Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2012.

lääkäriviikot

Kaiken muun mukavan lisäksi tällä viikolla on kulutettu aikaa lääkäreiden odotushuoneissa... keuhkospesialisti, hematologi ja kardiologi.
90 minuuttia
Siellä keuhkotyypillä istuin tiistaina aamutuimaan kahden lapsen kanssa – sähköjänis oli L:n mukana töissä – ja lopputulemana oli nippu uusia testejä ja hengitystä avaavaa kokeeksi... se halus tutkia keuhkojen toimintaa parissakin eri tilanteessa ja eri vinkkelistä ja lisäksi ultran mun sydämestä. Tällä kertaa katsellaan oikeeta kammiota ja sen mahdollista vajaatoimintaa. Varaan siis lastenhoitajan sille päivälle. Lisäksi se pohti jo kaiken maailman muitakin testejä joita en vielä halua edes ajatella.
60 minuuttia
Eilen iltapäivästä olin hematologilla kaikkien kolmen kanssa – VIRHE! Ennen kaikkea se ajankohta oli virhe. Viedä nyt kolme lasta loppuiltapäivästä onkologian klinikalle lääkärin konsultaatioon... hullu olen!!!! No, kivasti saatiin joku neukkaria muistuttava tila ja ajatus oli tosi kaunis, MUTTA sen pöydän ympäri oli tosi kivaa ju…

sata litraa bensaa

Viimeinkin perjantai ja pitkä viikonloppu. Mikä tekee kotiorjan kotiäidin perjantaista jotenkin erilaisen muihiin päiviin verrattuna? – En ihan rehellisesti tiedä... tai ehkä se että lauantaina saa aamusta lähteä koiran kanssa lenkille ihan YKSIN, se on aika luksusta.
M:n psykologi on lomalla ja näinpä meillä on melkein vapaa perjantai. Mulla on iltapäivästä kardiologi, mutta muuten ei oo aikatauluja. Noin muuten viikkoa kuvaa aika hyvin se ettei yhtään ylimääräistä – siis ns. huviretkeä  - olla tehty mihinkään, auto tankattiin viikko sitten, siinä on 100 litran tankki ja se tankki on nyt niin tyhjä ettei pääse mihinkään pysähtymättä ensin bensa-asemalla. On tullut vähän ajeltua... terapiaan ja lääkäriin ja terapiaan ja lääkäriin ja puistoon ja terapiaan ja lääkäriin...
Pojat nukkuu, M ei nuku. Se on nyt kohta ollut viikon omassa huoneessaan ja mä siinä patjalla lattialla. Saldo:
1 hyvin nukuttu yö 1 yö patjalla mun kanssa nukkuen 1 yö patjalla mun kanssa heräillen 2 rikkonaista yötä
Taidan…

onnen avaimia

Mä oon viimepäivät miettinyt että millä sitä siis ihan aidon oikeasti ja syvästi oppis tarttumaan siihen hetkeen. Oppis olemaan surematta tulevaa ja nauttis elämästä tässä ja nyt. Oppis näkemään ne onnen murut päivässä tai että muistais pysähtyä niihin hetkiin... yhteiseen aamiaiseen lasten kanssa - kun kaikki syö eikä kukaan sotke. Lasten kikatukseen kun itse on suihkussa – sen sijaan että ne repii toisiaan tukasta ja tappelee. Omaan hetkeen kahvikupin kanssa koneella – sama se nukkuuko ne, ainakin ne on rauhallisia. Ja jopa siihen hetkeen aamuyöstä kun viereisestä sängystä kuuluu tuhannetta kertaa ”mamma” – tämäkään ei kestä ikuisesti ja kohta kukaan ei enää tarvii mua yhtään mihinkään.
Elämä on kaoottista ja kiireistä, mutta onhan meillä omalla tavallaan helpompaa kuin vuosi tai kaksi sitten, tai erilaista ja mun silmissä myös helpompaa. Ei tartte roudata pulloja, ei tarvitse roudata eväitä, ei tarvitse roudata vaihtovaatteita ja rattaita... kaikki kävelee itse, ainakin useimmiten. …

