torstai 27. huhtikuuta 2017

voiko nokkahuilun ääneen kuolla?

Neljä vyökoetta suoritettu, viisi jäljellä.


Päivän kysymys on ollut voiko nokkahuilun kadottamisesta jättää lapsen luokalle. Kysyjä en ollut minä, mutta keskustelu naamiksessa on ollut vilkasta ja nauruhermoja kutkuttelevaa. Yhden lapsi saa harjoitella vain pihalla, toinen ei uskalla antaa lapsen soittaa ulkona koska pelkää naapureitten soittavan poliisit. Jokainen on yhtä mieltä siitä että nokkahuilu on soittimena raastava ja kun kotona soi läpitunkevana sadatta kertaa Beethovenin Oodi ilolle, on ilo tunteista ehkä etäisin.

En voi väittää ettenkö olisi ilahtunut kun nokkahuilun soitto talossamme taukoaa jonakin päivänä. Realistina tiedän että se vaihtuu syksyllä koulubändiin ja poikkihuiluun, viuluun tai trumpettiin. Kun meillä kahden vuoden kuluttua on kaksi nokkahuilukokeeseen treenaavaa lasta lepää toivo siinä ettei niitä kiinnosta, ja suhtautuminen harjoitteluun ja sen tärkeyteen on toivottavasti leväperäisempää. On ihan mahdollista ettei äiti ihan kauheen tarkkaan valvo harjoitusminuutteja ja kannusta treenaamaan. 

Kouluvuosi lähenee loppuaan ja jäljellä on kahdeksan viikkoa koulua, sisältäen retkiä, tapahtumia, konsertteja, erityisopetussuunnitelmapalavereja ja jokavuotisen istunnon Reksin kanssa, aiheena mihin ensi vuonna; kenen luokalle ja mitä on odotettavissa. Reput pursuilee monistettuja tiedotteita, ja taas kerran kaavakkeita; täytä, palauta, tilaa ja maksa. Kolme kertaa vuosikirja, kummankin jannun luokassa kirjoittama kirja, varainkeruu koulunpihan uutta kiipeilytelinettä varten. Satanen sinne, toinen tänne. Sano sitten lapselle ettei tänä vuonna osteta vuosikirjaa-kirjaa-kiipeilytelinettä kun mutsi päätti ryhtyä yrittäjäksi ja toistaiseksi firmalla on aika paljon kuluja eikä yhtään tuloja. Fredde repii hiuksiaan päästä ja päivittelee että on ollut aika kallista tää elämä viime viikkoina.

Pizzajono kiemurteli ulos asti. 


Tiistai-iltana me seistiin noin tsiljoonan muun koulun perheen kanssa pizzajonossa. MOD pizza lahjoitti 20% illan tuotosta koulun vanhempainyhdistykselle ja paikalla kävi armoton kuhina. Reksi jututti jokaista jonossa seisojaa ja muu koulun henkilökunta siivosi pöytiä ja tarjoili. Vähän mua hymyilytti ne jonossa seisoneet satunnaiset koulun ulkopuoliset pariskunnat, jotka epäilemättä mietti että miten hiivatissa koko maailma on päättänyt just tiistaina syödä pizzaa.


Siinä pizzajonoillessa ehti juttelemaan yhden jos toisenkin äidin ja opettajan kanssa. Uutiset leviää nopeasti ja jokaisen kanssa juteltiin mun uudesta ammatista – kolmikko kun pitää hyvää huolta koulun sisäisestä tiedottamisesta. Siinä ehti tavoittamaan ne joiden kanssa ei ole jo aamuisin juteltu bussipysäkillä. 



maanantai 24. huhtikuuta 2017

unelmahommissa?

