Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella villieläin merkityt tekstit.

ihminen vs. luonto 0-1

Kaksi päivää myöhemmin tämäkin tie suljettiin veden noustua turhan korkeaksi autoille.  Mä olen kasvanut Helsingin kantakaupungissa ja viettänyt osan viikonlopuistani, kesistäni ja lomistani joko Sipoon saaristossa tai Vihdissä. Lapsuudessa luonnonmullistukseksi kelpasi ukkossade, mummin mökillä meni joskus kesäukkosella sähköt, mutta siinä se sitten olikin. Villieläimet asuivat Korkeasaaressa, mitä nyt Sipoossa tuli pariin otteeseen törmättyä hirveen. Yleensä kuitenkin eläimistöksi riitti koirien ja kissojen lisäksi siilit, rusakot ja kaupunkiketut. Oli aika ennen internetiä ja Helsingin Sanomista saattoi lukea maanjäristyksistä ja hurrikaaneista, jossakin kaukana sellaisiakin oli. Monen kotimatka monimutkaistui. Moni on mulle kommentoinut ettei ole tullut ajatelleeksi miten paljon Yhdysvalloissa on luontoa, eipä siitä kai paljoa puhutakaan, että maan pinta-alasta yli kolmannes on metsää, enkä silloin joskus tänne muuttaessa osannut itsekään ajatella että tääll...

Karhuherra Paddington

Seison meidän kuistilla kesäkuisessa auringonpaisteessa juttelemassa ystävän kanssa, Martta pyörii jaloissa, käy vähän haistelemassa puutarhan puolella ja palaa takaisin. En kiinnitä siihen mitään huomiota kun ei se kuitenkaan mihinkään lähde. Havahdun juttelun tuoksinassa kuitenkin siihen että koira murisee, matalaa syvältä rinnasta kumpuavaa murinaa. Martta ei koskaan murise, paitsi nyt. Käännän pään selvittääkseni mikä saa aikaan näin poikkeavan käytösmallin koirassa ja seuraavaksi sanon ystävälle rauhallisesti että nyt olis varmaan hyvä mennä sisään kuiskaten samalla Martalle että tule sinäkin. Puutarhan toisella puolen, vähän turhan lähellä meitä löntystelee valtava uroskarhu. Painoa tyypillä on pikaisella arvioinnilla varmasti ainakin kolmisensataa kiloa. Ei se meistä ole kiinnostunut, murisevaa koiraa se vilkaisi mutta jatkoi matkaansa kävellen nurmikentän ylitse talojen taakse. On maanantai ja roskapäivä, karhujen paras pikaruokapäivä jätesäiliöiden odottaessa kujalla...

villi pohjola

Ihan muina naisina siellä puun takana.  Me istutaan autossa elokuvateatterin tyhjällä parkkipaikalla ja mä kuvaan vapitilaumaa joka on siirtymässä joenpenkereeltä siihen meidän eteen parkkipaikalle. En ole koskaan nähnyt vapitia muualla kuin eläintarhassa. Vapitinaaras katsoo meitä kysyvästi, vähän kuin haastaen muun lauman kuikuillessa sen takana mutta rohkaistuu pian kulkemaan auton keulan editse nurmialueelle. Se kääntyy ja katsoo odottavasti taakseen ja pian naarasta seuraa uros, toinen naaras ja vasa. Lopulta parkkipaikalla on liki kolmekymmentä hirvieläintä ja siellä joenpenkalla vielä ainakin parikymmentä lisää. Niitä ei kiinnosta ihmiset autoissaan, me ja muut jotka ovat tulleet ihailemaan lauman siirtymistä. Soitan poliisin numeroon, ilmoitan että maantien vieressä, elokuvateatterin pihalla on kymmeniä vapiteja jotka näyttävät olevan matkalla maantien toiselle puolelle, läheisen highschoolin pihamaan vehreälle nurmelle. Poliisi kysyy minulta tarkentavia kysymyksi...

