maanantai 29. kesäkuuta 2015

sellaista sattuu



Sängyn alla asuu kummitus. Mä vastaan että mä tiedän ja niiden silmät laajenee kauhusta, siis siitä että mäkin tiedän että siellä asuu kummitus. Joo, se on sellainen pienen pojan pikkuvarpaan mittainen, vaaleanpunainen ja vähän vihreä. Sillä on keltaisia raitoja ja se on niin pieni ettei sitä oikeastaan voi nähdä. Se huhuilee sieltä yön pimeydessä, mutta pelkää huoneen asukkaita niin ettei uskalla tulla ulos piilostaan. Ne katsoo mua ja kysyy; ”Oikeesti?” – vastaan että oikeesti, ihan oikeesti. Enää niitä ei pelota. Ei pelota koska se kummitus on niin pieni ja pelokas. Ne nukahtaa ja nukkuu aamuun asti.

Yöllä me kuunnellaan M:n kanssa ukkosta jossakin kaukana. Ensin välähtää ja sit me lasketaan; yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän... me ei enää jakseta laskea ja lopulta kuuluu kumea jyrinä. M kuiskaa mulle että se tykkää ukkosesta. Vastaan että niin minäkin. Me nukahdetaan yhdessä uudestaan vesisateen ropistessa talon katolla.

Joskus kahdeksan aikaan havahdun pienten jalkojen ääneen. Ne jalat tulee mun sängyn viereen ja ne sanoo että K ei pääse sängystä alas, koska sen kädet on niin likaiset. Sit se sama ääni ilmoittaa pissanneensa yöllä sänkyyn. Vastaan et ei se mitään, sellaista sattuu. Anna veljelles vessapaperia t se voi pyyhkiä kätensä. Pienet jalat kävelee pois ja mä jään unisena miettimään et miten niin sillä on niin likaiset kädet ettei se pääse pois sängystä. Nousen ja kävelen katsomaan. K:n sänky on täynnä ruskeaa tahmaa. Sitä samaa tahmaa on lakanoissa, tyynyssä ja pojassa. Sen käsissä ja sen naamassa. Poika on yltäpäältä suklaassa. Se kertoo nukkuneensa suklaapatukan kanssa. Nostan molemmat suihkuun ja huokaan. K varmistaa että rakastanhan mä sitä vielä vaikka se nukkui suklaan kanssa. Rakastan. Rakastan aina. Silloinkin kun sen valinnat ei ehkä ole niitä parhaita. Jätän pojat suihkuun ja lähden kuorimaan sänkyjä liinavaatteista. Toisessa sängyssä pissaa, toisessa suklaata. Sellaista sattuu.




sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

seurustelu-upseeri


Musta on tullut urheiluhullu, ei vaan seurustelu-upseeri ja oon vajonnut seurustelun syövereihin. On ihanaa katsoa lapsia isovanhempiensa kanssa. Miten ne osaa olla yhdessä ja kiipeää isoisän syliin vaikka edellisestä kerrasta on puolisentoista vuotta.






kaikki kaipaa koiraa taloon

Aamuisin editoin edellisen päivän valokuvia – niitä on paljon – ja illalla kaadun suorilta jaloilta sänkyyn. Siinä välissä me ollaan yhdessä, katsotaan nähtävyyksiä, syödään ja juodaan. Näiden kahden viikon teema vois olla: ”näin me asutaan”. Tällaista täällä on. Fredden isä on toki käynyt täällä aiemminkin, mutta kummallakin edellisellä kerralla meillä oli talossa vauvoja, joko yksin tai kaksin kappalein ja elämä aika erilaista.





Tv-sarja Twin Peaks:n putoukset ja se hotelli. Korkeutta Snoqualmien putouksilla on 82 metriä.
Sähkölaitos on valmistunut 1889, hotelli on rakennettu 1919.


Siellä alhaalla kaukana oli tyyppejä


autotallipanimo keskellä omakotitaloaluetta










torstai 25. kesäkuuta 2015

ne on täällä taas

ei karhu vaan isoisä


Jokainen kesä kirjoitan karhuista ja siinä samassa kulttuurieroista. Kirjoitan koska meillä on karhuja ja kirjoitan koska taas kerran – kuten jokaisena kesänä aiemminkin – karhut on taas pinnalla. Talvella karhut nukkuu. Talvella karhuja ei muista kukaan.