imperiumin vastaisku

00:20 ”mamma, mammaa, mikä toi ääni oli” – ”se on tuuletin, nuku vaan, mä oon tässä vieressä”
01:20  ”mamma, mikä tää ääni on?” – ”ei mikään, nuku”
03:40  ”mamma, näin pahaa unta” – ”Mä tuun hetkeksi sun viereen, ei mitään hätää, oon ihan tässä”
04:50  ”mamma, mua pelottaa toi ääni” – ”Se on kastelujärjestelmä, tule katsomaan...”
...ja näin me nousemme ennen viittä aamulla. Pojat herää kuuden pintaan ja aamiainenkin on syöty jo kauan ennen seitsemää.
Kun se jäiskin tähän, mutta nythän mulla on vastassa itkuinen ja väsynyt lapsi joka itsekin toteaa että ”mamma, I think I’m having a really bad day today” – niinpä... kaikki on väärin, väärää paahtoleipää, väärällä hillolla, väärin leikattuna, väärät hedelmät, väärät mukit, väärät, väärät, väärät... yöpaitakin juuttuu päälle ja pikkuhoustkin on ihan mahdottomat ja KAIKKI on ymmärrettävästi pielessä... jostakin syystä; 
I think I’m gonna have a really bad day today!

asiat järjestyy järjestykseen

Hyvä päivä – kiva päivä! Ehkä mä sittenkin voin pitää ne.  Ei huutoa, taistelua ja tappelua – siis normaalia enempää – käytiin poikain kanssa kolmistaan kaupassa ja pärjättiin ilman ostoskärryä, ihan ekan kerran ilman koskenkaikkeenrikonkaikenostankaikenaiheutanäidillehermoromahduksen katastrofia. Laukattiin terapiasta toiseen, vietiin Kanaset uuteen kotiinsa ja käytiin puistossakin. Postissa tuli loput M:n kouluvaatteista. Huikee ero oikeesti meidän aamuissa kun M on poissa, meillä on kivaa – valitettavasti kivempaa kuin M:n kanssa, ainakin tänään oli – ja kun M on aamupäivän ja/tai päivän poissa mä jaksan venkslata ja hänkslätä sen kanssa loppupäivän paremmin ja elämä sujuu... jaksoin jopa lukea sille iltasadun (huono äiti ei ole viimeaikoina kauheesti lueskellut).
M sai uuden opettajankin, sain tänään sähköpostia aiheesta. Ne on luopuneet siitä vanhemmasta tädistä jota kaikki vanhemmat – myös minä – pelkäs ja joka pakotti lapset kulkemaan toppavaatteissa ja huput päässä kesäkuussa. …

jokainen chäänssi on mahdollisuus

Uusi päivä ja uudet kujeet... vai uusi yritys? Ehkä mä en nyt ihan vielä anna niitä ensimmäiselle vastaantulijalle ja ehkä mun tosiaan pitäis ottaa kummitäti T:n neuvosta vaarin ja löytää boheemimpi lähestymistapa elämään. Jokainen päivä ON uusi mahdollisuus ja toivossa on hyvä elää ettei tänään syöksytä sille rotkoon vievälle sivuraiteelle...
Vähän lannistavaa kuitenkin elää koko ajan torstaissa ja yhtäkkiä ymmärtää, että on keskiviikko... M lähti toimitaterapiaan ja ABAan – saatiin yks ylimääräinen kerta klinikalla – ja pojat katsoo telkkua ja juttelee keskenään ja just nyt on taas aika idyllistä... kunpa tätä tunnelmaa vois purkittaa ja kaivaa sen purkin esiin kun meinaa usko ja toivo loppua... Eilen taas kerran tuli todettua, että O tosiaan tarvitsee ne päiväunensa. Muuten viidestä eteenpäin on meillä yhden itkuisen pojan ujellusta ja kiukkua ja kun iltaa kohden näitten villieläinten kullannuppujen vauhti muutenkin kasvaa eksponentiaalisesti ei siihen tarvita sitä yhtä ujeltavaa ää…

annetaan pois

Annetaan pois kolme lasta pitovaikeuksien vuoksi. Tottelevaisuuskoulutuksesta ei hyötyä alkavaan uhmaan. Ei palautusoikeutta. Ei vaihtoa uudempiin tai vanhempiin paremmin toimiviin kiitos.

