aloittelin seuraavia. Kyllähän mä neulon, täkkejä, villapaitoja, kaulaliinoja ykkösen puikoilla, ja virkkaan mitä vain tarvitaan. Mutta sukkia en ole uskaltanut neuloa sen ensimmäisen kerran jälkeen. Mummi mut aina piti sukissa ja mummin kuoltua, olen viimeiset seitsemän vuotta ensin käyttänyt vanhat loppuun ja sen jälkeen ollut ilman. Lopulta tartuin härkää sarvista ja itseäni niskasta, ja lupasin itselleni että osaan neuloa sukat. Mutta en viidellä puikolla jotka sluibaa sinne ja tänne, vaan pyöröpuikoilla kaksi kerrallaan. Ekat sukat näyttää vähän ekoilta sukilta. Ne on liian isot ja leveyden puolesta yhteen sukkaan taitais mahtua kaksi jalkaa, mutta ne on alku, ja ne kantapäät, ne on suorastaan mallikelpoiset. Tättiksen ostamista sukkalangoista neulotaan seuraavaa paria prinsessalle, ja ne näyttää jo huomattavan paljon paremmalta.






Martta sai ripulin kaikesta siitä syömästään hiekasta ja ravuista, mutta vasta viimeisenä aamuna. Sen verran varma olin että tädillä menee vatsa sekaisin, että pakkasin mukaan kolme purkillista vatsatautiruokaa. Noin keskimäärin osa rantalomaa on aina ollut koiran ripuli. Tällä kertaa päästiin viimeiseen aamuun ja autossa piereskelevään koiraan.





Mutta se suurin merkkipaalu on ollut Tättis. Tättiksen loma-angstaus iski vasta kun oltiin palattu kotiin. Koko loman se nautti ja tykkäs, eikä riidellyt jannujen kanssa oikeastaan ollenkaan. Mitä nyt yhden aamun murjotti, mutta se on pientä verrattuna siihen minkälaista sen lomailu on ollut ennen. Vasta kotona se puhkesi lohduttomaan itkuun ja me istuttiin sohvassa sylikkäin juttelemassa ja päättelemässä niitä ensimmäisiä puolimuotoisia sukkia. Sit me pelattiin kaksistaan lautapeli ja lopulta neiti oli valmis siirtymään yläkertaan lukemaan kirjaa – ihan yksin, ihan ilman pikkuveljiä.





Kohtalaisesta ja osin kohtuuttomasta säästä huolimatta meillä oli maailman paras loma. Kaikilla oli kivaa ja vain mun polveni on ruvella sen myötä kun liukastuin kuralätäkössä. Se jäi koko retken ainoaksi vammaksi eikä siihen tarvittu edes laastareita.




Historiaa ja ennätyksiä siis sylintäydeltä.




torstai 6. huhtikuuta 2017

ihana loma



Sataa, sataa aina, aina vaan, katollakin pisarat rummuttaa. Ainoa sateeton hetki tais olla se kymmenen minuuttia eilen iltaseitsemältä. Muuten on satanut. On ripotellut pieniä pisaroita, räiskinyt maahan suuria ja painavia. Tänä aamuna tuuli pyörittää kaatosadetta niin että kolmessa minuutissa olen kauttaaltaan märkä seistessäni odottamassa Marttaa. Niin märkä että kuivaan hiukset pyyhkeeseen ja vaihdan kuivat vaatteet ylle.





Me käydään ostamassa kunnon sadevarusteet ja jatketaan elämää sateessa kumisaappain ja sydvestein. Kaupan myyjä toteaa että meillä on sentään paempi sää kuin heillä oli kevätlomaviikolla. Kysyn mitä silloin tapahtui? Tornado, hurrikaani, lunta vai kaikki yhdessä? Tättis on innoissaan sen uusista sadehousuista ja turkoosista sadetakista. Mä ostan kurahousut myös itselleni, ja sydvestin, olen aina halunnut sydvestin.



Onneksi vaihdettiin isompaan taloon tällä kertaa, eikä otettu sitä samaa. Sitä jossa käydään lähinnä nukkumassa kun päivät kuluu ulkona. Tällä kertaa majapaikalla on todella väliä ja pihan palju on kovassa käytössä. Isommassa talossa mahtuu yläkertaan rakentamaan majoja ja pelaamaan pelejä. Kentsu tykkää lukea kirjaa alakerran suurella pehmeällä sohvalla. Sillä samalla jolla mä otan Martan kanssa päikkärit. Illalla löydän peiton alta följan. Huumorin kukka kukkii siis sateellakin.




