maanantai 31. elokuuta 2015

elokuun viimeisenä



Viimeisenä kesälomapäivänä on valmistauduttu h-hetkeen. Siihen valmistaudutaan leikkimällä paljon, ja syömällä lounasta ravintolassa. H-hetkeen valmistaudutaan leikkimällä lelukaupassa ja hakemalla askarteluliikkeestä tarvikkeet rannekoruihin. Kotimatkalla me pysähdyttiin munkkikahvilaan munkeille.


Kotona täytän viimeisetkin kaavakkeet ja tuupin paperinivaskat oikeisiin reppuihin. Punon hamppunarusta neljä rannekorua, yhden jokaiselle meistä. Se kulkee koulussa mukana muistuttamassa siitä että äidillä on samanlainen, ja sen myötä äiti on vähän kuin mukana koulussa ensimmäisenä koulupäivänä. K:n takia mä ne tein. Siksi että K:ta jännittää huominen enemmän kuin on tarpeen. Josko tää edes vähän auttais... edes ihan vähän.



Iltapäivällä me mentiin lääkäriin puhumaan K:n vatsakivuista. Sillä on ollut vatsa kipeenä säännöllisen epäsäännöllisesti keväästä asti. Aluksi hoidin sitä ummetuksena, sen jälkeen siivosin siltä pois viimeisetkin maidot ja edelleen oli vatsa kipee. Loppupeleissä kotidiagnoosiksi on kesän aikana muodostunut refluksi ja refluksiksi sen totesi lääkärikin. Jännittävämmäksi lääkäriretki tuli siinä vaiheessa kun meidän lääkäri katsoi M:n kipsiä, kysyi tytöltä muutaman kysymyksen Sen jälkeen kysyi multa kauanko on vielä jäljellä ja mä vastasin että vastahan se laitettiin. Viimeiseksi lääkäri totes ykskantaan että kipsi olis syytä vaihtaa uuteen – pian. Kipsi on liian tiukka peukalon kohdalta. Apteekin happosalpaajajonossa soitin ortopedianklinikalle. Neiti saa uuden kipsin torstaina.


Reput on rivissä. Lounaslaatikot pinossa. Tunnelma on... no ehkä sitä parhaiten kuvailisi sanomalla että se on sähköinen. Saa nähdä koska nää on viimeinkin tainnutettu ja onko aurinko edes noussut siinä vaiheessa kun meillä syödään aamiaista. Syyskuun ensimmäisenä. 


sunnuntai 30. elokuuta 2015

sunnuntaina paahtopaistia ja pullaa

meillä näytti myrskyn jälkeen tältä


Eilisen jälkeen tuntuu syksyiseltä. Koko yön satoi – kaatamalla. Kuuntelin sadetta ja sen ropinaan tuntui hyvältä nukahtaa, kotoisalta ja turvalliselta. Tuntuu syksyiseltä vaikka ulkona paistaa aurinko ja elohopea on parinkympin paremmalla puolella. Toisaalta myrskyvaroituksen mukana annettiin yleinen säävaroitus, on kylmää. On kylmää verrattuna siihen minkälainen kesä meillä on ollut, ja on kylmää vuodenajan keskilämpötilaan verrattuna. Fredde ajoi pyörällä lammen ohitse. Se on edelleen tyhjä. Ensimmäistä kertaa kuukausiin ilmastointi on pois päältä.

Mike Siegel - The Seattle Times


Ulkona on kuitenkin edelleen kesä. Syksyn tuntu tulee myrskystä. Myrskyt kuuluu myöhäiseen syksyyn, ja jos eilinnen myrskyn olis ottanut tullakseen marraskuussa olisivat sen aiheuttmat vahingot olleet huimasti pienemmät. Yleensä myrsky tulee silloin kun puissa ei enää ole lehtiä, eikä maa ole kuiva. Kuiva maaperä ja painavat lehtipuut, yhdistettynä tuuleen joka puhaltaa puuskissa jopa 31m/s on huono yhdistelmä. Rajuimmillaan liki 500.000 taloutta oli ilman sähköä. Se tuntuu kaukaiselta meidän jäätyä siihen kolmioon johon myrsky ei osunut lainkaan. Kuvat tuhoista ovat hurjia, meillä oli vähän neulasia pihatiellä – ei muuta.