Kevätaamuissa on parasta aamulenkki Martan kanssa. Koko maailma on vielä unessa ja silti aamun ensimmäiset auringonsäteet heijastuvat lammen pinnasta. Ilma on vielä yön jäljiltä kirpeä. Martta herättää lammella torkkuvan kanadanhanhipariskunnan ja närkästyneinä moisesta ne kaakattavat kovaäänisesti ennen kuin suuntaavat lentoon ja jonnekin toisaalle. Jäljelle jää kaksi sorsaa jotka hämmentyneinä tarkkailevat hanhien käytöstä. Sorsat jäävät, onhan Martta niille tuttu. Näitä hetkiä kaipaan talven pimeinä aamuina.



Tänä viikonloppuna olen ollut töissä – koko viikonlopun. Oikeastaan koko perhe on tehnyt mun kanssa töitä ja Kentsun palkkasin pirtelöpalkalla mun assariksi. Pieni mies kun selkeästi tuntee vetoa tähän alaan. Omasta näkökulmasta ja neitseellisellä kokemuksella tää on ihan kuin olis unelmahommissa, yhtäaikaa töissä ja kotona, töissä ja perheen kanssa. Kuin huomaamatta parille päivälle on rullaantunut aktiivista työaikaa reilusti toistakymmentä tuntia, eikä kukaan edes valita.



Lauantaina me kierrettiin asuntonäyttöjä. Seitsemän kotia, kaksi aluetta, hintaluokka $799.000-$1.025.000. Kaikki suurinpiirtein saman kokoisia ja suurin ero oli rakennusvuodessa. Ne kolme kotia joiden hinta nousi korkeammaksi olivat uudempia ja neljä kodeista oli rakennettu 80-luvulla. Kierrettiin ja katsottiin, mä tein muistiinpanoja ja kysyin Freddeltä mikä sen mielipide on. Oli mukavaa sparrata sen kanssa; a) vai b). Ottaisko sen jossa kylpyamme oli keskellä makkaria ja talossa kolme portaikkoa? Vai sen jossa oli koti neljässä tasossa, piha rinteessä ja mahtava sijainti? Entä se joka oli keskellä kivaa aluetta, mutta aika ison remontin tarpeessa? Kentsu tykkäs siitä jossa oli kylpyamme keskellä huonetta ja kierreportaat, olihan talo kuin suoraan seikkailusta.



Sunnuntaina me tehtiin sitä samaa. Tällä kertaa katsottiin aluetta jolla on ikäraja, alle 53-vuotias ei voi ostaa alueelta asuntoa, eikä asunnossa saa vakituisesti asua lapsia. Verohelpotusten myötä hintaluokka oli $415.000-$1.098.500. Alue on meidän asuinalueen kyljessä ja me kutsutaan sitä hellästi mummolaksi. Kysymys oli taas, minkä ottaisit? Ekan vai tokan? Neljännen vai viidennen? Kysymykset ryhmittelin hintaluokan mukaan. Kentsun mielestä se eka, joka oli kerrostalossa, oli mahtava – paras – vaikka omakotitalossa kasvanut lapsi vähän pohtikin mitä niitten muitten ovien takana oli. Niin oli se viimeinenkin hieno, se jossa oli parveke sisällä ja tilaa omistajan taidekokoelmalle. Fredde olisi muuttanut tokavikaan, aika hulppea mummola sekin.



Kotona virittelin nettisaitteja ja lähettelin sähköposteja. Olin töissä vaikka tuntui etten ollutkaan. Varasin viikolle kampaajan ja sovin tapaamisia sinne ja tänne. Huomenna ajattelin olla ekaa kertaa koko päivän toimistolla, ja tilailla vähän markkinointimateriaaleja.  




Ollipolli hiipii alakertaan, kiipeää syliin ja kuiskaa mun korvaan: ”Laittaisitko mulle vohveleita?” Huulille ensimmäisenä hiipivä ”en” vaihtuu hetkessä kylläksi, kukapa ei haluaisi aloittaa viikkoaan vohveleilla, eikä siinä nyt niin kauaa mene. Sekoitan taikinan raudan lämmetessä ja mies kaivaa kaapista kaiken tarpeellisen; nutellaa, hilloa, voita ja vaahterasiirappia. 


perjantai 21. huhtikuuta 2017

mediahiljaisuuteen on syynsä

Erotu!


