perjantai 30. marraskuuta 2012

tunnustuksia


1.Kiitä tunnustuksen lähettänyttä bloggaria. Kiitos vielä uudemman kerran Eskapismi!

2. Jaa tunnustus kahdeksalle muulle bloggarille. Eiks kaikki oo jo saaneet tän?

3. Ilmoita heille haastavasi heidät mukaan. Jos luen blogiasi etkä vielä ole saanut tätä haastetta on tämä sua varten! Ansaitset tunnustuksen! - OIKEESTI (Ja mä haluan myös lukea ne vastaukset)

4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

Täältä pesee:
  • Viitaten edelliseen postaukseen, mä rakastan autoja niin kuin pienet ja vähän isommatkin pojat... en siis erityisemmin sitä perus Toyotaa tai Hondaa, vaan oikeita autoja, sellaisia joissa on jokin juju niin kuin mun omassa autossa tai pienessä urheiluautossa tai siinä Kummisedän uudessa autossa... sen ei tarvitse olla kallis, valitettavasti ne hauskimmat autot usein on.

  • Rakastan yöpaitapäiviä – päiviä joina ei käydä suihkussa tai pukeuduta vaan ollaan vaan ja ulkoilemaankin voi lähteä vetämällä takin yöpaidan päälle ja kumpparit jalkaan.

  • Pelkään pimeää vaikka täytän alle kahden viikon päästä 41.

  • Olen aina painanut enemmän kuin mitä ihmiset luulee, näytän siis totuutta kevyemmältä. Sama pätee vaatekaupassa... myyjät tarjoaa mulle lähes poikkeuksetta liian pieniä kokoja – toisaalta olis tylsää jos ne aina tois liian isoja vaatteita.

  • Tykkään olla kotona – ”kotoilija” taitaa olla tähän keksitty uusi sana, mä olen kotoillut koko ei niin pienen ikäni... ravintoloissa, siis niisä iltamestoissa on aina ollut mun mielestä ihan karseeta.

  • Mulla on elämässäni ollut kuusi koiraa, Bernhardinkoira, kolme Irlanninsetteriä, Englanninsetteri ja nyt Parsoni... En taitaisi osata olla ilman. Seuraavaksi meille tullee Laboratorionhoitaja (se on L:n toivomus). Mulle on jopa joskus sanottu et koirat on mulle ihmisiä tärkeempiä... ei ne sitä oo, mutta perheenjäsen toi Koira kyllä on.

  • En pelaa. En pelaa lautapelejä tai tietokonepelejä tai korttipelejä tai mitään pelejä, en edes siis leikkimielisiä ulkoilupelejä. Lasten kanssa pelaan, koska on pakko.

  • Isäni kuolemaan liittyy ratkaisematon rikos.
Miten tän saa tohon sivupalkkiin tai johonkin näkymään?




Wow!


Taas aloitetaan alusta...  elämä on tällaista ”Groundhod Daytä” mutta toisaalta tuntuu ikeesti hyvältä kun jokainen aamu saa uuden mahdollisuuden yrittää taas vähän enemmän ja paremmin... taidan käydä ostamassa korvatulppia ja kokeilla pidentäiskö ne pinnaa. M valvoi taas salaa kymmeneen – poikien Kummisetä K oli meillä esittelemässä ostostaan – ja niinpä mä hiivin ulos makkarista joskus seiskan jälkeen ja jätin prinsessan nukkumaan Ruususen untaan... sanoin en pysty kuvailemaan miten mahtavaa on, että se on vihdoinkin alkanut nukkumaan paremmin, edes meidän sängyssä, edes välillä ja mustakin on tullut noin pääasiallisesti ihan toimintakykyinen enkä enää mene nukkumaan seitsemältä. Olenko mä oikeesti saanut pienen palasen elämääni takaisin?

Ja se Kummisetä K:n lelu... Wow!  Meille kannattaa tulla näitä nelipyöräisiä leluja esittelemään kun tässä talossa on kaikilla perheenjäsenillä arvostus autoja kohtaan vähintäänkin kohdillaan. Mä nyt vaan saan kicksini makeista autoista. Tärkeysjärjestyskin oli Kummisedällä ihan oikea, ensin ostetaan auto ja sit ruvetaan miettimään missä asutaan ja koska muutetaan ja... Ihanaa kun saadaan rakkaat ihmiset takaisin. Koiran rakkaus Kummisetää kohtaan on jotain käsittämätöntä, se vaan istui ja uikutti ja tuijotti Kummisetää ja kävi sylissä ja hyppäs lattialle ja uikutti...

Tää kuva on siis joku internjetin mainoskuva vaan...

torstai 29. marraskuuta 2012

liika on aina liikaa


En oo ehtinyt sen enempää lukemaan kuin kirjoittamaankaan ja kommentteihin lupaan vastata het seuraavaks... ajatella oon ehtinyt ja ne ajatuksetkin on jo kauniisti karanneet jonnekin kauemmaksi, mietin taas et ei tää kyllä mitään ruusuilla tanssimista ole – jaksaa, jaksaa, jaksaa... muutama viikko vielä.

Rakas päiväkirja, tänään olen...

Käynyt kahdesti klinikalla, ensin aamulla hakemassa M:n ja K:n kanssa O:n jolla oli torstain terapiat... ja luvannut terapeutille tarramerkit meidän portaisiin kuvastamaan vasemman ja oikean jalan paikkoja. Iltapäivällä uudestaan M:n kanssa ja silloin me odotettiin poikien kanssa ja luettiin ja yritettiin käyttäytyä ja istuttiin autossa jäähyllä – O – ja yritettiin taas.

Ottanut vastaan lastenhoitajan ja ensimmäistä kertaa koskaan soittanut sinne välitysfirmaan ja kysynyt onks nyt ihan varma et lapset voi jättää sen kanssa... muija kun näytti siltä että oli tulossa eilis-iltaisista bileistä ja imeskeli pastilliakin vähän siihen malliin... Jätin kuitenkin kun lupasivat ja vakuuttivat että osaa kyllä ja on kokenut ja, ja, ja... Oli ne edelleen kotona kun palasin ja hengissä, tosin olivat katsoneet telkkua kolmisen tuntia ja täti valitti et oli tosi rankkaa kun pojat on niin vilkkaita ja M ei tykännyt siitä ja makas vaan sohvalla painopeiton alla... niin, ja ne oli syöneet olkkarissa ja leikelleet jotain systeemeitä olkkarissa ja... kiva, kiva, annanpa tästä tosi hyvästä tätsästä vähän palautetta huomenna.

Istunut M:n opettajien kanssa palaverissa ja oppinut että meillä on tosi etevä ja taitava pieni tyttö, joka haluaa oppia ja harjoittelee ihan kauheesti. Se välttää vastaamasta silloin kun ei oo ihan varma, niin kuin silloin kun puhutaan ihmisten ilmeistä ja niin kuin ollaan tiedettykin se R-A-K-A-S-T-A-A sääntöjä ja valvoo että muutkin noudattaa niitä... se on AINA ekana jonossa tai ringissä tai... opettajan sana on laki. Se on oppinut paremmin käsittelemään yllättäviä tilanteita, mutta tarvitsee edelleen runsaasti tutun aikuisen tukea näissä tilanteissa. Tavoitteisiin on kirjattu joustavuus ja mä tiedän että se harjoittelee sitä, koska aina säännöllisesti se kertoo mulle miten ”flexible” se on ollut koulussa. Puhuttiin ensisyksystä ja tukitoimista ja siitä mitä mä voin vanhempana tehdä. Puhuttiin myös pojista ja molemmille on tulossa ne arviointiajat kesäkuulle... Kaiken kaikkiaan mä olen aivat tolkuttoman ylpeä meidän M:sta ja vanhempana sain kovasti kehuja tästä meidän täysin järjettömästä terapiamäärästä... kuinka valtavasti siitä on ollut hyötyä.