Lindsey Wasson - The Seattle Times

Istahdan koneelle ja kaivan lipastosta äidin kotitehtävät. Vielä pitää täyttää läjä kaavakkeita ja kirjoittaa kirjeet. Kirjoittaa ne kirjeet jotka pistetään minigrip pussiin pehmolelun kanssa odottamaan sitä päivää kun syystä tai toisesta kumpikaan meistä ei pääse koululle hakemaan laumaa eivätkä koulubussit kulje. Kirje on kirjoitettu jokaisena syksynä viimeiset neljä vuotta. Koskaan sitä ei ole avattu – onneksi. Tänä vuonna ne on onneksi kaikki samassa paikassa ja kirjoitan yhdestä kirjeestä kolme versiota, niissä kaikissa sanotaan suunnilleen näin:

O,
If you are reading this letter it means something has happened, and for one reason or another we are unable to reach you at the school. Maybe it was a wind storm or there could have been an earthquake. Remember how we read about the plates rubbing along each other at the fault line? Or it could have been something as simple as snow, lots of snow. You must be scared and miss us a lot. I hope you are not hurt. Remember. You have M and K there with you, and as long as they are there, you are not alone. Try to stay calm, pray, and listen to your teachers, they know what is best for you and your friends. Find a hand to hold.
We will be there as soon as we can, and in case we won’t be able to get there, Auntie K, Jess or Auntie T will pick you up for us. If you have to stay at the school overnight, think about all the times we went camping upstairs… smile, and make the most of it. It could be fun after all.
Please remember. Always remember. We love you very much. You are the most precious and important thing in the whole wide world, and we will never, ever stop loving you. My precious baby boy!
A kiss, and a hug, and a rubba-dub-dub… Thinking of you, all of you,
Mamma and Pappa

Suunnitelma on paikoillaan myös sen kaikista surullisimman vaihtoehdon varalta, sen jossa kumpikaan meistä ei pääse hakemaan lapsia koululta enää koskaan. On testamentti ja testamentilla toimeenpanija. Lapsille on määritetty edunvalvoja ja huoltaja. Me ollaan ehkä vähän hassuja, mutta me ollaan ne vanhemmat jotka ei lennä kahdestaan yhtään mihinkään – ainakaan samalla lentokoneella ja silloin kun me liikutaan kahdestaan me ajetaan sillä autolla jossa me ollaan parhaimmassa turvassa. Tavoitteena että tapahtui mitä tahansa, ainakin toinen meistä jää jäljelle.

Mun kirjoittaessa kirjeitä M askartelee ekaa koulutehtäväänsä, omakuvaa luokkansa seinälle. Jannuilla on paperipussit joihin pitäis löytää viisi asiaa jotka kuvastaa itseä. O:n pussissa on toistaiseksi vihreä tussi – lempiväri, kirja – koska se tykkää lukea, kivi - en tiedä miksi.

M:n näkemys itsestään


Tekee mieli sytyttää kynttilöitä. Leivon sunnuntain iloksi pullaa ja lykkään uuniin paahtopaistin. Paistin kylkiäiseksi valkosipuliperunoita ja vihreitä papuja. Syksyistä sunnuntairuokaa vaikkei vielä olekaan syksy.


Huomenna on maanantai. Elokuun viimeinen päivä, ja viimeinen päivä kesälomaa. Tiistaina mun murut lähtee ensimmäistä kertaa yhdessä kouluun. Martta tulee alle kahden viikon päästä.

katsokaa nyt sitä... voiko mikään olla suloisempaa kuin koiranpentu



lauantai 29. elokuuta 2015

myrskyvaroitus lauantaille


Lauantai oli tavanomainen asioidenhoitopäivä ja matka vei kauppaan jos toiseenkin. Tykkään lauantaista, ainakin yleensä. Välillä on niitä lauantaita joina takapenkin volyymi nousee sellaiselle tasolle että niitten lauantaisten asioiden hoitaminen tuntuu miltei toivottamalta tehtävältä.