Miten kulttuurierot ja karhut sit taas liittyy toisiinsa? Asukasyhdistyksen alueella asuu ihmisiä kaikkialta maailmasta. Moni on maista joissa villieläimet tapetaan, aidataan ulkopuolelle tai niiltä suojaudutaan visusti. Toiset taas tulevat paikoista joissa villieläimiä ei ole, ja karhut, puumat, ilvekset ja kojootit kuuluvat lähinnä satukirjoihin. Sit löytyy metsässä liikkujia, jotka ovat tottuneet eläimiin, osaavat liikkua luonnossa ja joiden mielestä alueen eläimistö ei ole pelottavaa vaan kiehtovaa.

Se alkaa keväällä kun talven jälkeen huoleton ihminen vetää roskiksensa ulos sunnuntaina ja yöllä joku on käynyt tutkimassa mitä siellä on. Sotku on järjetön kun roskat on levitetty pitkin pihaa, kujaa ja metsää. Seuraavalla viikolla roskis pysyy aidan takana maanantaiaamuun. Sitten joku kirjoittaa asukasyhdistyksen sivustolle nähneensä aamulla karhun bussipysäkillä ja vääräleuka miettii olikohan se matkalla töihin, siis karhu. Seuraava karhuhavainto on vähän matkan päästä karhun ylittäessä tietä. Kolmas metsästä naapurin talon takaa. Tällä kertaa karhulla oli mukana myös pentuja. Karhuhavainnosta ilmoitetaan useamman kerran viikossa ja lopulta joku saa videoitua karhun etupihallaan.

Huolestunut vanhempi kirjoittaa siitä miten meidän on suojauduttava karhuilta ja muilta villipedoilta. Ryhmään yhtyy nopeasti lauma muita pelokkaita. Pelkoa yrittää sammuttaa muutama aktiivinen, joka on tottunut karhuihin, mutta yritykset sammuttaa roihuavaa, pelon ruokkimaa keskustelua ovat yhtä turhia kuin tulipalon sammuttaminen desin mitalla. Asiatietoon vastataan uudella pelon aallolla, ja lopulta joku soittaa osavaltion hallintoon, villieläin osastolle -  Washington Department of Fish and Wildlife – ja tyrmistyksekseen saa vastaukseksi kehoituksen hankkia karhuroskikset, siis sellaiset roskikset joita karhut ei osaa avata. Ei muuta. Kukaan ei lupaa tulla meille ampumaan karhuja. Kukaan ei tule aitaamaan aluetta. Kukaan ei tule pakkaamaan karhuja autoon ja ajamaan niitä vuorille.

Keskustelu palaa siihen että meidän pitää opetella elämään karhujen kanssa. Nyt joku jo kuunteleekin kun neuvotaan miten karhut pidetään poissa pihoilta, miten metsässä liikutaan äänekkäästi ja lapsille opetetaan miten toimia karhuhavainnon yhteydessä. Vaatimusten sijaan keskustelu täyttyy järkytyksestä, siitä ettei kukaan tule ja poista karhuja vaan niitten kanssa pitää oikeasti vaan osata olla.

Omasta mielestä on kiehtovaa asua näin lähellä luontoa. Omasta mielestä kojoottiin törmääminen on huikeeta huolimatta siitä että joku niistä söi meidän kissan muutama vuosi takaperin. Koskaan en ole nähnyt karhua. Haluaisin nähdä karhun. Haluaisin saada siitä ihan oman valokuvan ja toisaalta olen aika vakuuttunut etten sattumalta törmää karhuun. Karhu välttää ihmistä ja mä olen se luonnossaliikkuja joka pitää itsestään meteliä polulla liikkuessaan. Karhu pysyy poissa pihoilta joilla omien lasten lisäksi juoksee ja mekastaa myös naapurin lapset. Mahdollisuus karhuhavaintoihin kuivuu kasaan ja rajoittuu roskiksiin ja aamuyön tunteihin. Roskatkin meillä siirretään kujan varteen vasta aamulla kun en jaksa siivota karhujen yöllisten juhlien jälkiä.

