Tahdon Asiat

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

On vuoden viimeinen koulupäivä, lukukausi ei toki pääty tänään vaan vasta tammikuun loppupuolella. Lukiolainen toivoo, ettei joululomalla tarvitsisi tehdä koulutöitä, ainakaan paljoa. Mutta miltä joulu sitten näyttää meidän perheessä? Onko se suomalainen vai amerikkalainen, vai ehkä jotakin siltä väliltä? Teini hyppää autoon ja toteaa hitunen sarkasmia äänessään miten hienoa on että mutsi vaalii pohjoismaista taustaansa näin joulunalla. Kommentti nousee autossa raikuvista joululauluista ja äidin hoilotuksesta:  Är du en av tusen små? Är du han de väntar på? Du mitt lilla barn En ängel givit namn Är du jordens dolda skatt Jag fått skydda denna natt? Är det själva himlen Som jag gungar i min famn? En ole laulaja ja uskon pyhästi siihen, että volyymin kasvaessa haittaa vähemmän, että menee ehkä vähän nuotin vierestä. Lapsi saattaa olla toista mieltä.  Kun olin lapsi, tuotiin kuusi sisään aatonaattona. Sitä ei toki koristeltu ennen kuin jouluaattona, juuri ennen kuin Suomen Turku julisti j