Kirjoita blogia – mieluiten useampaa, lähetä uutiskirje viikoittain, muista twitter, instagram, youtube, pinterest ja facebook. Lähetä kortteja, tee vlogia, tapaa ihmisiä, ota osaa tapahtumiin. Älä unohda hyvänteleväisyyttä! ”Niin; sun työ on olla sosiaalinen! Mitä enemmän näkyvyyttä, sitä parempi.” Opettele lähialueet ulkoa, tiedä tulevista kaavamuutoksista ja kouluista. Harjoittele myyntipresentaatiota, harjoittele tarjouspresentaatiota. Opettele kaavakkeet ja muistathan että niitä webbisaitteja joissa on ihan pakko olla näkyvillä on lähemmäs kymmenen. Rakenna kaikkiin sivusto ja muista video – aina video. Mieti mikä on sun persoonallinen lähestymistapa markkinointiin, mitä haluat kertoa ja minkälainen tyyppi on just sun asiakas. On ihan ookoo sanoa ei. Harjoittele niitä presentaatioita ja opettele kaavakkeet ulkoa. Käy ainakin 25 myytävässä asunnossa viikoittain, kirjaa plussat ja miinukset. Tee hinta-arvio jokaisen ystävän kodissa ja esitä se. Tee yhteistyötä kokeneen välittäjän kanssa ja muista pitää ainakin kolme asuntoesittelyä kuukaudessa. Erotu muista! Ole omanlainen. Lähetä kiitoskortti videolla.

Erotu!!!


Perjantaina olen istunut koulutuksessa koko viikon ja ruuhkassa vähän päälle. Takki on aika tyhjä ja tehtävien asioitten lista kasvaa kasvamistaan. Amerikkalainen välittäjä ostaa ja myy koko osavaltion alueella, ylitse yritysrajojen. En välitä vain oman firman tuotteita vaan ihan yhtälailla kaikkien muiden. Kuulun useampaankin yhdistykseen ja sen myötä saan käyttää nimeä ”realtor”, fantsua joo – valtaosa välittäjistä ei saa käyttää tätä nimikettä, mutta vaatimustaso kasvaa tittelin myötä. Meillä on toisenlaiset standardit kuin muilla.

...niin sanoinko jo... Erotu!!!!!!


Sähköpostiin kolahtaa kaksikin työtarjousta entiseltä työnantajalta. Olen otettu ja aika innostunutkin, mutta samalla takaraivossa kolkuttaa ettei vuorokauden tunnit riitä tälläkään hetkellä yhtään mihinkään. Mutta kukapa ei haluaisi kouluttaa uusia potilaskoordinaattoreita tai äitiyslomasijaistaa neurokirurgian yksikön kirurgiakoordinaattoria? Mä ainakin haluaisin.

Haluan lisää tunteja vuorokauteen! Ainakin kymmenen... Pyykit on taas viikkaamatta ja kaikki penkoo niitä puhtaan pyykin koreja. Meillä jokaisella on omansa. Aamulla paistaa aurinko ja saatan laumani koulubussille. Useampi vastaantuleva auto hidastaa avaa ikkunan ja huutaa huomenet. Pysäkillä juttelen monen vanhemman kanssa. Martta saa taas kehuja ja moni joka on aina pelännyt koiria taputtelee tätiä. On ensimmäinen ihan oikea kevätpäivä. Kävelen Martan kanssa takaisin kotiin, vilkutan taas muutamalle vastaantulijalle ja huikkaan huomenet takapenkeillä istuville lapsille. Puolisen tuntia myöhemmin juttelen mukavia kahvikojun jonossa seisovalle miehelle. Me puhutaan perjantaista ja keväästä ja auringosta. Kun tulee mun vuoro vaihdan kuulumiset myyjätytön kanssa. Lopuksi toivotetaan hyvät viikonloput.