Tänään lauantai oli hyvä ja mukava huolimatta aamulla tulleesta myrskyvaroituksesta. Kuinka paljon asiaan oli osuutta K:n ja M:n ölyämisellä ja kuinka paljon sattumalla, sitä en osaa sanoa, mutta väittäisin että meillä oli suorastaan keskimääräistä parempi lauantai. Ehkä sekin auttoi että ensimmäinen kohde oli rautakaupan sijasta suklaatehdas. Boehmsin suklaatehdas, Costco, Ben Franklin’s, lelukauppa ja Target. Suomalaiset vastineet olis jotakuinkin Brunberg, Heinon tukku, Askartelukeskus, lelukauppa ja Kodinykkönen.



Lelukaupasta ei ostettu mitään, suklaatehdas oli poikkeus ja sieltä haettiin konvehteja jälkkäriksi. Mulle ja Freddelle mozartinkuulia ja laumalle syksyisiä halloweenkonvehteja. Costcosta haettiin koulueväiksi: omenia, porkkanoita, hedelmänahkaa, kuivalihaa – Beef Jerky, omenasosetta ja huomiseksi paahtopaisti. Tarttuipa sieltä mukaan kukkakimppu ja jättinalle yläkerran mediatilan lattialle. Costcosta kun yleensä tarttuu mukaan tarpeellisen lisäksi myös heräteostoksia. Edellisellä kerralla taidettiin ostaa luurankokoira Spooky.



Ajomatkalla askarteluliikkeeseen tilasin puhelimen sovelluksen kautta Starbucksiin kahvin odottamaan. Kolmella painalluksella tiskillä odotti Grande Flat White, maksettu ja tilattu matkalla. Paras sovellus ikinä ja käytössä tuskallisen usein. Ei jonoja, ei odottelua.





Askartelukaupasta me haettiin lasten koulukansioihin tarroja. K:lle tietysti Batman, O:lle Spiderman ja M valkkas koiratarroja. Askarteluliikkeen vieressä on lelukauppa. Sellainen lelukauppa johon lapset onntervetulleita leikkimään. Siellä voi ajaa erilaisilla polkuautoilla, leikkiä junilla tai petseillä, piirtää, maalata ja on siellä marmorikuularatakin.

Viimeinen pysähdys Targetiin, kaiken maailman sekatavarakauppaan ostoslistalla paistolämpömittari ja vesipullo M:lle. M:n opettaja kun toivoi että jokaisella olis pulpetilla vesipullo. Viimeisetä kaupasta kannettiin ulos holtittomasti raivoava K. Viisivuotiaan itkupotkuraivari on epäilemättä vaikuttava näky ja melkoinen mustekala kannettavaksi. Yrittihän se karata vielä autostakin ja pureskeli suutuspäissään autoistuintaan. Loppusuoralla nyyhkytykset hiljeni ja sovittiin että ne saa katsoa leffan uuden karhun sylissä.

kympillä kukkia



Kotona Fredde istahti koneelle ja kertoi että se myrsky mikä meille näyttäytyi puuskaisena tuulena ja muutamana sadepisarana oli aiheuttanut 4 mailia (6.5 km)pohjoiseen valtavia vahinkoja, ja 300.000 taloutta oli ilman sähköä. Lukemattomia teitä on jouduttu sulkemaan, moottoriteillä liikenne seisoo ja meistä pohjoiseen myrsky on jopa vaatinut kuolonuhreja. Meillä paistoi aurinko, naapuri leikkasi ruohoa ja talon ohitse meni perhe polkupyörillään. 