Koulusta pois ajellessa mä mietin opettajien ja terapeuttien joululahjoja. Pikaisesti laskin että M:llä on sos.taitojen ryhmässä kolme opea ja SNAPS:n puolella viis plus kaks, yhteensä siis kymmenen koululla. Klinikalla on puheterapeutti, kaksi toimintaterapeuttia, fyssari, aba spesialisti ja ryhmäpuheterapeutti... kuus lisää tekee kuusitoista ja O:lla on siellä näitten jo mainittujen lisäksi yksi  eli yhteensä 17. Sit vielä M:n psykologi... loppuluku on siis 18 lahjaa... on siinä mulla leipomista ja tietty vielä bussikuskit eli kaks lisää eli mä sit leivon näille ihmisille 20 kuivakakkua. Tiedänpähän leiponeeni.

K on taas ollut viimeiset päivät täysin mahdoton. Se on ihan sataprosenttisen vahdittava ja hetkeksikään sitä ei voi jättää yksin... mä en saa yhtään mitään tehtyä ja autossakin se häiriköi just sen minkä ylettää ja pystyy... siinä mä sitten yritin suunnitella lauantain koulupäivää kolmen juostessa ja kirkuessa ja kiipeillessä ja hyppiessä ja repiessä mun cd:t ja paperit ja kansiot ja sakset ja...

Ilta vierähti koulupiirin äänestyksessä. Tänään äänestettiin taas niitä koulualuejuttuja ja nyt oli vastassa kolme eri mallia... mun oli helppoa valita oma suosikki, se jossa M pääsee pieneen kouluun. Yllättävästi kuitenkin kahdessa vaihtarissa kolmesta M menis edelleen siihen jättikouluun. Nyt siis kädet ristiin siellä lukijapuolellakin...

Vasemman puoleisessa vaihtoehdossa M pääsee siihen pikkukouluun... keskimmäisessä eli tokaparhaassa ne "vuokrakasarmien" lapset siirretään toiseen kouluun ja kolmas nyt on vaan kolmas... täällä vuokra-asuminen usein - ei aina, mutta usein - kertoo kahdesta asiasta, alhaisemmasta tulotasosta ja espanjankielisyydestä... myönnän avoimesti olevani itsekäs tässä kohdassa.


keskiviikko 28. marraskuuta 2012

universumin paras äiti


Haa, sain tunnustuksen ja lupaan palata siihen pian ja vastata kysymyksiin ja... KIITOS Eskapismi!

Samaa hässäkkää kuin kaikki päivät... pääosin meillä kuitenkin oli kivaa, kivempaa kuin eilen vaikkei eilinenkään huono ollut... O:n on vallannut joku riivaaja ja se kiusaa muita ja lyö ja tönii ja potkii ja karkailee... tekee mieli töniä ja potkia takaisin näitten kahden puolesta.

Käytiin pikaisesti ostarilla ihailemassa joulukoristuksia - tunnustan, palautin muutaman joululahjan kun noilla naperoilla on muutenkin jo ihan liikaa roipetta odottamassa paketointia -  ja tietty keskiviikkovakkaristi terapioissa (x3) ja terapialeikkideitillä ja baletissa ja... kotiin päästyä M oli sen verran puhki että tarvitsi vaan syliä ja hellää huolenpitoa ja silti se oli ihan mahdoton. Tyttö kaiken parantavaan vaahtokylpyyn ja O jäähylle varmaan sadatta kertaa ja K toiseen huoneeseen jäähylle kun se keksi että Koiraa on kivaa kiusata keittiöstä pöllityillä grillipihdeillä.

Käytiin moikkaamassa joulupukkia ja kolmikko sai tikkarit...


M yöpaitaan ja alakertaan leikkaamaan lumitähtiä. Pojille kummallekin arkki paperia ja omat sakset ja niin me leikattiin yhdessä sen sijaan että olisin paennut vuorille... Tunsin olevani ehkä universumin paras äiti koska ihan oikeesti mun teki mieli lukita ne kaikki koppeihinsa ja avata pullo viiniä. No, siinä me sit leikataan yhdessä ja herttaisesti niitä lumitähtiä ja M tietty leikkaa sormeen ja verta tulee paljon ja mä yritän selvittää kuinka pahasti meni ja lopulta paimennan pojat autoon ja kannan M:n perässä ja otan ne päivällisspagetit liedeltä ja hyppään autoon ja ajan lastenlääkäriasemalle... haava oli kuitenkin ihan kynnessä kiinni ja sentin mittainen eikä se antanut mun tietenkään katsoa oliko se syvä vaiko ei...

Varttia myöhemmin me istuttiin autossa matkalla takaisin kotiin... sairaanhoitaja tarkisti ja lääkäri katsoi ja lopulta haava pestiin ja laastaroitiin... kotona odotti valmis ruoka – vitsit kun olinkin pätevä että keitin spagetit just passelisti ennen onnettomuutta – ja jäätelö ja mulle se viini.

L vei O:n nukkumaan kun se taas karkaili ja uhitteli ja mä en vaan jaksanut sitä... K lupas pysyä sängyssä ja varttia myöhemmin löysin molemmat epelit leikkimässä huoneestaan... luota nyt sit kaksvuotiaan sanaan – NOT.

M leebaa sohvassa Koiran kanssa, katsoo telkkua ja meillä on vihdoinkin rauha maassa... pelikutsut tuotti sen verran hyvin myyjälle, että mäkin sain ihan mukavasti siitä etua.


Rikospaikka ja potilas ja sen äiti ja sen Koira

tarjotin


Aamu alkoi ihan samaan tapaan kuin eilinen, sillä erotuksella että se itku alkoi jo klo 05:30... Kivaa, kiitti! Kun yks oppii edes joten kuten nukkumaan, alkaa seuraavan kukkuminen.

Multa on viimeisen kahden päivän aikana kysytty neljästi miten jaksan tätä meidän arkea. Kysyjät ei oo olleet läheisiä vaan ennemminkin puolituttuja tai ihan tuntemattomia, jitka syystä tai toisesta on törmänneet näihin neljään asiaan 1. meidän esikoinen on ASD-lapsi 2. meillä on kaksoset 3. toisella kaksosista on kehitysviivästymä 4. mulla on jatkuvaa hoitoa tai enneminkin tarkkailua vaativa perussairaus (5. yhdelle kysyjistä valkeni sekin että meillä on myös enkelipoika)...

Kaikille oon vastannut samalla tapaa, sanonut että mä uskon siihen että elämä kasvattaa meitä ja että sitä oppii kukin jaksamaan niitten omien asioittensa kanssa – rajansa joo toki kaikella – mutta noin periaatteessa kaikkeen tottuu ja kaiken kanssa oppii elämään... monimutkaisista tai voimia vievistä asioista tulee vähitellen ihan tavallisia, eikä ne enää vie samalla tapaa voimavaroja vaan voivat jopa tarjota jotakin tilalle.

Jos joku olis mulle tän paletin esitellyt viisi vuotta takaperin olisin laakista varmasti nostanut kädet pystyyn ja sanonut että ei tuu mitään, ei musta oo tohon. Todellisuudessa meidän tarjotin on kuitenkin koottu pienissä osissa, sellaisina annospaloina että vaikka ne silloin eteen lyödessä on isoilta tuntuneet, välillä ylitsepääsemättömiltäkin, on ne kuitenkin pystynyt ottamaan vastaan ja jatkamaan eteenpäin.

Elämä on hyvää ja vahvaa ja täyttä.


tiistai 27. marraskuuta 2012

että sellainen päivä


06:31 Herään K:n itkuun ja nousen ylös.

06:32-06:52 laitan M:n lounaan valmiiksi ja aamiaista lapsille – rieskaa ja voita, jogurttia, mandariineja ja kaakaota – laitan uunin lämpiämään leipää varten.

06:53-07:15 syödään yhdessä aamiaista – mulle vaan teetä ja jogurtti.

07:16-07:45 lykkään limpun uuniin, kannustan M:aa pukeutumaan ja tsekkailen blogit ja feissarin ja uutiset.