Mä haldaan tän kyllä. 

Ehdin kuitenkin myös luokkaretkelle!

maanantai 17. huhtikuuta 2017

syntymäpäivän aamuna



Me ollaan juhlittu koko viikonloppu. Käyty ravintolassa, viinitilalla, olutpanimossa ja avattu synttärilahjoja pääsiäispupun tuomisten kanssa yhdessä ja erikseen.

Eilinen päättyi paperipussihengittelyyn ja kyyneliin – odotetusti. Liian vähän unta, liikaa poikkeuksia ja jännitystä on heikko yhdistelmä Tättikselle. Onneksi kuitenkin pääsiäinen meni samassa rytäkässä synttäreitten kanssa. Onni on opettaja joka on valinnut olla viettämättä superjuhlia luokassa ja jonka synttärisysteemit on oppilaan valitsema pyjamapäivä tai ylimääräinen välitunti koko jengille.

Äidin mieli on tänä aamuna sentimentaalinen ja täysi. Mun esikoinen täyttää tunnin päästä yhdeksän. Miten ihmeessä, ja minne ihmeessä aika on kulunut? Minä en ainakaan ole yhtään vanhempi! Miten vähän tiesin äitiydestä silloin kun vielä luulin tietäväni ihan kaiken. Vähä vähältä tieto rapisee pois ja tilalle kasvaa ymmärrys siitä että vanhemmuutta on yhtämonenlaista kuin vanhempia ja niillä lapsia.

Siellä se nukkuu, meidän sängyssä vielä viimeisiä unen säikeitä kunnes on aika herätä uuteen päivään. Tiedän miltä se näyttää, tiedän miten sillä on käsi posken alla ja suu vähän mutrullaan. Niin sillä on ollut aina, yhdeksän vuotta.





sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

3286 päivää

pääsiäiskukat

Olet  3286 päivää vanha.
Siis 469 viikkoa ja 3 päivää.

Se on 8 vuotta ja 364 päivää, mukaanlukien 2 karkauspäivää,
tai 8 vuotta, 52 viikkoa ja 0 päivää.

Toisin sanoen, olet 107.97 kuukautta.
Eli 9 vuotias.

Synnyit torstaina, edellinen syntymäpäiväsi oli sunnuntai,
Ja seuraava syntymäpäiväsi on maanantaina – huomenna.


Tättiksellä oli perjantaina sen synttärit, tai siis se täyttää yhdeksän maanantaina, mutta ystävien kanssa juhlittiin yökyläilyin perjantaina. Maanantaina meillä on jonkinlainen horrorpäivä kummallakin Fredden kanssa. Fredden pitää olla jossain systeemissä jo aamukuudelta ja mä taas vastaavasti oon koulutuksessa iltakuuteen. Tättis päätti edellämainitusta syystä juhlia päiväänsä jo tänään, pääsiäisenä.

synttärikakkua ja pääsiäismunia


Pääsiäispupu toi lapsille – ja vähän aikuisillekin – hatullisen suklaamunia ja suklaiset pääsiäispuput. Kentsu heräsi jo kauan ennen kukonlaulua syömään omiaan, eikä äidin auttanut muu kuin liittyä seuraan alakerrassa. Noin miljoonakertaa se ehti kysyä koska Tättis saa avata synttärilahjoja ja yhtä monta kertaa vastasin miehelle, että kunhan sisko nyt ensin edes herää. Kauhun sekaisen ihailun vallassa katsoin tapaa jolla poika mätti suklaata suuhunsa kahden käden voimin. Samalla se tosin lahjoitti mulle yhden omistaan, kun mulla ei ollut sellaista vihreetä pähkinätäytteistä ollenkaan ja tutusti Kentsu jakaa mieluusti omastaan.

pääsiäispupun tuliaisia


Kun lahjat on avattu, Fredde siirtyy katsomaan formulaa faijansa kanssa FaceTimen välityksellä, Tättis rakentaa legoja ja mä vetäydyn takaisin nukkumaan. Onhan takana ne perjantaiset yökyläilyt ja tämän aamuinen varhaistakin varhaisempi herätys.