stressiä ja härkäsammakoita

Jannuilla oli koulussa teemana pukeutua tulevaisuuden ammattiin... K:sta tulee poliisi, ja sen veljestä Microsoftin pelikonsolipuolen johtaja. Et silleen.  On taas ollut sellainen viikko ettei tiedä mistä aloittais... Puolitoista päivää kotona sairaan lapsen kanssa Järjettömän kiire töissä, koska amerikkalaisen terveydenhuollon vinouma, ja sairaan lapsen kanssa ollessa työt kasautuu inboksiin ja stressikerroin nousee hiljaa järjettömäksi. Toinen lapsi ensin akuutisti lastenlääkäriin, ja kaksi päivää myöhemmin kirurgin konsultaation. Leikkausaika sovitaan maanantaina. Metsässä ihan mielettömän rauhallista, rentouttavaa ja ihanaa. Huolimatta siitä että joku kojootin-puuman-ilveksenryökäle söi naapureitten pissapussin. Lapset sairastaa, ja aikuisetkin sairastaa aina välillä. Ei mitään vatsanväänteitä ja lihaskolotuksia vakavampaa. Ja siinä samalla ehti hyvin askarrella 48 kutsukorttia jannujen synttäreille, täyttää nivaskan papereita sitä O:n psykologikeikk...

keskellä skutsia kaupungissa

Tänä keväänä me mentiin toppatakeista kahdessa päivässä takittomaan elämään. Kahdesti olen muistaakseni vetänyt sen ohuen Northfacen toppaliivin aamulla ylleni ja turhaksi todennut. Pohjoisen Länsirannikon kevät on perinteisesti pitkä ja arvaamaton, se soutaa ja huopaa, ja vaatekaapissa on kuukausia rinnakkain helle- ja talvivaatteet. Poikkeuksellinen kevät näkyy metsän poluilla. On toukokuun alku ja alaskanvatukan ensimmäiset marjat on kohta kypsiä. Metsätähdet kukkii ja oravanmarjat varistaa jo kukkiaan. Villiruusut hehkuvat polunvarrella, karhunmarjapensaiden rakentaessa ympäristöstä piikikästä tunnelia. Aamulenkillä päällä on shortsit ja hihaton toppi, lammelle tultaessa Martta pulahtaa uimaan. Aamuyhdeksältä elohopea on jo kaukana kahdenkymmenen paremmalla puolella. Lammen rannalla palokärki etsii matoja kuolleesta puusta ja härkäsammakko pulahtaa uimaan koiran säikäyttämänä. Härkäsammakko on nimensämukaisesti valtava. Sen vartalo on vajaa parikymmen...

varas joka ei pidä tomaateista

maku ei miellytä syöjää! Takapihan kasvimaata ympäröi kanaverkkoaita. Se on siinä suojelemassa mun porkkanoita, tomaatteja ja salaattia kuistinalustan asukkaalta, meidän parhaalta ystävältä Hoppityltä. Hoppityllä on pitkät korvat ja ihanat nappisilmät. Syököön koristemansikat ja saniaiset, ja mun puolesta saa olla kuistin alla kojooteilta turvassa. Etupihalla vierailee peurat. Ne tyypit jotka vaan stondailee siinä ja vilkuilee vaivihkaa sisään ikkunasta. En mä tiedä miks ne viihtyy meidän etupihalla kun ei siellä ole niille edes mitään syötävää, peuranruoka kun on jo aikaa sitten vaihdettu kaatajiin ja muihin vähemmän maukkaisiin vaihtoehtoihin, eikä ne joko ole tajunneet että takapihalla on kasvimaa tai sitten niillä ei vaan ole pokkaa. Veikkaisin ensimmäistä. Olin siis vähän yllättynyt kun aloin löytämään kasvimaalta vähän syötyjä tomaatteja. Sellaisia joista joku on haukannut ison palasen ja sen jälkeen hyljännyt niin haukatun palasen kuin tomaatinkin. Löysin tomaat...

