Tahdon Asiat

Me lähdetään M:n koululta yhdeltä. Eka ruuhka on kulman takana ja mä mietin jo et jos nää kaikki on oikeesti menossa samaan suuntaan meidän kanssa on iloisesti perjantai ennen kuin me ollaan perillä. Auton navigaattori ilmoittaa ajoajaksi ekaan pysähdykseen neljä tuntia, kahta minuuttia vaille. Kilometrejä on edessä ensin 360 kasvattajalle ja sit vielä lomatalolle seuraavat 140. Lapset ei laske matkaa muumeissa. Ne laskee ajomatkan oktonauteissa... vielä kolme oktonauttia. Matka meiltä Portlandiin on maailman tylsin. Oikeesti. Sillä välillä ei oo mitään katsottavaa. Siellä on metsää ja puskaa ja puskaa ja metsää, ja sit taas vähän lisää metsää ja puskaa. Lauma lukee kirjoja ja pelaa tableteilla ja riitelee ja sit ne taas pelaa ja lukee vähän lisää. Mä neuloin ja jännitin. Portlandin eteläpuolella on hillitön ruuhka. Me poistutaan liittymästä sivuteille ja matka jatkuu sentään eteenpäin vaikka hitaastikin. Siinä missä Seattlen liikenne on kaoottista, koska siellä on vaan ih...

On hetkiä, päiviä, viikkoja, vuosia kun asiat ei mee niin kuin oli ajatellut... Tästä viikonlopusta tuli toisenlainen monen sattuman ja puolisattuman summana. Hyvä viikonloppu kuitenkin. En osaa sanoa mistä aloittaa tai mihin lopettaa... laitetaan siis kuvina, yksi kuvahan kertoo kai enemmän kuin tuhat sanaa. Nopeasti kuitenkin palaan ilmiöön nimeltä sää, ja siihen mitä tapahtuu kun yllättäin sataakin lunta. Suomalaisen ja suomalaisena on helppoa ajatella että, ai miten niin... pitää kuitenkin muistaa että korkeuserot on suuria, teiden profiileja tehtäessä ei ole otettu huomioon talvikelejä - kun niitä ei oikeastaan ole - ja valtaosalla kuljettajista on a) kesärenkaat ja b) totaalisen olematon kokemus talvikelillä ajamisesta. Siinä vaiheessa kun tien tukkii poikittain oleva rekka, tai kaksikymmentä autoa yhdessä läjässä, ja se toinen reitti on suljettu puomein, ei neliveto mersut ja audit, tai se kymmenien vuosien talviajokokemus enää auta, edes suomalaista. Alkuperäisen ohjel...

Ennen kuin menen itse aiheeseen ja kysyn kysymykseni aloitan meidän perheestä, tai oikeastaan musta ja L:stä ja siitä minkälainen matka me aikana ennen M:aa, K:ta ja O:ta... Haluan kertoa siitä siksi että se liittyy tarinan varsinaiseen aiheeseen, ei edes löyhästi vaan aika tiukastikin, haluan selittää miksi katson että mulla on oikeus mielipiteeseen. Me mentiin naimisiin kesällä 1997. Päivä oli kesän ensimmäinen lämmin, kaunis ja ihana. Siltä päivältä on valokuva meidän lähimmistä ja tärkeimmistä ystävistä, tai oikeastaan ei kaikista vaan sen meidän ”ryhmän” naisista. Jokainen näistä oli raskaana, lasketut ajat vaihteli heinäkuusta syyskuulle... Mä olisin halunnut olla siinä valokuvassa. Samalla tavalla, vähän vinottain seisten, käden vatsan alla – en ollut. En ollut mukana ekalla kierroksella, en päässyt mukaan tokallekaan, en edes kolmannelle. Lopulta me istuttiin monta hikistä päivää adoptioneuvonnassa. Käytiin kursseja, tehtiin ryhmätöitä. Pyysimme suosituskirjeitä ystävi...