neiti kesäheinä uudessa yöpuvussaan


Ne yökyläsynttärit, ne meni hyvin kun oli suunniteltukin hyvin. Kun lauma lapsia on kylässä sen normin kahden tunnin sijasta kuusitoista tuntia on syytä miettiä miten se aika vietetään:

  1. Kolme parasta kaveria oli hyvä määrä. Tärkeetä on se että kaikki juhlijat tuntevat toisensa ja tulevat keskenään hyvin toimeen. Tättiksen vieraat oli kaikki sen partiokavereita.
  2. Sopivasti ohjelmaa, mutta aikaa myös tyttöjen omalle dusaamiselle. Me leivottiin kuppikakkuja ja värjättiin t-paitoja.
  3. Jos ruuan tekee itse, sen – ehkä – syökin. Neidit sai jokainen täyttää pizzansa mielensä mukaan tarjolla olevista aineksista. Se joka ei syö pizzaa lainkaan, päällysti omansa juustolla ja dippaili valmista luomusta tomaattikastikkeeseen.
  4. Kun kuppikakut oli syöty ja lahjat oli avattu pullonpyörityksen avulla, tytöt sai siirtyä yläkertaan katsomaan elokuvaa. Pienen leipomisen jälkeen äänestyksen voitti Moana. Elokuvan kanssa tarjoiltiin poppareita, juustonaksuja ja omenanaksuja.
  5. Neljä tyttöä mahtuu hyvin nukkumaan yhteen Tättiksen huoneeseen pystytettyyn telttaan oli mun näkemys. Prinsessat oli toista mieltä ja lopulta kaksi nukkui tättiksen sängyssä ja kaksi teltassa. Vain yksi kommentti tuli siitä että Tättiksen 140cm sänky on kyllä tarkoitettu vain yhdelle. Mä muistelin nuoruuttani ja meidän ekaa sänkyä Fredden kanssa. Siinä 120cm halvalla patjalla nukkui Fredden ja mun lisäksi iso koira. Suosittelen lämpimästi päikkäreitä ennen juhlia, siis aikuiselle. Ei ne nuku kuitenkaan ja kun ne ei nuku, et nuku sinäkään.
  6. Aamulla oli kaivattua peliaikaa, ja ekaa kertaa törmäsin aidosti peliriippuvaiseen lapseen. Meillä pelataan paljon, enemmän kuin monessa muussa perheessä, mutta se ei ainakaan toistaiseksi ole ollut ongelma. Padit ja Xboxit vaihtuu kehoituksesta lautapeleihein ja legoihin. Oli siis hurjaa tavata lapsi joka olis tehnyt ihan mitä tahansa saadakseen pelata vielä vähän lisää, joka juusi ja itki ja polki jalkaaa kun oli aika pistää pelit pois ja syödä aamiaista.




Mikä on muuttunut vuodessa? Tättiksestä on tullut rajojaan hakeva esiteini. Ovet paukkuu ja musiikki soi. Lasten elokuvat on vaihtuneet nuorten elokuviin ja tv-sarjoihin. Kirjallisuus nuorten kirjoihin, elämänkertakirjallisuuteen ja historiaan.


Yhteisön mallia seuraten me ollaan tänä keväänä siirrytty siihen että lauma saa Tättiksen johdolla kävellä koulubussilta kotiin sen reilut kuusisataa metriä. Ehkä kolmannes lapsista kävelee matkan bussilta kotiin itsekseen päivittäin, meillä vähän säästä riippuen. Nuorimmat ovat ehkä jannujen ikäisiä. Muutamassa perheessä tiedän että lapset myös viettävät iltapäivän kotona keskenään, mikä täällä on kuitenkin melko harvinaista alakouluikäisillä eikä missään tapauksessa toimis meidän kolmikon kanssa ainakaan vielä. Kahdesti ne on tulleet tyhjään kotiin ja kummallakin kerralla olen ollut kotona alle vartissa niitten jälkeen. Oven voi meillä avata puhelimesta etänä ja hälyytyksen kytkeä pois päältä. Kamerasysteemistä voi tarkistaa että ne oikeesti tuli kotiin.


