Tahdon Asiat

Lumi rahisee jalkojen alla tihkusateen vihmoessa. Ilmassa yhdistyy lapsuudesta tuttu lumen ja metsän tuoksu. Matkaa on tehty hädintuskin parisataa metriä ja ensimmäinen ajatus on luovuttaa, sanoa että ei sittenkään, en halua, hengästyttää, mietin mikä hetkellinen hulluudenpuuska ajoi mut lähtemään mukaan, mutta sisu jossakin syvällä kieltäytyy lopettamasta ja etenen laskien omia liikkeitäni. Yksi, kaksi, kolme, horjahdus, neljä, viisi... viisikymmentä, lasken sataan ja sataan taas uudestaan, keskityn tuijottamaan eteeni – lumeen – sillä jokainen kerta kun yritän ihailla solisevaa vuoristopuroa tai vierellä välkkyvää tyyntä järvenpintaa horjahdan. Keskityn siis lähinnä menemään eteenpäin. Edellä menijä ottaa kaulaa ja aina välillä kysäisen perässätulijalta pitäiskö vaihtaa järjestystä, pääsis menemään eikä tarvitsis odotella mua. Takaa kuuluu kuitenkin kannustava, ei tarvitse, hyvin tää menee. Naurahdan itselleni, tästä on ihan tosi kauan aikaa. Kachess Lake Joskus yläasteen...

Koulussa on kaksi liikunnanopettajaa. Toinen vaihtuu vuosittain kun ne on niitä ihania innostuneita vastavalmistuneita. Niitä jotka saa keikan vuodeksi ja siirtyvät vakihommaan jonnekin muualle seuraavana syksynä. Sit meillä on se amerikkalaisen liikunnanopettajan stereotyyppi toisena. Tällä miehellä on oma toimisto jumppasalin takana ja se on opettanut liikuntaa varmaan ainakin sata vuotta. Sillä on geelillä pystyyn liimattu harmaa tukka, päällä liian lyhkäset shortsit, tiedättehän sellaiset seiskytluvun jalkapallopökät, polvisukat ja lenkkarit. Yläosassa kirkkaanpunainen verkkaritakki ja kaulassa pilli. Vain hikinauha puuttuu. Selän takana miehen lempinimi on Napoleon Dynamite. Napoleon Dynamiten toimistossa on aikuisen ihmisen kokoinen kuva miehen pojasta, öljyttynä, suihkurusketuksessa ja stringeissä, jossakin fitness kilpailussa. Niin lapset kuin aikuisetkin tietää siitä kuvasta joka tuntuu hyökkäävän päälle kun kävelee miehen toimistoon. Kait se saa olla siinä kun se k...

Mulla on ihan järkyn kiire päivä töissä, eikä sitä ainakaan auta ystävien kanssa valvottu ilta. Sivusilmällä näen että koulusta on soitettu, mutta mulla menee varmaan ainakin puolisen tuntia ennen kuin kerkiän kuuntelemaan viestin. Kun saan kuunneltua viestin, soitan koululle välittömästi. Koulusihteeri kertoo että M on käynyt kouluterveydenhoitajan huoneessa jo useampaan kertaan. M sanoo että vatsaan sattuu, että sen jalat on levottomat, eikä ne toimi ja kaikkialta kutittaa. Kuumetta sillä ei ole, mutta neiti oli heittänyt että sillä oli huono olo jo aamulla ja Fredde oli vaan pakottanut kouluun... Koulusihteeri Beth jatkaa ja sanoo että tänään on jumppapäivä, ja että M käy aika usein kouluterveydenhoitajalla jumppapäivinä, että voiskohan näillä kahdella asialla olla joku yhteys... Alkuun kiitän että se soitti. Moni olis jättänyt soittamatta, mutta Bethillä on vankka historia erityisopetuksenpuolella ja se ehkä näkee asioita joita moni muu ei huomaa. Mä sanon että kaikki...