perjantai 28. elokuuta 2015

nyrjähdyksiä

elämää vuoristoradalla


Kuten varmasti useimmissa perheissä myös meillä eletään vaiheesta toiseen ja juuri kun pääset sisälle siihen seesteiseen hetkeen ja kuvittelet tilanteen olevan edes suunnilleen hallinnassa löydät itsesi taas ristiaallokosta. Tavallisten kehitysvaiheitten lisäksi meidän elämää hallitsee se tosiasia että meillä on kolme lasta. Ei yksi. Ei kaksi, vaan kolme. Meidän arkea johdattaa ihan tavallisen lapsiperhe-elämän ja arjen lisäksi ne lisämausteen joiden nimi on autismi ja ADHD. M:n autismia on alusta asti värittänyt ahdistus. M:n ahdistusta on hoidettu toimintaterapialla, psykoterapialla, behavioristisin keinoin, lopulta myös lääkityksellä. Ahdistuskohtauksia, paniikkikohtauksia ja tuskatiloja on toistaiseksi onnistuttu hallitsemaan myös raudanlujilla rutiineilla, läheisyydellä, puhumalla, ja aromaterapialla.

Olin jotenkin ajatellut että koulun aloittaminen menis tänä syksynä aiempia vuosia helpommin. Miksi ajattelin niin, siihen en osaa vastata. Ehkä siksi että pojatkin on samassa koulussa? Tai siksi että katsoin asiaa omasta näkökulmasta enkä lapseni ja koin koulunalkamisen jotenkin helpottavana järjestykseen palaamisena.

Jos olisin ajatellut nenääni pidemmälle olisin jo eilen jäänyt lasten kanssa kotiin sen sijaan että me lähdettiin kokopäiväretkelle huvipuistoon. Aamu alkoi takkuisena, sellaisena kun me äidit tiedetään aamujen joskus alkavan. Ilma oli täynnä vääränlaista sähköä, jatkuvaa kinaa ja kiukuttelua. K kävi kierroksilla, M oli äkäinen ja teki varsin selväksi jokaiselle läsnäolijalle mitä mieltä se oli meistä, eikä näkemys ollut kovin positiivinen.




Pakkasin kuitenkin eväät ja lapset autoon ja päätin että meillä on mukava päivä. Paitsi että on päiviä jolloin tällaisista päätöksistä ei ole juurikaan hyötyä. Oli meillä kivaakin ja kuuma. Perusvire oli kuitenkin se että M:lla oli kivi kengässä ja se hiersi pahasti. O:lle tuli huono olo kieputtimissa siinä helteessä. K:ta piti jatkuvasti muistuttaa meidän sopimuksesta ”to keep your body safe and calm”. Autossa oli liian kuuma, äänikirja oli ihan tyhmä ja M ilmoitti häiriköivänsä kaikkia jotka haluaa sitä kuunnella. Tarjosin tyttärelleni mahdollisuutta kävellä kotiin ja se päätyi murjottamaan takapenkillä.

Viiden jälkeen jätin meidän kullannuput taas Fredden hoteisiin ja lähdin tyttäreni vanhempainiltaan. Kuunnellessani opettajaa totesin että tänä syksynä koulunkäynti alkaa ihan tosissaan. Läksyjä tulee reilusti, osa niistä tehdään sähköisesti ja lähetetään sähköpostilla opettajalle. Matematiikassa on päivittäin niin sanottu ”salamakoe”, aikaa kaksi minuuttia ja edessä 50 kysymystä. Mietin että mitäköhän tästäkin tulee.

Palasin kotiin seitsemältä pizzan kanssa ja ruokin nälkäisen rivistön, kaadoin lasiin viiniä ja istuin täyttämään kaavakkeita. Yläkerrassa kinastelu jatkui ja korkeimpana kaikui M:n käskevä ääni sen määräillessä hirmuvallaallaan milloin ketäkin. Kun pyysin sen alakertaan jutellakseni se tavasta puhua sisaruksilleen se käytännössä haistatteli mulle seitsemänvuotiaan voimalla. Katsoin Freddeä ja kysyin että mitä me sen kanssa tehdään? Seuraavaksi se ilmoitti Freddelle ettei se todellakaan ole ajatellut siivota yhtään mitään ja että se isä on ihan daiju kun edes ehdottaa moista. Onhan sillä käsi poikki eikä poikkinaisella kädellä voi siivota. Fredde mutisi mulle että sotkeminen näyttää kyllä sujuvan. Lopulta tyttö päätyi ovia paiskoen ja kirkuen yläkertaan ja mä siirryin lukemaan kaksikolle iltasatua Fredden jututtaessa raivotarta.