Rannalla on hiljaista sateen ajaessa matkailijat lomakaupungin huvituksiin. Nelimetriset aallot tyrskyvät vedenalaisiin dyyneihin surffajien uhmatessa niin sadetta kuin aaltojakin. Tättis rakastaa merta ja aaltoja, ja seisoisi tuntikaupalla katsomassa meren loputonta pauhua. Niin on ollut aina. Mulla on kuvia kaksivuotiaasta seisomassa rannalla tuijottamassa merta loputtomiin. Se kysyy multa kuinka pitkälle saa mennä ja annan luvan ottaa vielä kymmenen askelta. Martta pyörii ympärillä halkonsa kanssa.





Sisällä ripustetaan sadevaatteet kuivumaan kaiteelle ja pelataan muutama erä twisteriä. Tättis viihtyy paljussa yksikseen useamman tunnin. Illalliseksi paistetaan pihvit ja jälkkäriksi syödään leipomosta haetut pullat. 



maanantai 3. huhtikuuta 2017

viikonloppu

Lauantaina Tättis kysyy multa koska mä oikein aloitan työt ja katsoo mua epäuskoisena kun vastaan että mä aloitin jo – tiistaina. Perään jatkan vielä että olen koko aamun tehnyt lauantainakin töitä, lajitellut ajettuja maileja, ajastanut markkinointia naamikseen ja Fredde on hoidellut mun kirjanpitoa. ”Oikeesti?” - se kysyy. ”Oikeesti!” – vastaan. Ihan oikeesti olen tehnyt kuluneella viikolla ihan täyden työviikon, varmasti enemmänkin, eikä kukaan lapsista edes huomannut. Eikä se edes ole tuntunut työltä.

tällä kertaa vaan leikattiin, josko enskerralla taas sitä savun sävyä


Viikonloppuna tehdään viikonloppuisia asioita, rakennetaan legoilla, pelataan lautapelejä, käydään hoitamassa asioita ja tutustutaan siihen uuteen, hienoon ruokakauppaan. Perjantaiset pizzat päätyi roskikseen – aina ei voi onnistua sanoi Fredde meidän vaihtaessa pizzan leipiin. Lauantaiset kauniin kaupan ostokset osoittautui aivan liian suolaisiksi ja päätyivät roskiin samaten. Moni kakku päältä kaunis vaan silkkoa sisältä, vanhassa vara parempi ja mitä niitä nyt onkaan...



Sunnuntaina metsä kutsuu mua ja Marttaa. Tuoksuu keväältä, lämmintä, kylmää ja märkää yhtäaikaa. Sateen kastelemat puut höyryävät auringossa ja vierellä kulkee ystävä oman koiransa kanssa. Lenkkisunnuntait on ihan parasta. Monta tuntia metsässä koirien peuhatessa ympärillä.

etsii

sukeltaa

löytää



Maanantaiaamuna herätyskello muistuttaa arkiaamusta yhtäaikaa mun ja Fredden yöpöydillä. Kumpikin kääntää kylkeään ja jatkaa uniaan. Huomenna lähdetään rantsuun. 

rannekorutalkoot sunnuntaina

lauantai 1. huhtikuuta 2017

kaikenlaisia hommia

Illalla paimennan heikolla menestyksellä Kapteeni Amerikkaa ja sen kaveria Haukansilmää sänkyyn. Aina kun saan ne sinne lastenhuoneen kerrossängyn suuntaan jompikumpi livahtaa takaisin hakemaan jotakin mikä vielä puuttuu. Siinä säätäessä huomaan toisen pojan paidassa harmaita läiskiä siinä missä kuuluisi olla sinistä. Olen melko varma siitä että mun viikatessa sitä kaappiin muutamaa päivää aiemmin paidassa ei ollut näitä värivirheitä ja suuntaan kysyvän katseeni näihin kahteen supersankariin. Onko kenelläkään mitään aavistusta mitä tälle paidalle on tapahtunut? Vaaleahiuksinen supersankari katsoo veljensä paitaa hämmentyneenä ja vastaa: ”Me vaan leikittiin... Mä voin näyttää sulle mitä mä käytin pyssynä” Tässä kohdassa mä tiedän jo että ase on ollut aikuisten kylppärin alakaapista löytyvä valkaisuainepullo ja keskityn kysymään missä kaikkialla tätä ”asetta” on mahdollisesti käytetty – onneksi vaan siellä missä ei ole kokolattiamattoa. 

Me puhutaan siitä että pesuaineet ei ole lapsille, ja ettei siivouskaapeista voi hakea aseita, koska moni niistä purkeista sisältää myrkyllisiä asioita. Supersankari kysyy multa hiljaa että eikö ollut ihanaa että hän rehellisesti kertoi mitä oli tapahtunut, ja lisää sen jälkeen perään että onhan veli kuitenkin kunnossa, ettei se kuole siihen myrkkyyn. Nappaan pienen miehen syliin, moiskautan suukon sen poskelle ja kiitän sitä rehellisyydestä samalla kun lupaan että tällä kertaa meni vain paita. Alakerrassa sanon Freddelle että pesuaineet pitää laittaa takaisin lukkojen taakse koska Kentsu. On kevätloman ensimmäinen ilta.