Meillä asuu mustakarhu, tai kanelikarhuksikin sitä kutsutaan. Se on huomattavasti pienempi kuin suomalainen serkkunsa ruskeakarhu aka maakarhu tai pohjoisempi ystävänsä kodiakinkarhu. Mustakarhu on arka. Se välttää ihmisiä ja on agressiivinen ainoastaan joutuessaan uhatuksi, silloinkin ihminen keskimäärin pärjää sille oikein hyvin. Kyllä. Karhu on villieläin ja se täytyy kohdata kunnioituksella. Varsinainen uhka se ei kuitenkaan ole, muulle kuin roskiksille.

KARHUJEN KOOT:
Mustakarhu: 1,7 m ja 120 kg
Maakarhu: 2,5 m ja 200 - 300 kg
Kodiakinkarhu: 2,8 m ja 440 kg
   
KARHUJEN MÄÄRÄT (luonnonvaraisena)
Mustakarhu:  400 000 - 700 000
Maakarhu: 180 000 - 220 000



innovatiivinen tapa syödä reissumiestä, reissumies suklaamyslillä

tiistai 23. kesäkuuta 2015

urbaanilegenda ja leikkokukat



Oon jotenkin löysänä. Voisin puhua ja paasata vaikka mistä, ensi alkuun karhuista, rasismista, vaaleanpunaiseen pukeutuvista pojista tai vaikka parisuhteesta. Siitä miten en itse usko – ainakaan toistaiseksi – siihen että ihmiselämän varrella kuuluu olla erilaisia parisuhteita elämäntilanteesta riippuen, siitä miten itse uskon että sitä parisuhdetta kuuluu kasvattaa niihin erilaisiin elämänvaiheisiin sopivaksi. 

sateenkarilapsi


Avioerosta on tehty helppo ratkaisu ja ajatus siitä että niin kuuluukin olla, tekee ratkaisusta entistä helpomman. Avioerollakin tai parisuhteen päättämisellä on varmasti aikansa ja paikkansa, mutta et oikeesti meidän ihan kuuluis hakeutua uudessa elämänvaiheessa uuteen parisuhteeseen jotta oltais moderneja eikä rajoitettais itseämme ja elämäämme? Siitä olen samaa mieltä, että parisuhde, myös pitkäaikainen sellainen, perustuu nykypäivänä – tai sen pitäisi perustua – vapaaehtoisuuteen ja valintaan olla yhdessä ja rakastaa,  enemmän kuin ulkoa asetettuun velvoitteeseen. Urbaanilegendojen mukaan sen enempää autistisen lapsen vanhempien kuin monikkovanhempienkaan liitto ei kestä, taistelen omasta puolestani kumpaakin legendaa vastaan. 

kesäläksyt


Olen kait kesäinen, helteen ja kesäloman pehmentämä enkä jaksa paasata, paasaan ja mölisen myöhemmin. Nyt tyydyn kohauttamaan olkapäitä, kannustamaan lasta pyöräilemään koko matkan puistoon ja asettelemaan leikkokukkia maljakoihin. Se on verenpaineelle parempi kuin möliseminen.  Huomenna tulee Fredden faija vaimoineen, tänään meillä on kotipäivä. Aamulla kiepsahdetaan nopeesti lastensairaalan klinikan kautta, syödään aamiaista viereisen marketin terassilla. Ostetaan samalla suolaa, maitoa, juustoa ja niitä kukkia.



Me shoppaillaan Fredden kanssa uutta vakuutusta ottaen huomioon lapsen tuleva toimenpide. Joo, Fredde vaihtaa työnantajaa ja me vaihdetaan taas vapaaseen vakuutusmarkkinaan. Nyt kun saadaan taas itse valita ja kilpailuttaa on lopputulos nykyistä vakuutusta parempi, meidän tarpeisiin sopivampi. Prosessin aikana Fredde laittaa mulle sähköposteja ja mä soitan tarvittaviin tahoihin tarkistaakseni ottaako ne vastaan sitä tai tätä vakuutusta. Iltapäivään mennessä vakuutus on valittu.