07:46-07:55 ulkoilutan Koiran.

07:56-08:00 otan leivän uunista ja hoidan M:n ulkovaatteisiin – takki ja kaulaliina, sormikkaat taskuun.

08:01-08:13 odotan M:n kanssa koulubussia ulkona. M istuu sylissä, pidän sitä lujasti ja laulan sille kehtolauluja.

08:14-08:33 käyn suihkussa, meikkaan, kuivaan ja kampaan tukan, pukeudun.

08:33-08:51 haen pojille vaatteet vaatehuoneesta, riisun kaksi poikaa, pesen kaksi kakkaista takapuolta, laitan kahdesti vaipan ja puen kahdelle lapselle vaatteet ja kengät, ulkovaatteeksi riittää huppari – tässä kohdassa saa maksaa siitä että niitä on kaksi – pakkaan leivotun leivän, leikkuulaudan, voin ja voiveitsen kassiin.

08:52-08:58 paimennan ja kiinnitän jäbät autoistuimiin, pakkaan ja starttaan ohimennessäni auton.

08:59-09:06 ajomatka kirkolle.

09:07-09:14 puran pojat  ja kolme kassillista kamaa autosta – leipä aamiaiselle, käsityö omaksi iloksi, Ramonin joululahjat ja käsilaukku -  kiivetään kolmet portaat ”kouluun”. Kirjaan pojat sisään ja kiinnitän nimitarrat – jätkillä on uusi ryhmä ja opettaja – miehet jää hyvillä mielin leikkimään.

09:16-09:30 kiivettyäni vielä yhdet portaat meidän kokoustilaan viipaloin vielä lämpimän leivän ja leikkaan samalla sormeen. Koska olen liuotushoidolla joudun kaivamaan käsilaukusta laastarin infernaalisen verenvuodon takia. Teen leivälle ”allergiakyltin” ja laitan sen voin kanssa esille. Etsin meidän ryhmän pöydän, jätän loput kamat siihen haen kahvia, toivottelen ihmisille huomenia ja kyselen kuulumisia, käyn istumaan ja otan sen puhdetyöni esiin.

09:30-11:20 MOPS kokous – aamiainen, päivän sana lastenkasvatuksesta ja äitiydestä, askartelu – en askartele vaan neulon – ja askartelun lomassa jutustelua... meidän kahdeksan naisen ryhmässä on kolmella kaksoset ja yksi odottaa toista pariaan.

11:21-11:29 korjaan omani pois aamiaistarjoilusta ja autan siivoamaan, meidän tehtävä on laittaa pöytäliinat pesuun ja kynät ja systeemit kaappiin, juoksen alakertaan hakemaan pojat.

11:30-11:38 uloskirjaan K:n ja O:n, otan mukaan niitten askartelut, kiivetään kolet portaat alas autolle ja lastataan jätkät autoon.

11:39-11:46 ajetaan ruokakauppaan hakemaan maitoa ja lounasta.

11:47-11:58 ostetaan gallona maitoa, sipsejä ja pretzeleitä illaksi, lounasta ja kahvi.

12:00-12:27 syödään lounaaksi bageleita, voita, rusinoita ja kaakaota. Mulle kahvi ja croisantti.

12:27-12:35 palataan autolle, K karkaa ja saa raivarin kun O istuu M:n istuimessa, survon K:n autoistuimeen vähän vähemmän hellävaraisesti.

12:36-12:55 ajetaan Klinikalle O:n terapiaan, K raivoaa istuimessaan koko matkan.

12:56-13:01 jätän K:n autoon ja vien O:n sisään, odotan terapeuttia ja vaihdan pikaiset kuulumiset.

13:03-13:08 ajan K:n kanssa mun lääkäriin verikokeeseen.

13:12-13:17 odotan omaa vuoroa K:n kiipeillessä tuoleilla.

13:18-13:28 verikoe ja lääkeannostuksen tarkistus – vihdoinkin arvo on ollut hyvä niin pitkään et saan neljän viikon verikoeloman!!!!!

13:29-13:37 palataan hissillä autolle ja autolla Klinikalle. K leikkii puhelimella ja mä virkkaan.

13:53-13:58 O tulee terapiasta ja käydään terapeutin kanssa läpi mitä tänään tehtiin – olivat leikkineet muroilla ja omenasoseelle ja suklaavanukkaalla, O suostuu edelleen koskemaan näihin korkeintaan kahdella sormella. Samalla komennan kauheita kakaroitani jotka juoksee ja huutaa ja riehuu ja jyrää alleen muut asiakkaat.

14:00-14:14 vaihdan poikain vaipat auton lavalla ja sovin samalla huomista leikkideittiä R:n äidin kanssa, pakkaan pojat autoon ja välissä R:n äiti vie R:n terapiaan.

14:15-14:31 kaahataan koululle hakemaan M, matkalla on tietyö ja seistään ”ikuisesti” jonossa.

14:33-14:38 haen M:n, vaihdan opejen kanssa kuulumiset ja lastaan neidon autoon.

14:39-14:55 kaahataan takaisin Klinikalle M:n fysioterapiaa varten, O nukahtaa matkalla ja K herättää sen.

14:56-15:01 jätän kaksi itkevää poikaa autoon, vien M:n sisään ja keskustelen fyssarin kanssa niistä superpohjallisista.

15:03-15:10 ajan poikien kanssa lähellä olevaan ”Markantaloon”.

15:13-15:34 kierrellään hyllyjä ja leikitään leluhyllyssä, en löydä lumihiutaleisiin sopivaa paperia.

15:41-15:48 pakkaan pojat autoon ja ajetaan Klinikalle hakemaan M.

15:49-16:10 jätän pojat TAAS autoon – tälläkertaa leikkimään mun puhelimella. Meen sisään odottamaan M:aa ja juttelen fyssarin kanssa taas niistä ortooseista ja tammikuusta ja M:n kotiohjelmasta.

16:12-16:45 ajetaan kotiin. M kysyy onko vielä päivä vaikka on pimeetä.

16:46-16:58 puran kaiken kaman autosta, päästän Koiran ”puskapissalle”, käyn laittamassa vesihanan valumaan käsien pesua varten, paimennan lapset sisään ja käsien pesulle.

17:02-17:32 laitan lapsille telkun, puran kauppakassit, siivoan sotkuja, laitan ruokaa ja avaan oluen. Vaihdan sormeen uuden laastarin, haava vuotaa edelleen.

17:33-17:55 lapset syö – mac and cheese ja mandariineja - ja mä istun koneelle ja syön samalla voileivän. Tarjoan niille jälkkäriksi jätskiä.

17:56-18:08 laitan telkkarin päälle ja istun kirjoittamaan. O kitisee ja haastaa riitaa olkkarissa.

18:09-18:15 pyyhin M:n pyllyn, kannan raivoavan O:n yläkertaan, iltapesu, vicksiä yskään ja ibuprofeiinia flunssaan, yöpaita ja sänkyyn, palaan alas kuuntelemaan M:n ja K:n riehuntaa ja O:n raivoa.

18:16-18:27 istun takaisin kirjoittamaan, L tulee kotiin, tajuan että kello on melkein puoli seitsemän ja pelikonsulentti on tulossa meille 18:30, L vie K:n nukkumaan.

18:27-18:40 siivoan ja katan pöytää, availen viinipulloja ja järkkään maanisesti L:n laittaessa itselleen ruokaa, M pyörii jaloissa.

18:42-19:08 seurustelen pelikonsulentin kanssa ja autan esillepanossa ja vastailen ihmisten tekstareihin... ”en pääsekään” ”tuun myöhässä” – ne tavalliset.

19:09-19:30 vieraita valuu sisään vähitellen, tarjoilen viiniä ja vaihdetaan kuulumisia.

19:32-21:15 pelataan pelejä ja tehdään tilauksia. M saa pelata meidän kanssa kasiin asti. Tilaan joululahjaksi kolme lautapeliä. Meillä oli oikeesti hauska ja kiva ilta ja mäKIN pelasin - ihan oikeesti.