On meillä oikeasti ollut ihan hyvä päivä, mutta kun lähtee liikkeelle aamulla kukon laulaessa ja saapuu seuraavan kerran kotiin vasta päivällisaikaan ja nauttii koko sen ajan ihanien lapsukaittensa seurasta; lääkärissä, työpalaverissa, ruokakaupassa, lounaalla - lounaalla kaksi pupeltaa ruokaansa ja kolmannen on ihan pakko päästä kakalle ja niinpä mä juoksen sen vessan ja meidän lounaspöydän väliä huolehtien ettei ketään kidnapata, tai ettei kukaan vaihtoehtoisesti kuvittele että oon hylännyt ne siihen kahvion pöytään - päivällisellä, leikkipuistossa, autossa, vessassa... tulee äidille väsy vastaan jossakin vaiheessa, etenkin kun yksi kirkuu päivällispöydässä, toinen kertoo - ja esittelee samalla hampaanjälkiä - kuinka sitä taas purtiin ja kolmas riehuu ilman päätä ja häntää kaataen lamput mennessää…

kynttilän valossa

Me syödään aamiasta kynttilän valossa, ekaa kertaa tänä ”syksynä”. Onhan aamukin joo aikainen, mutta aikainen se on ollut muinakin aamuina ja tänään oli ensimmäistä kertaa oikea valo kynttilälle – pimeetä siis. Mulla on jo vuosia – vuosikymmeniä - ollut tapa sytyttää kynttilä pimeinä syys- ja talviaamuina luomaan ajatuksen lämmöstä aamiaispöytään ja lapsetkin on kasvaneet tähän. Aamukahvi maistuu NIIN paljon paremmalta kynttilän valossa.
Tavattiin eilen lasten kanssa Doris ja Gabriella pitkästä aikaa, sovittiin samalla että lapset menee sinne yökylään syyskuun puolivälissä. Doris on enkeli, ainoa jolla on riittävästi rohkeutta ottaa tämä lauma kotiinsa yön yli tai viikonlopuksi... Toiset ihmiset vaan rakastaa pieniä lapsia, Doriksella on neljä lasta, nuorin on vaan jo kahdeksan, meidän lapset kuulemma täyttää sen pienen lapsen kaipuun – varmasti.
Nyt on sit kovat suunnitelmat mitä halutaan tehdä, kun saadaan 24 tuntia ilman lapsia... mihin ravintolaan syömään? Minne aamiaiselle? Mitä t…

mukavaa postia paristakin paikasta

Lasten syysvaatteet tuli tänään postissa, tai siis suurin osa... Bodenilta ja Eddie Bauerilta. M:n garderobiin on tulossa vielä pari paitaa ja yhdet trikoohousut (Bodenilta nekin) ja O:lle metsästetään edelleen toppaliiviä. Tämän kummempaa talvivaatetusta ei meillä - onneksi - tarvitsekaan. Päällystakiksi riittää sadetakki sadesäällä ja tuulella. M:lle ostin jo keväällä Northfacen windbreakerin ja pojat kulkee mun kanssa autolla niin ne ei tarvitse edes sitä. Sateessa täällä ei kukaan ulkoile puistoissa ja jos tulee tarve mennä, löytyy vaatehuoneesta viimevuotiset välikausihaalarit koko joukolle.

Neljä ylintä kuvaa on jannujen vaatteita ja oranssi fleece on K:lle.


suurta ja mahtavaa ja pieni kriisi

Mulla on tunne että pitäis kirjoittaa jotain isoa ja mahtavaa ja merkittävää, vähintään kuitenkin kiinnostavaa ja kuitenkin tosiasia on ettei aina irtoo, ei irtoo suurta ja merkittävää eikä meidän elämä nyt aina niin kiinnostavaakaan ole... aamulla ylös, illalla alas ja siinä välissä terapiaa ja puistoja ja ystäviä ja leikkideittejä ja pieniä ahdistuksia ja pieniä, ja välillä suuriakin iloja ja... tavallista – meidän tavallista.
Tän päivän suurin kriisi taisi olla se meili M:n ja M on siirretty iltapäivä ryhmästä aamupäiväryhmään opettajalta – no eihän se suuressa mitakaavassa mikään kriisi ole, mutta aiheutti kuitenkin melkoisen tapahtumaketjun ja lisävaivaa monelle ihmiselle.  Ainoa mikä tässä käytännössä muuttuu on M:n maanantaiden aikataulu, mutta, mutta... kun mä olin jo ehtinyt postittaa sen SNAPS ilmoittautumiskaavakkeen ja ilmoittaa et se on iltapäiväryhmässä koulussa ja sitten ne terapiat ja nyt sillä on sitten uusi puheterapeutti – en tykkää yhtään – ja se menetti yhden toimi…

miksi se ei nuku!