Siinä sivussa lauma tekee kesäläksyjä, me jumpataan välillä ja sit tehdään palapeli. Myöhemmin O tulee alakertaan ja ilmoittaa olevansa yksinäinen, mä lähden yläkertaan rakentamaan sen kanssa legoilla. Eilen O oli hoitsanut ulkopuolisuuden aiheuttamaa katkeruuttaan ruskealla tussilla ja siskon alusvaatteilla. Me sovittiin että jatkossa mä saan kuulla ennen kuin tartutaan tusseihin. 

supersankarit lentää lattialla

sammakot hyppii

maanantai 22. kesäkuuta 2015

mustalaisleiri muuttaa taivaaseen

hups!


Isänpäivänä K oppi ajamaan ensin pyörää, ja vartti sen jälkeen kaksipyöräisellä potkulaudalla niin että molemmat jalat on yhtäaikaa laudalla. Kyllä sitä on hierottukin, kumpaakin taitoa. Edellisellä kerralla kun yritettiin ottaa siltä apupyörät pois se unohti polkea ja kaatui kolmen metrin sisään. Sen lisäks se nojas joko oikealle tai vasemmalle ja kaatui sen takia. O on edelleen sitä mieltä että menköön muut, hän liikkuu joko jalan tai sillä M:n vanhalla potkupaloautolla.



Yöllä meidän sänkyyn hiipi kaksi pikkumiestä. Toisen varpaita särki ja toinen lähti lojaalisuudesta hoitamaan asiaa veljensä kanssa. Lopputulemana mulla oli oikeassa kainalossa O ja vasemmassa K. Kahdeksan jälkeen kömmin varovaisesti jannujen välistä alakertaan, keitin kahvia ja nautin hiljaisuudesta. Jannut tuli ennen yhdeksää ja me pakattiin rantakamoja yhdessä. Meidän uimarantaretket muistuttaa mustalaisleirin siirtoa paikasta toiseen, onhan mukana aurinkosuojaa – enkä tarkoita rasvapurkkia, toki sitäkin on, kylmälaukkua, rantaleluja, pyyhkeitä, uimaleluja, tuoleja...


mustalaisleiri


Kun M ilmestyi alakertaan hetkeä ennen puoltapäivää oli muu jengi jo valmiina lähtöön. Puoliltapäivin me istuttiin autossa matkalla rannalle.

M saa uimavalvojalta ohjeet uimakokeeseen ja läpäisee sen







Koko osavaltioon on julistettu tulentekokielto. Se koskee niin avotulta, ilotulitteita kuin takkatultakin – ei niin että kellään olis varsinaisesti tarvetta lämmittää. Meillä on satanut viimeksi silleen ihan oikeesti kai huhtikuussa. Metsäpaloja on ollut jo kolmisensataa ja puiston puut näyttävät siltä kuin ne yleensä näyttävät elokuun lopulla. Kuivuus on polttanut ne nurmikentät joita ei kastella, lehdet putoavat puista ja ilmastoinnille on käyttöä. 


sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

jussina



Mitä me sit tehtiin Jussina? Me istuttiin naapureitten kanssa nuotiolla ja paahdettiin vaahtokarkkeja. Me valvottiin myöhään ja nukuttiin pitkään. Me syötiin brunssia,  grillattiin pizzaa ja sisäfilepihvejä. Me katsottiin toista sataa Ferraria niitten kokoontuessa lauantaiaamuiseen kesätapaamiseen, käytiin M:n kanssa pedikyyrissä, ajettiin ratikalla, istuttiin terassilla katsomassa vartaassa pyörivää possua ja ihailtiin sataman jahteja. Meillä oli hyvä Juhannus. 

mä heräsin ihan ekana

Ferrari tapahtuma meidän pikkuostarilla

O:n aamiainen; tonnikalasushia, vuohenmaitojogurttia ja donitsi



miks täällä on sitruuna?

M yrittää rentoutua




South Lake Union Transportation aka S.L.U.T.


jos et maksanut tullessa, maksa mennessä... tähän kiteytyy länsirannikon ihanuus








Kaupungin toisella laidalla oli 27. vuotuinen keskikesän alastoparaati tuhansien kokoontuessa osallistumaan tai katsomaan. Osataan täälläkin nakuilla, ainakin täällä länsirannikon pohjolassa. 

photo Carey Rose, Seattle PI

photo Jordan Stead, Seattle PI