21:16-21:28 autan sitä pelityyppiä pakkaamaan pelinsä.

21:29-21:40 siivoan lasit ja laitan loput eväät takaisin kaappeihin, vastailen L:n kysymyksiin.

21:41-21:59 kirjoitan ja julkaisen tän...

22:00 lähden Koiran kanssa ulos ja seuraavaksi ajattelin mennä nukkumaan aloittaakseni taas kohta alusta.


maanantai 26. marraskuuta 2012

laatikosta viemärin kautta fileeseen


Onnellisina siitä että yläkerran vesivahingon korjaaminen oli helppoa ja nopeaa ja yllättävän kohtuullisen hintaista -  vajaat $90 – me syödään tänään lihaperunasoselaatikon sijasta sisäfilepihvit ja juodaan hyvää punkkua, olkoon vaan maanantai.

Pojat on kipeitä ja kiukkuaa, M kiukkuaa muuten vaan tai siis se kiukkuaa sitä että viimeiset neljä päivää on olleet erilaisia ja tänään palattiin normiin ja on hyvä sen myötä päästellä vähän höyryjä... Kaikki on ollut kaikilla mieluummin enemmän kuin vähemmän huonosti ja mulla pinna kireellä. Viideltä olisin jo ollut valmis viskipaukkuun – jos siis viskiä joisin – tyydyin laskemaan sataan ja sataan ja sataan ja sataan ja laittamaan telkun päälle. Nyt ne on kaikki lääkittyinä sängyissään ja täällä on ihana hiljaisuus... ainakin hetken.

vaatekaapissa

M:n uskon ja epäuskon välillä häilyvä innostus on tarttuvaa ja saa mut pistämään parastani tässä Tonttu-touhussa... tänään se oli alakerran takkikaapissa ja yhdessä aamulla pohdittiin et miten se on muka voinut päästä sinne, ja sen eilisen omenankin se oli vaan nakannut pitkin keittiön tasoa lähtiessään...






"vesi"vahinko


Meidän yläkerran kylppäri - siis lasten, ei meidän  - on aina haissut jotenkin ummehtuneelta ja siihen vaivaan on yritetty milloin mitäkin... Lattialta on myös pöntön ja kylpyammeen välistä tullut pyyhittyä vettä aina ohimennessä ja välillä syytin kissaa kylppärin lattialle pissimisestä ja sit kun kissaa ei enää ollut olin sitä mieltä että pojat kerkii aina jossakin välissä lirauttamaan lattialle tai että kylpyammeesta joku loiskuttaa vettä.

Eilen illalla lauma oli jälleen menossa iltakylpyynsä ja eikö siinä lattialla taas ollut vettä. Otin pyyhkeen ja kuivasin lattian ja tajusin että se vesi haisee ja ettei kukaan ole voinut pissiä siihen. Samalla tajuan kuinka sitä vettä tulee aina muutama pisara lisää siitä lattiasauman kohdalta. Vedän vessan ja vettä tulee lisää... Rouva putkimies hakee jakoavaimen ja irroittaa pöntön vain huomatakseen että sieltä pöntön alta tulee sitä itseään vedellä laimennettuna...

Tässä vaiheessa lapset on siis kylpyammeessa ja jossakin vaiheessa havahdun siihen että se kylpyammekin alkaa jo olemaan aika täynnä ja valuu kohta sekin yli äyräittensä. Tyhjennän vähän kylpyammetta ja keskityn taas vuotavaan viemäriin ja siinä lasten kylpiessä tulee samalla revittyä koko kylppärin lattia auki, suljettua vessanpöntön vesi ja pestyä kaikki minkä vaan voi pestä... Onneksi sen uuden nätin lattian alla oli edelleen se vanha muovimatto. Se vessan viemäri, siis se mistä ne kakat ja pissat periaatteessa poistuu, on kaiketi vuotanut jo kaksi ja puoli vuotta ilman että me ollaan tajuttu. Nyt vessa on käyttökiellossa ja odotellaan että saadaan asiansa osaava putkimies katsomaan mistä on kyse. Kädet on kyynärpäitä myöten ristissä että me puhutaan satasista eikä tonneista ja ettei välipohjassa oo ihan kauheesti sitä kakkalientä.

Vielä illalla tää ahdisti mua ihan kauheesti. Onneksi nyt uuden päivän valjettua sekin on taas asettunut mittasuhteisiinsa... se on kuitenkin vain vesivahinko ja jos se olis ihan hirvittävän mittava sellainen, niin kai se vesi olis meillä tässä vaiheessa jo alakerrassa asti.

M lähti kouluun, pojat on räkäisiä ja istuu tässä vieressä tekemässä hienomotoriikan harjoituksia – laittaa rahaa säästöpossuun... mä muuten pesin ne kolikot ensin, hullu kun olen.


sunnuntai 25. marraskuuta 2012

se söi omenan


Ulkona on upea sunnuntaipäivä... me lähdetään nyt ulos tuulettumaan ja toivomaan että M onnistuu karistamaan huonon päivänsä raikkaassa ulkoilmassa...


kenellä on kauheinta?


Mä syyllistyn siihen itsekin ja kaikki kai sitä omalla tavallaan tekee… mittaa ja vertaa omia hankaluuksiaan ja haasteitaan muihin. Teillä on kaikki hyvin, miksi valitat valvottuja öitä tai korvatulehdusta tai kiirettä tai... Viimeksi eilen mietin kun eräs ”itki” sitä et aamuisin on niin kiire ja ovesta lähtemiseen menee kaksi tuntia, mietin että mä kyllä saan oman laumani puettua ja autoon ja itsellekin vaatteet päälle tarvittaessa kolmessa vartissa ja sanoinkin sen. Niin, mutku kakkosen aamuiaisen syönti kestää toista tuntia... Mun otsalohkossa kilkattaa ”organisointikyvyn puute” vaan mikäpä mä oon kenellekään sanomaan että se tekee omasta elämästään tarpeettoman hankalaa tai että mun elämä on vaativampaa tai mun lapset kamalampia tai ihanampia tai... että mä nyt vaan oon parempi äiti – tuskin olen, erilainen vaan. Ehkä se on parempi äiti joka antaa lapsensa syödä aamiaista rauhassa ja nousee sen takia ennen päivänkoittoa? Mä en oo niin hyvä äiti, me syödään muropatukoita tai jogurttia lennossa.

Mä mietin tätä koska vedin herneen nenään, vedin herneen nenään pyörätuolissa olevan lapsen äidin kirjoituksesta, siitä kuinka hänen mielestään muut vanhemmat valittaa tyhjänpäiväisistä asioista, kuten lapsen ylivilkkaudesta. Mä kysyn vaan että mikä tekee ylivilkkaan lapsen vanhemman elämästä helpompaa kuin sen pyörätuolissa olevan lapsen vanhemman elämästä? (Ja mä en nyt tarkoita meidän K:ta sillä ylivilkkaalla) Joo, jälkimmäisen äidin lapsi ei tule koskaan kävelemään ja se on ihan valtavan surullista, mutta kyllä mä olen sitä mieltä että ihan kenen tahansa erityislapsen – ja tavallisenkin lapsen – vanhemman elämä ON haastavaa ja haasteellista, ne haasteet vaan vaihtelee. Onhan se ihan armottoman rankkaa joutua vahtimaan omaa lastaan päivästä ja tunnista toiseen, vuosia ja taas vuosia.