Yhteen viikkoon on mahtunut paljon, niin paljon että se herättää yöllä ja tulee uniinkin. Niin paljon että öisin sängynvieressä on ollut lehtiö ajatuksia varten, listaa kaikesta mitä pitää vielä tehdä eikä saa missään tapauksessa unohtaa. Maanantaina istuin testikeskuksessa tekemässä koetta. 140 monivalintakysymystä kiinteistö- ja sopimuslainsäädännöstä. Kokeen läpäiseminen käynnisti jonkinmoisen hullunmyllyn.

Toimisto


Tiistaina


Käyn aamulla tekemässä sopimuksen välitysfirman kanssa. Jäsenyys kiinteistövälittäjien yhdistykseen $600, jäsenyys yhteiseen tietokantaan $400, kuukausimaksu markkinointimateriaaleista ja oikeudesta käyttää firman logoa $250, lisenssimaksu $140... mua huimaa ja suljen silmät ojentaessani luottokortin pöydän ylitse. Muistan kurssin opettajan sanat: tää on ihan sairaan kallis harrastus.

Iltapäivällä luotsaan ekaluokkalaisia luontopolulla. Me ollaan mittaamassa purojen lämpötilaa, jotta Kinderit voi laskea lohet virtaan kolmasluokkalaisten kanssa. Luokassa ennen lähtöä opetan niitä lukemaan lämpömittaria, me verrataan Celsiuksia ja Farenheiteja, puhutaan siitä ettei lämpömittaria voi laittaa taskuun ja harjoitellaan sekuntikellon käyttöä ajan mittaamiseen. Onko kolme minuuttia pitkä vai lyhyt aika? Se on lyhyt aika jos leikkii, mutta tosi pitkä kun sitä mitataan sekuntikellolla. Mä olen opettanut tän saman aiheen aiemminkin – Tättiksen luokalle – ja iltapäivä lasten kanssa tuntuu mukavalta, eikä kukaan edes putoa villinä virtaavaan puroon.

Koululta nappaan mukaani omien lasteni lisäksi yhden ylimääräisen meille leikkimään. Välipalaksi on tarjolla edellisen illan kakun jämiä, oltiinhan me juhlittu mun onnistumisia ja Tättiksen nokkahuilukokeen läpimenoa.

tän pitäis hei olla ainakin 7.2 Celsiusta tai 45 Farenheitia


Keskiviikkona


Tiputan lauman kouluun kaatosateessa ja ajan toimistolle. Istun neukkarissa toimiston koordinaattorin kanssa ja tutustun tuleviin työvälineisiini. Markkinointiohjelma, asiakashallintaohjelma, korporaation netti, Washingtoni netti. Saan tukun läksyjä; tee korporaation sivustoille oma sivu, tee osavaltiotason nettisivusto, avaa naamakirjasivusto ja instagram. Siivoa Linked-in ja liitä se edellisiin. Kirjoita itsestäsi “bio” – infoteksti. Varaa aika valokuvaukseen ja sormenjälkiin. Mieti mitä materiaaleja haluat tilata, tuleeko käyntikorttiin kuva vai ei? Lajittele kaikki vuosien aikana kertyneet kontaktit asiakashallintaohjelmassa.  Nähdään taas perjantaiaamuna!

Ajan lounaalle ystävien kanssa ja jatkan siitä matkaa toimistotarvikeliikkeen kautta lasten koululle. Minä urpo olen ostanut iltapäiväksi leffaliput ja sen sijaan että tekisin töitä syön karkkia ja katson Disneyn upeaa uuttuutta Kaunotar ja hirviö. Elokuvateatterista puheterapiaan ja puheterapiasta kotiin. Häädän lauman yläkertaan ja käärin hihat. Kello on kuusi illalla ja kai ne tarttis ruokkiakin. Freddellä on niin älyttömän kiireinen viikko ettei sen varaan voi laskea, se ei ole ollut henkisesti kotona päiviin. Aina välillä kysäisen siltä pöydän ylitse että koska se on ajatellut tulla kotiin, ja se vastaa että perjantaina.

elokuvateatterin edessä

Torstaina


Fredde tiputtaa lauman bussille ja mä ryhdyn hommiin. Luen kolmisenkymmentä infotekstiä ja muutaman artikkelin sellaisen kirjoittamisesta. Sen pitää olla henkilökohtainen, mutta ei liian henkilökohtainen. Sen pitää kertoa koulutuksesta, mutta kepeästi ja samalla antaa lisäarvoa – miksi just mä olen niin superhyvä? Photoshopissa heittelen firman logoa kuvien päälle ja editoin väliaikaisesta profiilikuvastani Kentsun pois. Päivitän puhelinnumeroita ja sähköposteja. Siivoan sitä Linked-iniä ja liitän senkin mukaan. Välillä ajan sormenjälkiin ja palaan takaisin. Tuntuu että tekemistä on sata kertaa enemmän kuin aikaa.