Uskon Jeesukseen. Jeesus parantaa. Jeesus parantaa sairaudet ja Jeesus pitää meidät terveinä. Jumala pitää meistä huolta, jos ei pidä ja satun kuolemaan oli aikakin mennä, Jeesuksen luo – taivaaseen. Se oli Jumalan tahto, kaikille parhaaksi.  Homeopatia parantaa. Homeopatia parantaa kaiken ja ehkäisee sairauksia. Elämällä tarpeeksi puhtaasti ja terveellisesti pääset tasapainoon joka estää sairaudet. Tasapainotilassa vältät virukset, rokot, syövän ja mahdollisesti myös luunmurtumat. Homeopatialla hoidetussa ihmisessä ei ole neurologisia ongelmia sen enempää kuin mielenterveydenhaasteitakaan. Onhan elimistö vahvistettu ja terve. joo mä tiedän ettei tää oo sitä OIKEETA homeopatiaa Epigenetiikan avulla sammutat huonot geenisi ja parannut kaikesta. Alkaa uusi, geneettisesti parempi elämä. Vahvat geenit vahvistavat sinua, tekevät elämästäsi paremman, tasapainoisemman ja terveemmän. Epigenetiikan avulla sammutat autismin, adhd:n ja parhaassa tapauksessa kai tasapain...

Jos jollekin ei jostaki syystä ole vielä tullut selväksi niin korostettakoon vielä kertaalleen että mä kuulun hyvinkin vahvasti kategoriaan sohvaperuna, ottaen huomioon että ihan oikeesti ehdin harvemmin istumaan siellä sohvalla ja sipsitkin jää syömättä. Sen sijaan lasissa on kuplivaa näin tiistai-illan kunniaksi, pöydällä palaa kivilyhdyissä tuikut ja lauma leimaa tossa vieressä robotteja. En laske itseäni aktiiviseksi liikkujaksi. Mun liikunta rajoittuu metsäpolulle Koiran kanssa, ulkoiluun tai puuhaamiseen lauman kera tai satunnaiseen pyöräretkeen. Joskus tulee käytyä jalan kaupassa tai vaikka siellä silmälääkärissä. En varsinaisesti harrasta liikuntaa – ikinä. On mulla aina ollut lenkkarit sitä puskassa rämpimistä varten. Siihen on saaneet kelvata outletistä tai tarjouksesta ostetut ihanmitkätahansa – lue Niket tai Reebokit. Kunnes. Jalka perhana alkoi kipeytymään tosta sääriluun sisäpuolelta turhan usein. Ensin se oli satunnaista ja lopulta jalka oli kipeenä ain...

Ryhmä naisia istuu pöydän ääressä, siististi ja siivosti. Tukka on mallillaan, huulipuna paikallaan ja kynnet laitettu. Niitten lapset on uimassa. Naiset ei ui. En tiedä varjeleeko ne kampaustaan vai pelkääkö ne miltä ne näyttäis uimapuvussa, onko ”turvallisempaa” antaa lasten uida ja istua itse katsomassa kauempaa. Onhan siellä kuitenkin useampi hengenpelastaja vahtimassa ettei ne huku. Kesällä sama ryhmä naisia istuu nätisti laitettuina uimarannalla tuoleissaan. Ne siemailee kahvia ja niillä on päällään kesämekot tai shortsit ja tyylikkäät topit. Lapset saa uida ja leikkiä. Myönnän. Uimarannalla hiekka kulkeutuu kaikeen, ja märästä uimapuvusta ulos kiemurteleminen ahtaassa pukuhuoneessa ei ole urheilusuorituksista miellyttävimpiä. Olis mukavampaa ja helpompaa istua vaan siemailemassa kahvia ja antaa lasten uida. Lauma haluaa et mäkin uin ja tottapuhuen kuumalla rannalla uiminen tuntuu hyvältä, silläkin uhalla että joudun vielä kiemurtelemaan ulos niistä märistä uikkareista. ...

Sain joululahjaksi Freddeltä Fitbit Flexin. Ei, se ei ollut mikään vihje mulle, vaan mä oon sille puhunut jo pidempään et haluisin askelmittarin. Fitbit ei vaan toimi windows-käyttiksessä – sääli -  ja vasta ennen joulua hankittu iPhone 6+ mahdollisti Fitbitin hankinnan. En oo kaivannut sitä niinkään liikunnallisista lähtökohdista, vaan enneminkin ihan empiirisestä mielenkiinnosta, kuinka paljon kävelee päivän aikana, jos ei oikeesti yhtään mieti sitä kävelemistä? On ollut totaalisen huikeeta havaita että yhtään yrittämättä, ihan tavallisissa arkipäivänaskareissa saan kasaan 8-9 tuhatta askelta. Jos ehdin lenksulle Koiran kanssa, saan helposti täyteen sen 10,000 askelta. Tavallisen päivän aikana tulee käveltyä kuutisen kilometriä, ihan vaan kotona ja kaupassa ja autosta ja autoon. Aivan huikean kannustavaa. Eihän mun tartte tavallisen arjen lisäksi kuin kipittää Koiran kanssa iltaisin yhden ylimääräisen korttelin ympäri, niin se 10,000 päivän tavoite täyttyy. Tätähän ei kaada ...