On rankkaa valvoa vuosia tai elää infektiokierteessä tai painia allergioiden kanssa. Mun lapsilla ei ole allergian allergiaa, enkä tiedä miten ahdistavaa on lukea jokainen purkki ja purnukka ja toivoa ettei siitä tai tästä tule reaktiota. Miten rankkaa on katsoa toisen ihottumia ja kutinoita ja pahaa oloa. Meidän lapsilla ei ole infektioastmaa tai korvakierrettä, en tiedä minkälaista se olis... Valvonut olen, viimeksi viime yönä M halusi pitää mua kädestä kiinni koko yön ja aina kun ote herpaantui se heräsi ja halusi sen käden takaisin... Mä tiedän minkälaista on kiertää terapiahelvetissä ja minkälaista on elää lapsen kanssa, joka ei mahdu normeihin vaikka ulkoisesti näyttää ihan samalta kuin muut. Mä toivon ettei kukaan sano mulle että, kuule sun elämä on helppoa kun se kuitenkin osaa kävellä. Saattaisin tässä kohtaa olla ilkeä ja sanoa et kuule, sun elämä on helppoa kun se ei pääse karkuun, vaikka tiedän ettei se ole ja suru lapsen erityisyydestä on suuri – aina. Mä en osaa kuvitella miten raskasta on sairaalarumba, jatkuvat leikkaukset tai lapsen syöpähoidot – pelko oman lapsen kuolemasta. Mä en edes halua yrittää kuvitella sitä. Entä minkälaista on mukauttaa koko elämänsä sen pyörätuoli- ja apuväline-elämän mukaan, oppia jokainen luiska ja hissi ja väärän levyinen sisäänkäynti.

Viimeinen vuosi on kasvattanut paljon. Siitä alun surusta, jossa tuntui että siihen tilanteeseen hukkuu ja että on ainoa ja yksin ja ettei kukaan voi tajuta miten kamalaa meidän elämä on... Olen noussut kohtaan jossa vältän arvostelemasta ja arvottamasta muitten suruja ja huolia, niin vähäpätöisiltä kuin ne joskus vaikuttavatkin.


lauantai 24. marraskuuta 2012

taas synttärit ilman kakkua


Tänään on vietetty tyttöjen aikaa ostoksilla ja synttäreillä, käyty kuppikakuilla kahvilassa ja ripusteltu jouluvaloja...

Mä olen vuodattanut liikutuksen kyyneleitä seuratessani M:aa synttäreillä sen koulukavereitten kanssa... se leikki, oikeesti leikki ja vuorovaikutti - puhui ja keskusteli ja oli yhdessä.

Oli mahtavaa olla erilaisten kutsuilla, sellaisilla joilla vanhemmat auttaa lapsiaan tarvittaessa toimimaan eikä vaan juo kahvia ja rävellä kännykkäänsä - kyllä täälläkin siis juoruttiin ja vaihdettiin viimeisimmät vinkit - ja joilla kukaan ei kiinnitä huomiota esimerkiksi tähän keskusteluun:
  • Are we having cake next?
  • No, there won’t be cake because B can’t eat dairy or wheat and there would be both dairy AND wheat in a cake.
  • But this IS a Birthday Party and there is ALWAYS cake at Birthday Parties. There NEEDS to be cake next because this is a Birthday Party and it's not a Birthday Party without a cake. There HAS to be cake next...
  • Please calm down, give yourself a couple of deep breaths and we can have cake AFTER the party.

Tai siihen että päivänsankari väsähti ja vetäisi kunnon itku-potku-kiukku-raivot tai että valtaosa lapsista jossakin välissä väsähti ja kaikki hakivat omin keinoin sitä sisäistä rauhaa… M eristäytymällä ensin pallomereen pallojen alle ja sen jälkeen nurkkaan istumaan.

Pojat lähti faijansa kanssa kaatikselle ja sit Ikeaan ostamaan silliä ja tuikkukynttilöitä.



EMP - elää miehensä palkalla


Kiitos kaikille pitkistä ja runsaista kommenteista, päätin jo lukiessani vastata kaikille yhteisesti uudella kirjoituksella.

Ensinnäkin ne erilliset tilithän ei suoraan tarkoita sitä etteikö talous silti olisi yhteinen, jos rahaa silti käytetään sen kokonaisuuden mukaan tuijottamatta sitä kuka vastaa mistäkin kulusta ja mikä kuuluu kenellekin. Yhteistalous voi siis olla myös omilla tileillä, sehän on loppupeleissä enemmän  osapuolien korvienvälissä kuin tekniikassa. 

Se mikä mua hämmensi ajatuksena oli se että puolisoiden raha-asiat tosiaan olisivat täysin  erillisiä ja se että keskusteltaisiin siitä mitä kukakin maksaa ja kuinka paljon ja koska... mun mielestä se vaan on keskustelu joka ei loppuis koskaan... kärjistettynä voitais meidän perheessä todeta että mä kulutan keittiön lattiaa enemmän kuin L ja L taas joutuu ostamaan uuden imurin ja pesuaineet niistä omista rahoistaan koska mähän en sitä imuria tai pesuaineita juuri käytä. Tiskiharjat ja tiskiaine ja pyykinpesuaineet taas olis mun vastuulla. Lakanat kuluu L:llä enemmän kun se nukkuukin enemmän jne. Toinen mitä mä mietin oli lomat... meneekö varakkaampi puoliso kivemmalle lomalle kuin se jolla on vähemmän rahaa? Jääkö tuhlaajapuoliso kotiin tuhlaamaan kun säästäväisempi lähtee rannalle nautiskelemaan? Eikö nämä ole jo parisuhteen toimivuuteen vaikuttavia asioita? Toistaiseksi L on kuitenkin halunnut lomailla mun kanssa, saahan se ilmaisen lastenhoitajan mukaan maksaessaan mutkin mukaan... hihii! Mä oikeesti nauran kun tätä viimeistä kirjoitan.

Sit toinen mitä mietin sannan kommenttia lukiessani oli se, että täällähän lainsäädäntö on täysin erilainen Suomen lainsäädäntöön nähden...

Ensinnäkin useimmilla aviopuolisoilla on yhteisverotus eli kaikki rahat pistetään yhteen könttään ja verot maksetaan siitä kokonaisuudesta. Toki verot voi maksaa myös erikseen, mutta se tulee keskimäärin kalliimmaksi ja Uncle Sam saa enemmän rahaa sillä tavalla.  Suomessahan jo verotuksellisista syistä kannustetaan kai niihin erillisiin tileihin – ja onhan meillä tilejä, kummallakin kolme ja niissä käyttöoikeudet ristiin ja rastiin ja ees ja taas.

Toiseksi, jos toi L tossa nyt päättäis että sille riittää tää lapsipersehelvetti, tai se löytäis unelmiensa naisen on mulla jo juridinenkin suoja. L kun on elatusvelvollinen myös mun suhteen, jopa siinä määrin että mun elintaso ei saa laskea avioeron yhteydessä.  Kaikessahan on toki aina riskinsä puolin ja toisin ja varoja voi aina kätkeä ja... mutta en mä voi elää elämääni keskittyen aina pelkäämään ja miettimään sitä ikävintä mahdollista vaihtoehtoa. Meidän avioehto purettiin jo kymmenen vuotta takaperin ja kaikki on siis yhteistä.

Meillä on myös yhteinen testamentti ja siinä on määritelty mitä tapahtuu puolison tai meidän milempien kuollessa. Meidän valinta oli tehdä ns. ”I love you” testamentti ja sen mukaan puolisot perivät toisensa täysin ehdoitta ja näin ollen varoja ei jäädytetä puolison kuollessa. Meidän molempien kuollessa säätiöidään meidän varat, lapsille on määrätty holhooja ja edunvalvoja, joika myös valvoo säätiön rahoja kunnes lapset täyttävät 25.  Näin ollen lasten holhooja joutuisi siis hyväksyttämään hankintansa edunvalvojalla. Meillä molemmilla on  suomalaisittain melko mittava henkivakuutus ja mun vakuutussummaa nostettiin viime kesän tapahtumien jälkeen. Täällähän rahansa voi testamentata vaikka naapurin koiralle jos siltä tuntuu.

