Tahdon Asiat

Portlandissa Oregonissa Jos multa joku tänään kysyisi mitä vuodet ulkomailla ovat opettaneet, vastaisin että kärsivällisyyttä, rutkasti kärsivällisyyttä. Sitä että jaksaa olla ystävällinen silloinkin kun kun ei enää tee mieli, kun tekee mieli huutaa puhelimeen naama punaisena että V-I-T-T-U, muttei huuda vaan nielaisee ja sanoo sen sijaan että vahinkoja sattuu. Sellaisiakin vahinkoja että kolme puhelinta ja yksi tietokone vaan mystisesti katoaa kuljetuksessa tai että mattomies tulee tunnin myöhässä – joskus se ei tule lainkaan. Sellaisiakin vahinkoja sattuu että ajat kahdesti viidenkymmenen kilometrin päähän hakemaan avainta vain todetaksesi ettei se olekaan siellä vaikka kuinka oli sovittu - kahdesti. Tai tilattu jääkaappi ei tulekaan koska tilaaja oli vahingossa peruuttanut tilauksen. Vahinkoja sattuu. Kaikenlaisia vahinkoja. Sellaisiakin missä monen tonnin eläinlääkärilasku laskutetaan kahdesti vaikka summa piti palauttaa. Kärsivällisyydellä ja ystävällisyydellä saa useimmit

Ekat 15 senttiä Ensimmäinen lumi satoi maahan yli viikko sitten. Koulut olivat kiinni maanantain ja tiistain, keskiviikkona aloitettiin myöhässä ja perjantaina lopetettiin etuajassa. Ihmiset hamstrasivat ruokaa ja valmistautuivat pahimpaan, mutta kuinka kävi. Tällä säällä koulu päätettiin sulkea viikko sitten Tokat 20 senttiä Perjantai-iltapäivänä alkanut lumisade satoi pitkälle aamuyöhön tuoden meille uudet parikymmentäsenttiä sen edellisen viidentoista päälle. Kaikkien yllätykseksi aura löysi tiensä meillekin ja tie aurattiin. Elämä näytti valoisammalta ja olin jo melko varma siitä että kouluun päästäisiin maanantaina. Kaupasta sai taas hetken maitoa ja munia, leipähyllykin taisi täyttyä. Lauantain peruutin kyllä asiakkaat, en halunnut ottaa kyytiin ihmisiä, jos nyt jotain kuitenkin tapahtuisi, mutta me ajeltiin perheen kanssa panimoon pelaamaan lautapeliä ja nauttimaan oluet. Yöllä tuli tukeva pakkanen. Reilut kymmenen astetta miinusta piti huolta

Talvivaatteet. Sadetakin, shortsit ja kumisaappaat. Kyllä. Nämä on mun lapset, ja kuppareissa on kahdet villasukat, shortsien alla legginsit ja sadetakin alla pari fleeceä. Koulun kello soi kaksi tuntia ja kolme minuuttia etuajassa. Sitä edelsi rehtorin pyyntö radiopuhelimitse; ”soittakaa jo, mitä nopeammin talo on tyhjä sitä parempi... ja voitko kuuluttaa että henkilökunta on vapaa lähtemään kotiin heti kun lapset on ulkona luokasta.” Tulin hakemaan omani kotiin, mutta kaoottisessa tunnelmassa päädyn kysymään vararehtorilta että tarvitseeko ne kenties apua ja vastaus on kiitollinen huokaus. Kävelen ulos ja kysyn ekalta jonossa olevalta autolta ketä ne odottaa ja huudan koulun edustalle; ”Maddie, kolmas luokka! Maddie, kolmas luokka!” Avaan auton takaoven ja Maddie hyppää autoon. ”Varun ja Rajit! Varun ja Rajit! Onko Varun ja Rajit!!!” Vartissa nelisensataa lasta on pakattu autoihin. Ulkona on sakeneva lumipyry, sellainen suomalaisittain kaunis ja ihana mutta täällä se tark

Toinen toista, kaksosten ja heidän vanhempiensa päivä. Ohitin etapin vähän olankohautuksella, samoin kuin kansainvälisen keskoslasten päivän marraskuussa. Siitä ei liene keskusteluakaan etteikö meillä olis kaksoset, onhan meillä, syntyneet minuutin välein raskausviikolla 36+2, siis hyväviikkoisina keskosina enkä koskaan ole oikein osannut niitä ajatella keskoslapsina huolimatta infektioastmoista ja muista pienistä keskosille tyypillisistä vaivoista. Mutta kaksoset meillä on ja virallisesti vielä keskoskaksoset sillä ennen raskausviikkoa 37 syntynyt lapsi on keskonen huolimatta siitä että valtaosa kaksosista syntyy ennemin ja paljon pienempinä kuin meidän päälle kolmikiloinen keskoskaksikko. Ennen poikien syntymää muistan miten me oltiin yhtenä lauantaina ostoksilla Fredden ja Tättiksen kanssa. Kauppakeskusken ovella vanha kiinalainen nainen pysäytti minut, laittoi käden valtavalle vatsalleni ja kysyi tiukasti minua tapittaen: ”Twins? Boys? Two boys?” Hätäpäissäni myön

Tauko kiireisessä päivässä Martan kanssa.  Mihin ihmeeseen nää päivät oikein menee? Joo, joo mulla on työ ja lapset ja... mutta oikeesti, koko tammikuun on tuntunut taas siltä etten ehdi tekemään yhtään mitään ja aika loppuu aina kesken. On aamu ja sit yhtäkkiä kello on yhdeksän illalla ja hommat levällään kuin jokisen eväät. Viime viikolla unohdin autuaallisesti mennä hammaslääkäriinkin, kunnes ne soitti sieltä ja kyseli perään, vähänkö noloa! Sattuuhan sitä, iltapäivällä uusi yritys. Koulujuttuja. Ainakin osin syytän koulua. Ei siis koulussa mitään vikaa ole, mutta realiteetti on se että kun noitten kolmen kullannupun pitäis olla siellä koulussa maanantaista perjantaihin aika tarkkaan yhdeksästä neljään, on meillä tammikuussa ollut kaksi ihan kokonaista kouluviikkoa, siis sellaista joina ei ole vapaapäiviä, opettajan koulutuspäiviä, tai puolikkaita päiviä. Sama meno jatkuu helmikuussa ja kaksi neljästä viikosta on pirstaleisia syystä tai toisesta. Yritä siinä si