Yhdeltä mun pitää taas olla koululla. On toisen jannun luontoretkipäivä. Haalin varusteet kasaan, pidän oppitunnin luokassa ja sit lähdetään aurinkoiselle luontopolulle. Tiistaina satoi, tää on huomattavasti mukavampaa vaikka polulla on edelleen märkää. Yksi pojista pulahtaa puroon, mutta suuremmilta vahingoilta vältytään.

Tättiksen kaveri tulee meille leikkimään ja poimin neljä lasta kyytiin koulun päättyessä. Kotona laitan Freddelle tekstarin että mun täytyy mennä kuudeksi palaveriin mun mentorin kanssa. Palaveri on onneksi kulman takana, viereisessä pubissa. Häädän lapset yläkertaan ja saan ihan tyhmän mutsin leiman. Tättiksen kaverin mielestä meillä on tylsää ja välipalaksi tarjottu pannarikin on pahaa.

voiko tänne laskea lohia?


Perjantaiaamuna


Suuntaan taas toimistolle. Olen myöhässä. Aamu on ollut yhtä säätämistä lauman kanssa. Viimeinen koulupäivä ennen lomaa. Mulla on iltapäivällä valokuvaaja ja meikkiin menee enemmän aikaa kuin se tavalliset viisi minuuttia, pukeutumistakin pitää miettiä – mikä näyttää hyvältä valokuvassa? Aamianen jää syömättömänä pöydälle kun nakkaan Martan auton perään.

Me jatketaan perehdytystä erilaisiin tietokantoihin ja ohjelmiin. Tapaan pikaisesti esimieheni kanssa ja me suunnitellaan seuraavia askeleita. Lomanjälkeiselle viikolle. Loma tulee varmaan parhaaseen kohtaan koskaan.

Ehdin kuin ehdinkin pyörähtämään kotona syömässä sen pöydälle jääneen aamupuuron. Samalla ajastan naamikseen erilaisia postauksia; miten tehdään kevätsiivous! Parhaat investoinnit omaan taloon. Kiinalaiset sijoittajat Seattlessa. Onko talomarkkina ylikuumentunut.

Varttia vaille yksi seison koulun kansliassa tällä kertaa kulkukortti kaulassa. Mun ensimmäinen homma on olla valvomassa ekan ja neljännen luokan ruokavälituntia. Saan pikaohjeet toiselta välituntivalvojalta, radiopuhelimen ja alueeksi ison ruohokentän. Neljäsluokkalaiset pojat pelaa jalkapalloa – siis sitä amerikkalaista – ainoa sääntö on ettei saa taklata. Pojat pelaa hyvin. Kerran joudun menemään väliin tunteiden kuumetessa. Viereisellä hiekkakentällä ekaluokkalaiset pelaa sitä perinteistä jalkapalloa ja näen siellä omien poikien värikkäät paidat. Vilkutan ja ne vilkuttaa takaisin. Joku koputtaa mua selkään ja pyytää vessapassia, lauma tyttöjä kävelee mun luokse ja kysyy oonko mä Tättiksen äiti? Joo, oon mä. Ohimenevät pojat tunnistaa mut Kentsun äidiksi. Alakoulussa on vielä makeeta kun jonkun äiti on siellä töissä.

Seuraavaksi istun viidennen luokan luokkahuoneessa antamassa matematiikan tukiopetusta. Ensimmäiset kymmeneminuuttia menee tosin siihen että yritän itse ymmärtää ja kaivaa jostakin aivolokeroista lieriön tilavuuden laskemista voidakseni opettaa sitä jollekin muulle. Kellon soidessa suuntaan takasin kansliaan ja huikkaan lähteväni valokuvaukseen.

Me tavataan tutun kuvaajan kanssa joen varren puistossa. Se kuvaa mua Martan kanssa ensin penkereellä ja sitten hiekkarannalla. Me vaihdetaan kuulumisia ja sovitaan yhteismarkkinoinnista. Aurinko paistaa pilviverhon takaa, valo on kuulemma täydellinen. Päivätyönään Amy editoi Nike:n mainoskuvia.


Lopulta on perjantai-ilta. Edessä loma. Vaatehuoneen lattialle revityt vaatteet ja Tättiksen tekemä kymmenien palapelien jono kuuluu tunnelmaan 

rannalla valokuvaamassa