Vielä noista tuloista täytyy tähän todeta ettei täällä ole mitenkään poikkeavaa ettei toisella puolisoista ole tuloja. Mun ystävistä, näin nopeesti mietittynä vain kahdella on ihan oikea palkkatyö, muutama pyörittää jotain pikkubusinesta kotoaan tai ansaitsee satasen tai kaksi jollakin muulla tavalla, suurin osa on aikuisten oikeasti täysin varattomia, pennittömiä, puilla paljailla, elätettäviä. Tänään me ollaan näitten samojen naisten kanssa menossa miestemme rahoilla ulos syömään... ajattelin muuten ajaella sinne L:n bemarilla.




joulukoti

Meille tuli eilen joulu kotiin. M oli ihanan innoissaan kaivaessaan mun kanssa joulukoristeita esiin laatikoista... mä luulen että se on perinyt mun rakkauden jouluun... tässä pari kuvaa meidän tunnelmista.

Joulusukat ikkunassa

Tänään Tonttu löytyi ruokakomeron ovesta



perjantai 23. marraskuuta 2012

uusintahaastattelu

Eilen aamulla kysyin M:lta 21 Tiuhtin Tiitille esittämää kysymystä ja koska osa vastauksista oli omalla tavallaan aika yllättäviäkin, päätin esittää M:lle ne samat kysymykset uudelleen tänään... Tässä molemmat vastaukset (vain yksi vastaus tarkoittaa sitä että vastaukset oli kummallakin kerralla identtiset):


1. Mitä äitisi aina sanoo sinulle?
  • I love you

2. Mikä tekee äidin onnelliseksi?
  • Because I love you 
  • That I wait for my turn  

3. Mikä tekee surulliseksi?
  • Throwing toys and taking them away 
  • That I don’t clean up

4. Miten äiti saa sinut nauramaan?
  • Because you laugh and I repeat after you 
  • By eating something very special and that makes me laugh

5. Millainen äitisi oli lapsena?
  • You had panties and pants and I don’t know what else 
  • You were just like me, but you didn’t have ballerina shoes

6. Kuinka vanha äitisi on?
  • 40

7. Kuinka pitkä äitisi on?
  • This tall (laittaa kädet mun pään päälle)

8. Mikä on äitisi lempipuuhaa?
  • Work and eat 
  • Knitting and writing

9. Mitä äitisi tekee, kun et ole itse paikalla?
  • Work and laundry 
  • When I go to bed you eat dinner

10. Jos äidistäsi tulisi kuuluisa, niin miksiköhän?
  • Because everybody knows you 
  • Because you’re my mom

11. Missä äitisi on tosi hyvä?
  • Cooking 
  • Knitting and writing

12. Missä äitisi ei ole kovin hyvä lainkaan?
  • You don’t know how to make mushrooms 
  • The super new things and you have to learn it

13. Mitä äitisi tekee työkseen?
  • Go to school and write 
  • You go to school for your work – opetan Suomikoulussa... ekalla vastauskerralla ihmettelin et mistä koulusta se puhuu...

14. Mikä on äitisi lempiruokaa?
  • Bread 
  • Breakfast

15. Miksi olet ylpeä äidistäsi?
  • Because you knit very well 
  • Because you did a great job knitting and you’re proud of me when I do a great job writing

16. Jos äitisi olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi?
  • Cinderella 
  • Minnie Mouse

17. Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä?
  • We eat and do laundry together 
  • Today we went to the doctor’s together

18. Mitä samaa on sinussa ja äidissäsi?
  • We have the same eyes

19. Mitä eroa teissä on?
  • You have a bracelet and I don’t 
  • Because my hand is shorter and because I’m a kid

20. Mistä tiedät, että äitisi rakastaa sinua?
  • Because I’ve grown out of your tummy

21. Mikä on äitisi lempipaikka minne mennä?
  • To a birthday party (näinköhän?) 
  • Maybe home 






kuka maksaa?


Lapsena mulle opetettiin että pitää olla itsenäinen. Pitää pystyä itse elättämään itsensä ja olla riippumaton kenestäkään. Mä muistan etenkin sen kun mutsi sanoi et jos mulla ei oo omia rahoja saa mun mies päättää onko mulla sukkahousuja – ei muuten oo, yksiäkään sukkiksia... tosin itse oon sukkahousuttomuuteni valinnut, ja ehkä se sukkahousuesimerkkikin nyt vaan oli sellainen lapselle sopivaksi ajateltu. Onko todella näin että suomalainen nainen kokee olevansa epätasa-arvoinen jos ei itse, ihan, ihan itse päätä mihin ne killingit menee?

Mä törmäsin tänään keskusteluun siitä, miten pitäisi perheessä jakaa esimerkiksi raskaudenaikaisista lääkärikäynneistä aiheutuneet kulut, kun onhan se lapsi kuitenkin sen miehenkin... Mitä sanotte? Mikä olis oikeudenmukainen jako? 70/30 (vaimohan saa myös tässä terveydenhuoltoa) vai 50/50 vai ehkä  30/70 (miehen syy)? Mä oon ennenkin törmännyt näihin keskusteluihin joissa menot jyvitetään kummankin osapuolen ansiotason mukaan tai kuinka ruokakulut pitäis maksaa jos yks tykkää kalliimmasta ruuasta ja syö enemmän... Miten tällaisessä perheessä arvioidaan esimerkiksi lapsille hankittavat lääkkeet? Siis, annetaanko kipulääkettä vai ei ja kumpi sen pillerin maksaa... se joka sen lapselle päättää antaa? Entä vaipat? Jos lapsen äiti vaihtaa vaippoja useampiin kuin isä? Silloinhan kai periaatteessa isälle kuuluisi pienempi osuus vaippakuluista?

Mulle tää on aivan totaalisen vieras maaperä... äitini kehoituksista huolimatta meillä on AINA ollut yhteiset rahat, siis oikeesti yhteiset – alusta loppuun ja niistä rahoista on sit kustannettu kaikki jonkinlaisella sisäisellä oikeudenmukaisuusperiaatteella. Joskus on ollut niinkin että mulla on ollut L:llää suuremmat tulot, mutta just nyt mulla ei ole rahaa tai nyt on enemmän kuin kertaakaan sitten M:n syntymän - opetustuloja. Mähän käyn joo periaatteessa töissä kahdesti kuukaudessa ja tienaan muutaman hassun satasen lukukaudessa, kuitenkin niin vähän ettei niistä tartte edes veroja maksaa. Ei kilahda kassaan kotihoidontukea tai vammaistukea tai lapsilisää. Mä siis elän L:n ”siivellä” ja se kustantaa mun elämän. Mutsin sanoin L päättää saanko mä sukkikset vai en... toistaiseksi ei oo ollut ongelmaa.

Erilaiset tavat toimia sopii erilaisille ihmiselle, mutta mun on vaan vaikeeta ymmärtää miten se kaiken tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti jakaminen voi mitenkään toimia lapsiperheessä, etenkin jos lapsia on monta... Jos pilkkua ruvetaan viilaamaan, niin eihän sille tule loppua, vai tuleeko? Niin, ja mun mielestä se ettei perheen rahat ole perheen rahoja vaan edelleen yksilöiden jyvitettyjä ansioita on mun silmissä pilkunviilaamista parhaimmillaan tai pahimmillaan.

Moni ei varmaan ymmärrä tätä meidän systeemiä joka kuitenkin on melko yleinen täällä. Vaimo hoitaa kodin ja lapset – mähän en edes hoida kotia – ja mies tekee töitä ja tuo leivän pöytään ja se leipä sitten jaetaan kunkin tarpeiden mukaan. Mä ostan itselleni ja lapsille silloin kun jotain tarvitaan, isommat hankinnat mietitään sit yhdessä. Mä en myöskään tunne olevani jotenkin vähempiarvoinen jos L saa päättää mitä tehdään.


for real or just pretend


Mä heräsin seiskan pintaan siihen, että joku oli varmaan kuollut tai vakavasti loukkaantunut, ja kirmasin alasti pelastamaan lastani hirviön kynsistä. Yöpaidan – kyllä käytän yöpaitaa - olin jossakin välissä yötä hyljännyt eksessiivisen hikoilun tuloksena ja olin siis ihan oikeasti ilman rihman kiertämää. O nukkui, K oli kai nähnyt pahaa unta tai jotakin... lohduteltiin hetki meidän uudessa aviovuoteessa - L nukkuu M:n sängyssä ja kyllä meitä kolme sinne M:n sänkyyn hyvin mahtui. Meidän sänkyyn kun ei voinut palata koska M nukkuu siellä.