ja tänään se tosissaan tuntuu maanantaille... ei ihan mennyt putkeen tää yritys saada M omaan sänkyyn, joo eihän sitä Roomaakaan yhdessä yössä rakennettu, mutta kyllä mä mielelläni olisin vähän nukkunutkin - tai siis vähän nukuin mutta olisin halunnut nukkua enemmän. Repaleisen yön jälkeen herätyskin oli varhainen – 5:50 – ”mamma, we need to wake up early cause I have an appointment with Ms Lindsey”. Sillä aikaa kun mä yritän hahmottaa missä mä olen ja mitä kello on neiti kipaisee reippaasti poikien huoneeseen ja ehtii herättämään O:n ennen kuin kerkiän väliin… K:n yläsänkyyn kiipeäminen kestää sen kolme sekuntia pidempään, että kerkisin estämään herätyksen. M:n mieleen ei juolahdakaan – ikinä – että joku muu saattais ehkä a)haluta nukkua b)tarvita sitä unta, ja se on aina yhtä aidon hämmästynyt siitä ettei ihmisiä saa herättää. Miksi ei?
Mä katson meidän päivän ohjelmaa yhden kahvikupillisen jälkeen ja otan toisen kupin kahvia... aivot ei toimi ja pitäis ohjata (facilitate) leikkideit…

our house (in the middle of the street)

Kun me muutettiin tänne meillä oli asunto valmiiksi katsottuna ja jos oltais siihen asuntoon silloin muutettu saattais moni asia olla toisin – eikö ole hauskaa muuten joskus pohtia miltä oma elämä näyttäis jos olis joissakin isommissa risteyksissä valinnutkin sen toisen vaihtarin? No, joka tapauksessa meidän relotyyppi suositteli silloin sitä vaihtaria johon lopulta päädyttiin ja siinä ”rivitalossa” – kolmikerroksinen town house – me asuttiin vajaat viisi vuotta. Asuttais varmaan vieläkin jos tila ei olis alkanut käydä ahtaaksi sen ajatuksen myötä että meille oli tulossa lapsi... ensin adoptiolapsi ja sitten M. Vuokralla siis oltiin ja ne silloiset vuokraisännät on nykyään hyviä ystäviä.
Ekasta muutettiin tokaan ja samalla ekaan taloon. M syntyi siellä ja meillä oli ihan kreisit vuokraisännät, jotka kävi salaa katsomassa miten me asuttiin, taisivat käydä talossa sisälläkin... ihan hyvin me tultiin toimeen ja me oltiin varmaan niiden unelmien vuokralaiset sen jälkeen kun poikamies ja po…

projekteja sunnuntaina

Voimaannuttavan – siis oikeesti – jumalanpalveluksen jälkeen on hyvä käydä päivän projektin/projektien kimppuun... Lasten kylppärin lattia, M:n huoneen järjestely,  askartelutarvike-peli-piirustusvälinehyllykön verho ja omenapiirakka. Tätä kirjoittaessa on se eka projekti saatettu loppuun ja lasten kylpyhuoneessa on vihdoinkin uusi lattia – tuumailuun meni vaan yhdeksän kuukautta.








Poikien kerrossänky pistettiin eilen takaisin kasaan ja jannut siirrettiin taas vaihteeks samaan huoneeseen. Tämän projektin nimi on ”M omaan sänkyyn nukkumaan”. Pojat nukahti eilen suuremmitta hulinoitta ja kun nappasit tikkaat pois saatiin päikäritkin hoidettua, JA jopa K nukahti kun siellä yläsängyssä ei nyt niin hirveesti ole tekemistä ja broidi veti zetaa alasängyssä... M on innostunut suunnitelmasta. Mä nukun patjalla M:n huoneen lattialla seitsemän yötä ja sen jälkeen siirryn patjalla loftiin ja vähitellen – toivottavasti – omaan sänkyyni. Yllättäin M itse totesi, että jos hän oppii nukkumaan omassa sä…

kierroksella ulkopuolella