Tänään aamiaispöydässä Tättis laski että yhdeksän vuoden päästä se on kahdeksantoista, tasan puolessa välissä siis. 


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

syksyllä taas tavataan

Loppupeleissä me päädyttiin tekemään historiaa ja rikkomaan ennätyksiä monellakin tasolla.



Perjantaina rykäisin aamukahvini väärään kurkkuun avatessani sähköpostin. Tukholmassa oli tapahtunut terrori-isku. Samaan aikaan puutarhatuolit lentelivät pihalla ja paljun kansi piti köyttää kiinni kevätmyrskyn kokeillessa tehoaan Oregonin rannikkoon. Edellisenä iltapäivänä tuulivaroitus oli vaihdettu suoraan myrskyvaroitukseen ja kehoitettu Oregonin rannikolla olijoita pysyttelemään sisätiloissa.



Ikkunoista lähtee huikea ääni kun niihin osuu syklonituuli sopivasti. Se ei enää ujella vaan ikkunat paukkuvat tuulen kurittaessa niitä puuskien pyörtäessä talon ympärillä. Turvallisuutta uhmaten kävelimme aamiaiselle ja jossakin kymmenen ensimmäisen metrin kohdalla nappasin Ollipollia kädestä tuulen heittäessä meidän kevytsarjalaisen ilmaan. Tuulen läpi huutaen kehoitin Freddea nappaamaan Kentsun kädestä kiinni. Aamiaisravintolassa nojasin oveen saadakseni sen suljettua takanani.



Edellisen päivän lämmin auringonpaiste hiekkarannalla oli mennyttä ja tilalla oli pahin kevätmyrsky kahteen sataan, joo kahteen SATAAN vuoteen. Ensimmäistä kertaa ikinä me oltiin myrskyn keskuksessa, siellä missä se otti tuntumaan rantaan ennen rauhoittumistaan. Historiallinen, ennätyksiä rikkova myrsky.




Kotimatkalla päättelin sukkaprojektini. Ekat villasukat peruskoulun jälkeen. Samalla aloittelin seuraavia. Kyllähän mä neulon, täkkejä, villapaitoja, kaulaliinoja ykkösen puikoilla, ja virkkaan mitä vain tarvitaan. Mutta sukkia en ole uskaltanut neuloa sen ensimmäisen kerran jälkeen. Mummi mut aina piti sukissa ja mummin kuoltua, olen viimeiset seitsemän vuotta ensin käyttänyt vanhat loppuun ja sen jälkeen ollut ilman. Lopulta tartuin härkää sarvista ja itseäni niskasta, ja lupasin itselleni että osaan neuloa sukat. Mutta en viidellä puikolla jotka sluibaa sinne ja tänne, vaan pyöröpuikoilla kaksi kerrallaan. Ekat sukat näyttää vähän ekoilta sukilta. Ne on liian isot ja leveyden puolesta yhteen sukkaan taitais mahtua kaksi jalkaa, mutta ne on alku, ja ne kantapäät, ne on suorastaan mallikelpoiset. Tättiksen ostamista sukkalangoista neulotaan seuraavaa paria prinsessalle, ja ne näyttää jo huomattavan paljon paremmalta.






Martta sai ripulin kaikesta siitä syömästään hiekasta ja ravuista, mutta vasta viimeisenä aamuna. Sen verran varma olin että tädillä menee vatsa sekaisin, että pakkasin mukaan kolme purkillista vatsatautiruokaa. Noin keskimäärin osa rantalomaa on aina ollut koiran ripuli. Tällä kertaa päästiin viimeiseen aamuun ja autossa piereskelevään koiraan.