Tonttu palasi meille tänään, se keinuu olkkarin kaihtimien naruista tekemässään keinussa ja oli raahannut joulukynttelikön autotallista ikkunaan... Kaulassa sillä on se mun sille neuloma kaulaliina, kai se tuli tarpeeseen. Lapset tietää ettei Tonttuun parane koskea, L näytti arpensakin... meidän Tonttu puree. M häilyy uskon ja epäuskon rajamailla, illalla se vielä kysyi multa että onko se ”for real or just pretend”.


torstai 22. marraskuuta 2012

Kiitospäivän rauhaa


Istuttiin tässä saman pöydän ääressä ja katsottiin videoklippejä aiemmilta vuosilta. Oltiin molemmat yhtä syvän, ja hiljaisen kiitollisia siitä että meidän lapset on jo näin isoja, ja pystyviä, ja omatoimisia. Ei tartte enää säätää pullojen kanssa tai tehdä soseita tai... Ne kaikki osaa istua ja kävellä ja ilmaista itseään ainakin jollakin tasolla. Meidän kolmikko, sisko ja sen veljet – ihanan isoiksi kasvaneita.

Päivällä käytiin M:n kanssa kävelyllä metsässä. M opetti mulle että havupuut on ikivihreitä ja että vanhat puut kaatuu ja kuolee... mä opetin sille että sieniin on parempi olla koskematta. Se kahlas kumppareissaan lätäköt, ja mä kuuntelin ja seurasin mukana – asiaa oli paljon, harvoin on mahdollisuus keskustella kahdestaan ihan rauhassa ja kenenkään keskeyttämättä.





haastattelu


Tiuhti oli kysynyt pojaltaan Tiitiltä nämä 21 kysymystä ja innostuin itse tekemään saman M:n kanssa... pitäis vissiin katsoa peiliin ja yrittää edes ryhtyä vähän mielenkiintoisemmaksi ihmiseksi... Käytännössä mä siis käänsin kysymykset englanniksi ja kirjoitin M:n vastaukset sit suoraan tähän.

1. Mitä äitisi aina sanoo sinulle?
  • I love you

2. Mikä tekee äidin onnelliseksi?
  • Because I love you

3. Mikä tekee surulliseksi?
  • Throwing toys and taking them away

4. Miten äiti saa sinut nauramaan?
  • Because you laugh and I repeat after you

5. Millainen äitisi oli lapsena?
  • You had panties and pants and I don’t know what else

6. Kuinka vanha äitisi on?
  • 40 - M muistaa jokaisena päivänä kertoa mulle että oon 40 ja L 43

7. Kuinka pitkä äitisi on?
  • This tall - laittaa kädet mun pään päälle

8. Mikä on äitisi lempipuuhaa?
  • Work and eat - bloggaan ja syön siis

9. Mitä äitisi tekee, kun et ole itse paikalla?
  • Work and laundry 

10. Jos äidistäsi tulisi kuuluisa, niin miksiköhän?
  • Because everybody knows you - ...kaikki tuntee apinan ja apina ei ketään

11. Missä äitisi on tosi hyvä?
  • Cooking

12. Missä äitisi ei ole kovin hyvä lainkaan?
  • You don’t know how to make mushrooms - jäin miettimään että en siis osaa tehdä sieniä VAI valmistaa niitä syötävään muotoon?

13. Mitä äitisi tekee työkseen?
  • Go to school and write - tässä näkyy tää kotiäitiyden arvostus

14. Mikä on äitisi lempiruokaa?
  • Bread

15. Miksi olet ylpeä äidistäsi?
  • Because you knit very well

16. Jos äitisi olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi?
  • Cinderella

17. Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä?
  • We eat and do laundry together - vitsi että mä osaankin olla tylsä mutsi!

18. Mitä samaa on sinussa ja äidissäsi?
  • We have the same eyes - totta

19. Mitä eroa teissä on?
  • You have a bracelet and I don’t - M tarkoittaa tätä mun Medical ID:ta

20. Mistä tiedät, että äitisi rakastaa sinua?
  • Because I’ve grown out of your tummy

21. Mikä on äitisi lempipaikka minne mennä?
  • To a birthday party - näinköhän?


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

ai mä?


Meillä laskeudutaan hiljalleen Kiitospäivän viettoon... huominen päivä on pyhitetty hyvälle ruualle, kodille ja perheelle, niille hyville asioille elämässä ja niille joista voi ottaa opikseen. Kalkkuna odottaa jääkaapissa paistajaansa ja viimeisetkin tarvikkeet kannettiin kotiin  ruokakaupasta ja nyt nautiskellaan skumppaa.

Aamu vierähti taas terapioissa... M:lla toimitaterapia ja sos.taitojenryhmä, O:lla ekaks toimintaterapia ja sit tunnun tauon jälkeen fyssari, fyssari huomautti että jätkä välttää käyttämästä vasempaa puolta kehostaan... muuten edistys on tällä viikolla ollut kaikessa ihan valtaisaa. Terapiapuolella vauhti kasvaa ennen kuin lopetetaan ja maanantaille otettiin lisää toimintaterapiaa... mahtaa lapset olla ihmeissään tammikuussa kun tilanne muuttuu ihan toisenlaiseksi – kahdestatoista kolmeen viikkotuntiin.

Iltapäivä oltiin pitämässä sadetta lastenmuseossa, siis minä ja mun vaimo ja neljä lasta – päästiin halvemmalla kun oltiin perhe. Kivaa oli ja M ja sen koulukaveri R alkaa oikeesti nauttimaan toistensa seurasta. Mä aina mietin sitä R:ää seuratessani että on ollut M:lle valtava siunaus saada kaksi pikkuveljeä. Pojat opettaa sille monia sellaisia taitoja joita ainoana lapsena se ei koskaan joutuis opettelemaan ennen kuin elämä potkii päähän ja opettaa väkisin ja kovalla kädellä.

M ja K ajaa rekkaa lastenmuseossa

Mä en tiedä miksi, mutta jotenkin ajatukset pyörii pitkästä aikaa taas enemmän M:n juttujen ympärillä... ehkä siksi et elämä on just nyt pelkkää terapiaa ja koulua ja palavereita ja tulevaisuuden ennakointia. En mä sitä itse diagnoosia enää sure, ainakaan usein ja paljoa, enemmän se on näitä käytännön juttuja ja miten niitä kannattaa taklailla. Millä me saadaan neiti siihen kuosiin että se ensi syksynä pärjää isommissa ympyröissä ja millä mä vanhempana varmistan että se saa tarpeeksi apua ja tukea.

Pitäsi kai yrittää kirjoittaa siitäkin mitä mulle kuuluu, mutta eihän mulle kuulu oikeastaan mitään tai ei ehdi kuulumaan mitään... omat asiat, ajatukset, tarpeet ja haaveet on laitettu sivuun, odottamaan vuodenvaihdetta ja aikataulujen väljenemistä. Keskityn hoitamaan itseäni sen verran etten sairastu ja väsähdä, menen iltaisin aikaisin nukkumaan ja suoritan elämää lasten kanssa... mun vuoro tulee sit joskus myöhemmin. Nurjasti katsottuna mä olen töissä 24/7/365, ilman sairaspäiviä, lomia tai muita tarpeettomia kahvitaukoja, mä olen ”aina valmiina” kuin kunnon partiolainen. L keskittyy duuniinsa ja toimii tarvittaessa omien aikataulujensa puitteissa autonkuljettajana aamuisin. Palataan siis astialle tammikuussa 2013.


vanhempainilta


Eilen SNAPS:n vanhempainillassa kuultu vitsi joka valitettavasti kyllä vielä naurattikin...