sekalaista

Herään kuudelta. Ei aavistustakaan miksi, mutta herään. Alakerran täyttää ilmastointilaitteen tasainen humina joka voimistuu aina välillä kompuran käynnistyessä. Tuoli natisee ja seinäkellosta kuuluu tasainen naputus. Etupihalla käyskentelee peura joka aina välillä vilkaisee ikkunaa kuin arvellen onko se nähty. Naapuri oli eilen nähnyt ison ilveksen. Onneksi se naapuri jonka mielestä on makeeta asua täällä luonnonhelmassa. Kirjoittaminen puhdistaa ilmaa. Sen avulla on helpompaa ottaa etäisyyttä asioihin ja jatkaa taas eteenpäin. Korjasin meidän tiskikoneen. En niinkään taidolla vaan enneminkin päättäväisyydellä ja vähän onnenkantamoisellakin. Tiskikone on alle vuodenikäinen ja tää on toka kerta kun se menee rikki. Ekalla kerralla odotin takuukorjaajaa viikon ja kuulin ettei vika oikeastaan edes kuulu takuuseen. Tällä kertaa päättelin että siinä on sama vika, poistoputki tukossa ja päätin ettei se ota jos ei annakaan, siis yrittää korjata se. Tunnin lattialla konttaamisen, al...

ne on täällä taas

ei karhu vaan isoisä Jokainen kesä kirjoitan karhuista ja siinä samassa kulttuurieroista. Kirjoitan koska meillä on karhuja ja kirjoitan koska taas kerran – kuten jokaisena kesänä aiemminkin – karhut on taas pinnalla. Talvella karhut nukkuu. Talvella karhuja ei muista kukaan. Miten kulttuurierot ja karhut sit taas liittyy toisiinsa? Asukasyhdistyksen alueella asuu ihmisiä kaikkialta maailmasta. Moni on maista joissa villieläimet tapetaan, aidataan ulkopuolelle tai niiltä suojaudutaan visusti. Toiset taas tulevat paikoista joissa villieläimiä ei ole, ja karhut, puumat, ilvekset ja kojootit kuuluvat lähinnä satukirjoihin. Sit löytyy metsässä liikkujia, jotka ovat tottuneet eläimiin, osaavat liikkua luonnossa ja joiden mielestä alueen eläimistö ei ole pelottavaa vaan kiehtovaa. Se alkaa keväällä kun talven jälkeen huoleton ihminen vetää roskiksensa ulos sunnuntaina ja yöllä joku on käynyt tutkimassa mitä siellä on. Sotku on järjetön kun roskat on levitetty pitkin pihaa, k...

safari ja vihamielinen viinimies

Matkakertomuksen kirjoittaminen on vaikeeta. Auon näköjään sujuvammin päätäni muista aiheista.  Hotellissa olis saanut aamiaista, vajaat neljäkymppiä koko sakilta. Lapset halus mennä. Mutta pikavilkaisulla lasten vanhemmat päätti toisin. Tarjolla oli pääasiallisesti maitoa. Maitoa muroihin – joo, joo – maitoon leivottua leipää, maidossa – voi – paistettuja munia ja makkaroita, maitoon leivottuja viinereitä ja muffinseja. Neljäkymppiä kuivista muroista ja lasillisesta omenamehua tuntui vähän kohtuuttomalta ja me päädyttiin aamiaiselle toisaalle. Tää ei ollut mikään valitus, ihan hyvä se aamiainen olis ollut meille ennen tätä uutta allergiaelämää, eikä meitä tarvitse kaikessa ja kaikkialla huomioida, ja osataanhan me itsekin. Sitäpaitsi saatiin parempi aamiainen edullisemmin Hillcrestin Whole Foods Marketista. Houkkarista se aamiainen löytyi sen jälkeenkin, ja löytyy se sieltä aina välillä näin kotonakin. Laajat valikoimat muunmuassa vegaanituotteita, hyviä sellaisia, jota meidä...