Tässä tullaan siihen kohtaan mitä mietin aina täyttäessäni koulun kaavakkeita. Niissä kun aina kysytään kysymys; ”Minkälaisia kurinpidollisa keinoja perheessänne käytetään?” ja ”Miten lastasi rangaistaan kotona?” Ongelma on se ettei meillä ole mitään erityisiä kurinpidollisia keinoja, eikä eilisillan kaltaisessa tilanteessa rankaisemisesta ole minkäänlaista hyötyä, lapsen käyttäytymisen johtuessa jostakin aivan muusta kuin yleisestä pahansuopuudesta. Ei, ei voi käyttäytyä miten tykkää, eikä jatkuvasti huutaa, ja polkea jalkaa, ja kiusata toisia, nimitellä ja paiskoa ovia, mutta, mutta... Kai sekin on kurinpidollinen malli että teoista tulee looginen seuraamus eli sotkut siivotaan tai että sen jälkeen kun kirjastonkirjoista on revitty sivut irti (K) ei kirjastonkirjoja lueta vähään aikaan.  Ehkä mä vielä jonakin päivänä löydän itseni loputtoman syvästä suosta keskusteltuani lasteni kanssa ja tarjoiltuani niitä loogisia seuraamuksia. Eilen illalla me puhuttiin muun muassa siitä että tämän päivän suunniteltu retki täytyy peruutta, koska tässä tilanteessa kenelläkään meistä ei ole siellä retkellä yhtään kivaa. Mennään sitten kun meillä on taas mukavaa yhdessä.



Illan päätteeksi oltiin lopulta siinä tilanteessa missä mun vieressä sängyssä riuhtoi itseään pieni tuskainen tyttö. Se halusi nukkua, mutta ei pystynyt. Se oli loputtoman uupunut ja onneton eikä siihen auttanut hieronta sen enempää kuin sylissä oleminenkaan. Näitä tilanteita ei ole ollut pitkään aikaan, edellisen kerran muistan keväältä ja nyt tajusin että me ollaan taas takaisin siinä kohdassa missä ahdistuneisuus kasvaa hallitsemattomiin mittasuhteisiin. Nostin lapsen kuumaan kylpyyn, tipautin kylpyveteen muutaman pisaran rentouttavaa öljyä ja kun lopulta autoin kipsikäden ylös ammeesta hieroin sen jalkapohjiin ensin yhden öljyn ja sen jälkeen käynnistin höyryttimen ”uniöljyllä” höystettynä. Varttia myöhemmin se nukahti. Ehkä se olis nukahtanut pelkällä kylvylläkin, ken tietää mutta näin tuntee ainakin tekevänsä jotakin.



Tänään meillä on höyrytetty aamusta alkaen. Ensin bergamottia, rosmariinia ja frankinsensiä. Iltapäivällä olin saanut metsästettyä lisää eilen ilolalla loppuun käyttämiäni öljyjä ja nyt meillä höyrystyy yläkerrassa lauman leikkiessä doTerran Balance, yhdistelmä kuusen, ruusupuun, frankinsensin ja sinisen pietaryrtin öljyjä. Se tuoksuu ihanalta. 

Aromaterapia kuten moni muukin luontaishoito jakaa ihmisiä ja moni pitää sitä höpöhöpönä tai huuhaana. Toimiiko se ihan oikeasti, vai siksi että tyttäreni haluaa uskoa öljyn tehoon tai siihen että sanon sen helpottavan oloa, en osaa sanoa. Pääasia on että M saa helpotusta oireisiinsa oli vaikutus sitten psykologinen tai ihan ”oikea”. Meillä höyrytetään pois flunssaa siinä missä ahdistustakin, välillä vaan siksi että kanelin ja appelsiini yhdistettynä neilikkaan tuoksuu taivaalliselta. Keväällä sain itse pelottavan allergisen reaktion teepuuöljystä. Sen jälkeen öljyjen kanssa ollaan oltu varovaisempia, mutta kyllä niitä edelleen käytetään. 