Mutta se suurin merkkipaalu on ollut Tättis. Tättiksen loma-angstaus iski vasta kun oltiin palattu kotiin. Koko loman se nautti ja tykkäs, eikä riidellyt jannujen kanssa oikeastaan ollenkaan. Mitä nyt yhden aamun murjotti, mutta se on pientä verrattuna siihen minkälaista sen lomailu on ollut ennen. Vasta kotona se puhkesi lohduttomaan itkuun ja me istuttiin sohvassa sylikkäin juttelemassa ja päättelemässä niitä ensimmäisiä puolimuotoisia sukkia. Sit me pelattiin kaksistaan lautapeli ja lopulta neiti oli valmis siirtymään yläkertaan lukemaan kirjaa – ihan yksin, ihan ilman pikkuveljiä.





Kohtalaisesta ja osin kohtuuttomasta säästä huolimatta meillä oli maailman paras loma. Kaikilla oli kivaa ja vain mun polveni on ruvella sen myötä kun liukastuin kuralätäkössä. Se jäi koko retken ainoaksi vammaksi eikä siihen tarvittu edes laastareita.




Historiaa ja ennätyksiä siis sylintäydeltä.




torstai 6. huhtikuuta 2017

ihana loma



Sataa, sataa aina, aina vaan, katollakin pisarat rummuttaa. Ainoa sateeton hetki tais olla se kymmenen minuuttia eilen iltaseitsemältä. Muuten on satanut. On ripotellut pieniä pisaroita, räiskinyt maahan suuria ja painavia. Tänä aamuna tuuli pyörittää kaatosadetta niin että kolmessa minuutissa olen kauttaaltaan märkä seistessäni odottamassa Marttaa. Niin märkä että kuivaan hiukset pyyhkeeseen ja vaihdan kuivat vaatteet ylle.





Me käydään ostamassa kunnon sadevarusteet ja jatketaan elämää sateessa kumisaappain ja sydvestein. Kaupan myyjä toteaa että meillä on sentään paempi sää kuin heillä oli kevätlomaviikolla. Kysyn mitä silloin tapahtui? Tornado, hurrikaani, lunta vai kaikki yhdessä? Tättis on innoissaan sen uusista sadehousuista ja turkoosista sadetakista. Mä ostan kurahousut myös itselleni, ja sydvestin, olen aina halunnut sydvestin.



Onneksi vaihdettiin isompaan taloon tällä kertaa, eikä otettu sitä samaa. Sitä jossa käydään lähinnä nukkumassa kun päivät kuluu ulkona. Tällä kertaa majapaikalla on todella väliä ja pihan palju on kovassa käytössä. Isommassa talossa mahtuu yläkertaan rakentamaan majoja ja pelaamaan pelejä. Kentsu tykkää lukea kirjaa alakerran suurella pehmeällä sohvalla. Sillä samalla jolla mä otan Martan kanssa päikkärit. Illalla löydän peiton alta följan. Huumorin kukka kukkii siis sateellakin.




Rannalla on hiljaista sateen ajaessa matkailijat lomakaupungin huvituksiin. Nelimetriset aallot tyrskyvät vedenalaisiin dyyneihin surffajien uhmatessa niin sadetta kuin aaltojakin. Tättis rakastaa merta ja aaltoja, ja seisoisi tuntikaupalla katsomassa meren loputonta pauhua. Niin on ollut aina. Mulla on kuvia kaksivuotiaasta seisomassa rannalla tuijottamassa merta loputtomiin. Se kysyy multa kuinka pitkälle saa mennä ja annan luvan ottaa vielä kymmenen askelta. Martta pyörii ympärillä halkonsa kanssa.





Sisällä ripustetaan sadevaatteet kuivumaan kaiteelle ja pelataan muutama erä twisteriä. Tättis viihtyy paljussa yksikseen useamman tunnin. Illalliseksi paistetaan pihvit ja jälkkäriksi syödään leipomosta haetut pullat.