Muistan edelleen sen hetken kun musta alkoi tuntua ihan asiaankuuluvalta löytää illalla sängystä legoja. Ei siis hampaita, vaan niitä pieniä muovisia palikoita ja nippeleitä ja pylpyröitä jotka tuntuu kulkeutuvan kaikkialle ja vähän päälle. Lauma ei periaatteessa saa leikkiä meidän makkarissa ja silti mun arkipäivää on heitellä ylimääräiset ukkelit lattialle sitä mukaa kun ne osuu mun varpaisiin tai löytyy sattumalta tyynynalta. Ihan yhtä asiaankuuluvaa on edelleen – ainakin satunnaisesti – herätä märkään sänkyyn. Olen nähnyt unta että olen uimassa. Viimeyönä heräsin kuitenkin pissanhajuun. Oma yöuni katkeaa siihen että se yks – ei Fredde tai koira – patistetaan unisena suihkuun seisomaan ja sillävälin karkoitan Fredden M:n sänkyyn, poistan märät petivaatteet, noin keskimäärin 2-3 täkkiä, pari tyynyä ja lakanat. Miten se aina onnistuukin kastelemaan ihan kaiken? Jatkan operaatiota pesemällä patjan ja virittämällä systeemit loppuyötä ajatellen. Inhoan patjansuojuksia. Ne on hiostavia j...

Taisin kirjoittaa tästä aiheesta viimeks joskus tammikuussa. Ohuesti sivusin aiheutta omassa turhautumisessani myöhemmin keväällä, ja sit unohdin koko jutun. Sattumalta eksyin blogikirjoitukseen aiheesta ja jäin taas mettimään. Sen jälkeen meille tuli osastolle potilas, se potilas joka melkein rikkoi mun selän. Se potilas joka ilmoitti painavansa noin 159kg sairaalan vaa’an ilmoittaessa lukemaksi 228kg, kai se oli lopettanut laskemisen 160:n jälkeen. Painoindeksi oli 76.5, kaukana siitä määritellystä normaalipainosta, minkä sisään allekirjoittanutkaan ei mahdu, ei ole mahtunut koko aikuisikänään lukuunottamatta sitä vaihetta elämässä kun normaalipainon alaraja ohitettiin suurella tarmolla. Painoindeksi laskurissa sairaalloinen ylipaino alkaa kohdassa, jossa indeksi ylittää 40:n rajan. Ihminen jonka painoindeksi on  76.5 on todellakin sairaalloisen lihava. Se on niin lihava ettei se enää kykene itse kääntymään sängyssään, saati nousemaan tai kävelemään. Tällainen ihminen tarvi...

Mä oon aina ollut uimari. On ollut aika kun uin useamman kerran viikossa parikilsaa kerrallaan... siitä ajasta on ihan kamalan kauan, parikymmentä vuotta.   Vesi on mulle hyvä elementti, se tuntuu hyvältä, silloinkin kun se ei ole kemiallisesti tasapainotettua ja 28C:sta. Se tuntuu hyvältä meressä ja järvessä, jopa alle parikymmentäasteisena... jossakin vaiheessa se vaan jäi, ja uiminen liittyi lähinnä kylpyammeeseen. Kyllähän mä sitä tänne muutettuakin mietin ja siks jopa palkkasin itseni kuntosalille töihin... loppupeleissä olin se hyvä fitness työntekijä joka ei käyttänyt oman talon tarjontaa lainkaan koska olin töissä-töihin-töistä. Mä jotenkin kuvittelisin että mun ahaaelämys liittyi kahteen asiaan, ensinnäkin L tekee sellaista työtä nykyään että se jopa pyörähtää aina välistä kotonakin... muutenkin kuin nukkumassa ja toiseksi, M nukkuu yönsä ja O:kin heräilee korkeintaan satunnaisesti. Meidän lomalla M oppi uimaan ja me oltiin yllättäin siinä kohdassa et sitä varmaan pitäi...