torstai 27. elokuuta 2015

tervetuloa kouluun!

kaavakesulkeiset jatkuu


Eilisessä kaaoksessa koululla satuin törmäämään myös M:n vanhaan erityisopeen Rva Enkeliin.  Se kyseli kuulumisia ja totes että se mun meili reksille ja erityisopetustiimille oli paras ja ennen kaikkea hauskin pitkään aikaan ja kiteytti sen että kesä on ollut pitkä eikä aina ihan helppo.

vanhempainyhdistyksen tilaisuus


Kymmeneltä aloitettiin Vanhempainyhdistyksen jutuilla. Vanhempainyhdistyksenjäsenmaksu $21. Synttärikirjat kaikille kolmelle à $25. Koulun hengennostatus t-paidat $200/kolme lasta jätin väliin. Paksu kuorellinen kaavakkeita täytettäväksi, katsastus syksyn harrastusmahdollisuuksiin; karate, tyttöpartio, poikapartio, kuoro, taidekerho, draamakerho, kitarakerho, shakkiklubi... ja viimeisenä koulutarvikkeiden nouto.

lauma koulutarvikkeineen


Vähän ennen yhtätoista kokoonnuttiin aulaan odottamaan luokkahuoneisiin johtavien ovien aukeamista ja ovien auetessa ihmismassa työntyi kasseineen, kuorineen ja pahvilaatikkoineen koulun käytäville. Meidän kolmikon luokat on mukavasti hajautettuna ympäri rakennusta, joten kuljimme useasti myös vastavirtaan. Järjestys oli arvottu jo kotona turhan kiistelyn välttämiseksi.

odottamassa ovien aukeamista


Ensimmäisenä oli vuorossa K ja Ms Acres. K:n luokalla on 21 oppilasta. M:n oli aivan järjettömän vaikeaa pysytellä taka-alalla ja antaa K:n olla keskipisteenä. K etsi oman pulpettinsa ja löysi pulpetilta tehtävälistan; 1. tervehdi opettajaa 2. tervehdi uutta luokkatoveria ja esittele itsesi 3. harjoittele reitti bussilta luokan ovelle 4. etsi naulakot 5. etsi vessa ja pese kädet 5. etsi lounaslaatikoitten säilytyspaikka. 6. Vie koulutarvikkeesi niille tarkoitetulle pöydälle.

K ja Ms Acres

Mua vähän huolestuttaa se että kaikista kolmesta lapsesta just K:lla on pisin matka bussilta luokan ovelle. M on luvannut huolehtia sen oikeeseen paikkaan sillä jannuhan ehtii unohtamaan noin kaksisataa kertaa matkan aikana mihin se on menossa.

K harjoittelee matkaa bussipysäkiltä


Aulassa juttelin Rva Enkelin kanssa ja sanoin olevani vähän huolissani K:sta ja Rva enkeli kuiskas mun korvaan ettei tarvitse olla, Ms Acresilla kun on kuuden vuoden kokemus erityislapsista ja erityisluokan opettajana olemisesta. K:n luokka ei ole erityisluokka, mutta kivi vierähti sydämeltä mun tajutessa että sen opettajalla on sekä kokemusta erityislapsista että varmasti sydän kallellaan näitten erityisten suuntaan.



Koska M halus tavata oman opettajansa viimeisenä oli toisena vuorossa O ja Ms Bruner. O:n luokalla on 22 oppilasta. Ms Bruner on ehkä maailman mukavin opettaja ja totaalisen elementissään näitten pienten kanssa. Iloisesti hymyillen se kohtasi jokaisen oppilaan näiden silmien tasolla ja johdatti ne yksitellen vastaavaan tehtävään kuin K:nkin luokassa. Sivukorvalla kuuntelin miten Ms Bruner jutteli uudelle vanhemmalle ja lohdutti että lasten opettamisen lisäksi hänen työnsä on opettaa myös vanhemmille koulumaailman kiemuroita. Viimeisenä tehtävänä niillä oli purkaa koulutarvikkeensa niille osoitettuihin paikkoihin. Sillä aikaa kun O suoritti omaa listaansa K harjoitteli M.n kanssa sitä bussilta luokkaan kulkemista.

O ja Ms Bruner




Viimeisenä oli vuorossa M ja Mrs Doherty. M:n luokalla tais olla 28 oppilasta. M suoritti tehtävälistansa itsenäisesti ja huomautti mulle välillä että mun pitää ilmoittautua vapaaehtoiseksi. Kirjoitin nimeni samaan listaan kuin poikienkin luokissa. Lupauduin vetämään luontopolkuohjelmaa, koululaiset kun tekee retken lähimetsään kahdesti vuodessa. Tässä vaiheessa aamupäivää K oli jo revetä liitoksistaan ja onnistui pudottamaan kaksi taulua M:n luokkahuoneen seinältä.

M ja Mrs Doherty




Iltapäivällä ne sai päästellä höyryjä leikkipuistossa ystäviensä kanssa. Valitettavasti vaan K:n kohdalla höyryjen päästelemisestä ei ole mitään hyötyä sillä kierrokset vaan kasvaa juostessa. Illalla mun ollessa poikien vanhempainillassa K oli silpunnut yläkerran lattian täyteen paperia, purkanut yläkerran sohvan atomeiksi ja levittänyt meidän kaikkien viiden vuodevaatteet pitkin lattioita. Onneksi kouluun käydään tutustumassa vain kerran vuodessa. 

puistossa

keskiviikko 26. elokuuta 2015

tutustumassa tuttuun

otan tänään uuden kuvan...


Kannatti laittaa reksille sähköposti jossa kerroin harkitsevani sisäoppilaitospaikan etsimistä mun lapselle jos me ei päästä tutustumaan M:n luokkahuoneeseen ennen virrallista kaoottista tutustumispäivää. Se ei ollut uhkaus se oli epätoivoisen äidin vitsi. Maanantaina mulle kolahti sähköpostiin viesti neidon erityisopelta, ja siinä toivotettiin meidät tervetulleiksi koululle tiistaiaamuna. M:n opettaja on se josta reksin kanssa keväällä puhuttiin ja luokkahuone on erityisopetuksen luokkahuoneitten kanssa samassa solussa. Arkkitehtuuriltaan lasten koulu muistuttaa tähteä tai mustekalaa. Keskellä on toimistot, juhla- ja jumppasalit ja ruokala ja sakaroissa luokkahuoneet.

Uusi ope ei ollut paikalla, mutta yhdessä M:n rakastaman erityisopen kanssa ne kiersi uutta luokkahuonetta ja selvitti mistä mitäkin löytyy ja missä odotetaan aamulla ja laitetaan takit ja laukut ja... M sai koskea ja kokeilla, katsoa ja tutustua. Tänään on helpompaa mennä takaisin keskelle väenpaljoutta.

Koulusta me ajettiin suoraan kirjastoon, kirjastosta lounaalle ja ruokakauppaan. Lounaalta kyläilemään Taideopelle ja Taideopelta kiireellä kotiin leikkimään hyvän ystävän kanssa. Lauman leikkiessä mä siemailin kylmää valkoviiniä ja vaihdoin kuulumisia hyvän ystävän kanssa. 

lauma palauttaa kirjastonkirjoja

Kun postilaatikosta ei edelleenkään löytynyt bussiaikataulua soitin koulukyytiyksikköön. Tutkimattomia ovat meidän koulukyytityyppien mielen polut. Iloisesti se täti puhelimessa ilmoitti että postikorttien pitäis olla perillä maanantaihin mennessä koulun alkaessa tiistaina. Sain kuitenkin tarvitsemani tiedot puhelimitse. Koulu kun haluaa tietää lasten bussireitin tänään.

Illalla tarkistin koulun sivulta poikien opettajat ja olin helpottunut nähdessäni että kumpikin sai sen opettajan, jonka kanssa ne teki niitä tasotestejä. On kivempaa aloittaa koulu edes vähän tutun open kanssa. Kumpikin poikien opeista on myös kokenut ja useamman vuoden meidän koulussa työskennellyt. O olis varmasti pärjännyt ihan hyvin sen uuden, vastavalmistuneen opettajan harjoittelukappaleenakin, mutta K tarvitsee kokeneempaa opettajaa enkä toisaalta haluis laittaa K:n kaltaista lasta vastavalmistuneen opettajan  hermoja raastamaan.


Kahden tunnin päästä me seistään koulussa keskellä kaaosta kun kuutisensataa oppilasta vanhempineen ja mahdollisesti myös sisaruksineen kerääntyy tutustumaan uuteen opettajaan ja luokkaan. Samalla kaivetaan kuvetta vanhempainyhdistyksen juttuihin. 





tiistai 25. elokuuta 2015

katkipoikki




Jos joku sanois mulle että seuraavat kuusi viikkoa mun täytyy elää omenamehulla, lihaliemellä ja läpinäkyvillä hyytelöillä olisin aivan totaalisen hajalla. M:lle sanottiin tänään että se ei seuraavaan kuuteen viikkoon saa kiipeillä, että se ei seuraavaan neljään viikkoon saa ajaa pyörällä tai potkulaudalla, leikkiä leikkipuistossa ja että koulussa sen pitää viettää välitunnit sisällä ja jumppatunnit seinäruusuna. M:lle se on sama asia kuin mulle se nestedieetti. Se on aivan totaalisen hajalla.

aika rauhallista oli uudella klinikalla



Se katsoi ortopediä kyyneleet silmissä ja tarkensi että jos se lupaa ettei se kaadu pyörällä... se sanoi ortopedille ettei se koskaan kaadu pyörällä ja Ortepedi pysyi julmana ja sanoi ettei mitään missä on pyörät ennen kuin käsi on kunnossa. Autossa saa istua, ei muuta. Se itki mun sylissä vielä kotona katkeraa kohtaloaan ja elämän epäreiluutta. Siinä ei auttanut pinkit lasikuidut sen enempää kuin ajatus kavereitten nimmareista kipsissä. Aktiiviselle ja liikunnalliselle rämäpäälle ortopedin sanat lähenteli kuolemantuomiota. Me ruksittiin kalenteriin seuraava lääkäri ja toivottiin että sit sais taas mennä, edes vähän, että se seuraava lääkäri olis vähemmän tiukka. Seuraavaan lääkäriin on 21 päivää.




Me katsottiin ortopedin kanssa kuvaa kädestä ja ymmärrän kyllä miksi ei saa. Luu ei ole murtunut, luu on poikki. Se on poikki siististi ja nätisti, eikä sitä onneksi tarvitse leikata, mutta silti se on poikki. Katkipoikki. Demonstroin tilannetta kotona M:lle puutikun kanssa. Yöllä mun vieressä valvoi pieni tyttö joka suri menetettyä aikaa, neljä tai kuusi viikkoa on seitsemänvuotiaalle ikuisuus.




Se julma ortopedi ihmetteli mitä me tehtiin siellä jumalanseläntakana ja sanoi että jostakin syystä ajanvaraamo tykkää tällä hetkellä lähettää ihmisiä sinne, viime tiistaina avatulle uudelle klinikalle. Kai siksi että se on ihan uusi ja hieno ja tarvitsee paljon asiakkaita. Äänikirja oli muuten meidän matkan pelastus niin että kiitokset vaan Bellikselle ja Marikalle. Menomatkalla kuunneltiin Roald Dahlin Charlie and the Chocolate Factory ja kotimatkalla saman kirjailijan James and The Giant Peach. Saa nähdä toimiiko se myös sitten kun autossa on kahden lapsen sijasta kolme, O nimittäin jäi Fredden töihin ja oli tosissaan täpinöissään saatuaan respasta oman kulkukortin.





Onneksi se julma ortopedi lähetti meidät meidän omalle klinikalle seuraavaa lääkäriä varten ja siksi hoito jatkuu uuden lääkärin kanssa. Sormet ristiin että käsi luutuu toivotusti. Taidan käydä ostamassa kalkkitabletteja ja d-vitamiinia. 

iltapäivällä meillä oli teekutsut pihalla

kurkkuleipiä, ranskalaisia macaron leivoksia ja persikkaa