Mistä tietää että jonkun lapsi on autistinen?
Siitä kun vanhemmat hehkuttaa innoissaan, että lapsi on oppinut valehtelemaan.

Oli ihan hyödyllinen ilta, aiheena kommunikaatio ja tuli kyllä muutama asia vastaan joihin meillä kotona vois kiinnittää huomiota...
  • M:n reaktioaika puheeseen ON pitkä ja sille pitäis aina muistaa antaa riittävästi aikaa reagoida. Jos tilanteeseen puuttuu liian nopeasti alkaa se prosessointi taas alusta ja siksi tilanne ei etene.
  • Tilanteeseen pitäis yrittää puuttua ja tarjota parempia ratkaisumalleja ENNEN kuin ollaan siinä pisteessä missä itketään ja potkitaan ja tönitään ja heitellään tavaroita – Helpommin sanottu kuin tehty kun näitä kuitenkin ON kolme.
  • Telkkua opetusmielessä katsottaessa sitä ei tarvitse laskea ns. ”screen timeksi”
Paikalla oli muutamia tuttuja ja sit paljon uusia ihmisiä... me kun ei päästä juuri muita vanhempia näkemään kun lapset kulkee bussilla.

M:n asioita noin muuten... eilen kokeiltiin fyssarin kanssa M:lle ortooseja - onks tää oikee sana? Sellaisia erityispohjallisia korjaamaan jalkojen virheellistä asentoa - ja todettiin että kyllä ne pitäis tolle tytölle tilata ja perjantaina mennään lääkäriin hakemaan resepti, jotta saadaan tilaus eteenpäin.

M ja Koira


tiistai 20. marraskuuta 2012

Ramon 10v.


Mulla on monta ihanaa kommenttia vastaamatta ja jutukin kirjoittamatta kun oon tänäänkin vielä ollut ihan pihalla, suhaillut Klinikan ja kodin väliä, ja maannut sohvalla poikien hyppyalustana... On ne onneksi välillä mua pussailleetkin.

Illalla olis SNAPS:n vanhempainilta, ulkona jotkut monsuunisateet ja toivottavasti L ajoissa kotona.

Mun ihana ja rakas ja tärkeä ystävä, Kummitäti T perheineen palaa takaisin vuoden alusta, parempia uutisia en eilen olis voinut saada... Innolla odottelen taas meidän juttutuokioita ja kahvitteluita ja illallisia ja juhlia. Surin pitkään lähtöä, odotin innolla jokaista vierailua ja pelkäsin järjettömästi ettei ne ikinä tulekaan takaisin. Lasken tämän uutisen ennenaikaiseksi joululahjaksi.

Joululahjoista tuli mieleen että mun pitäis tiistaihin mennessä ostaa Ramon 10v:lle kaksi lahjaa... listalla oli mm. X-Box 3, en taida ihan siihen revetä kuitenkaan näin hyväntekeväisyyslahjana, kuitenkin se sais olla jotakin sellaista josta pojalle tulis oikeasti hyvä mieli. Millä kymmenvuotiaat pojat leikkii? Leikkiikö ne? Tänä jouluna lahjoitetaan siis joululahjoja, joskus ollaan lahjoitettu ateria.




ylläri pylläri


Mun piti vielä eilen palata kirjoittamaan, mutta sain jonku ihmeen vatsakipukohtauksen ja olin illan poissa pelistä... tänään on väsy valvotun kipuyön jäljiltä, mutta muuten olo kai parempi. L toi töistä tullessaan mulle varhaisen synttäri-joulu-muutenvaanlahjan ja mä olen kunnon materialistina ihan onnesta soikeena... Se ON aivan ihana ja sit siinä on vielä sellainen lastennurkkaus jossa kolmikko pääsee mellastaman ihan rauhassa, ilman että pääsevät käsiksi mun juttuihin. Kaikki kolme pikkunörttiä hipelöi mun uutta puhelinta aina kun silmä välttää...

Windows Phone 8; vasemmalla mun osasto ja oikealla Kids Corner

Eilen lounaalla lasten kanssa... ikkunan takana järjestellään jo perjantaina alkavaa joulukuusikauppaa...
Täällä joulu alkaa ihan OIKEESTI perjantaina - ihanaa!


maanantai 19. marraskuuta 2012

vähän autistisia ajatelmia


Ulkona on myrsky ja tulvavaroitus... ei meillä, mutta tuolla alamäessä. Sataa, sataa, sataa... ja puita kaatuu ja on syksy. L totes töihin lähtiessään, että katsotaan pääseekö toimistolle saakka vai joutuuko tulemaan takas... mä mietin että onhan meillä riittävästi bensaa aggregaattiin jos menee sähköt.

Mä mietin taas - varmaan ton eileisen kielikyssärin herättelemänä niitä asioita meidän perheessä, jotka tekee meistä erilaisia ihan keskivertoperheeseen nähden... pieniä asioita, ei missään nimessä mitenkään käänteentekeviä tai maailmaa mullistavia, mutta erilaisia – sellaisia joita ne keskivertolasten vanhemmat ei ehkä mieti omassa arjessaan tai jotka saa meidät näyttämään sen satunnaisen ohikulkijan mielessä joko aivan hillittömän ankarilta vanhemmilta tai vastaavasti M:n poispilatulta pikkuprinsessalta.

TimeTimer on apuväline, jota suosittelen lämpimästi ihan jokaiseen lapsiperheeseen. Se mittaa aikaa visuaalisesti ja helpottaa lapsen ajanhahmottamista. Meillä sitä käytetään kaiken muun muassa aamulla pukemiseen ja kouluun lähtöön – ”näin paljon sulla on aikaa pukea ja syödä ja olla valmis kouluun”, odottamiseen – ”odota viisi minuuttia niin ehdin sua auttamaan”, sylittelyyn – ”pidän sua sylissä näin kauan ja sitten mun täytyy taas tehdä muuta”, nukkumaanmenoon – ”näin kauan saat vielä valvoa”. Lisäksi mä käytän sitä leivontaan ja ties vaikka mihin.

Mä haluaisin toisen yläkertaan ja kolmannen autoon... NIIN hyvä se on! 

Meidän lasten ruokavalio on täysin järkyttävä. M ei syö taas oikeastaan mitään muuta kuin tietynmerkkistä paahtoleipää ja tiettyä hilloa ja keitettyä makaronia paljaaltaan. Hillittömän pakotuksen edessä se syö tietyn merkkisiä mandariineja – en uskalla antaa muita kun sit se ei söis näitäkään – ja satunnaisesti tietyn lajikkeen omppuja. Se ei syö vihanneksia tai oikeastaan mitään muita hedelmiä... mä oon ruvennut kätkemään asioita niihin ”kakkuihin” ja ”muffinseihin” joita mä leivon... pinaattia, kesäkurpitsaa, porkkanaa, omenaa, kurpitsaa... sokeriahan se tietysti söis loputtomiin ja jätskiä. Tää on asia jossa mä oon ihan avuton. Mulla oli kauniit ajatukset ja vahvat periaatteet ja melkoiset standardit, oonhan henkeen ja vereen ruokaihminen... pakottamalla kukaan ei kuitenkaan opi tykkäämään yhtään mistään ja toisaalta mulla ei vaan ole voimia siihen tasiteluun... kaksi nuorempaa seuraa vanhempaansa ja näinpä kukaan lapsista ei syö oikeastaan yhtään mitään ja mä yritän olla välittämättä muitten katseista - niistä verhotuista, jotka kertoo paljon.

Ja se nukkuminen... me saatiin se viikkojen työllä omaan sänkyynsä ja nyt se on taas meidän sängyssä ja sinne se taitaa jäädäkin. Pitäis varmaan jaksaa ja pakottaa ja yrittää... vaan en jaksa, en jaksa vaikka kaikki nukkuis paremmin omissa sängyissää tai siis ainakin me aikuiset ilman M:n seuraa. Tässä palataan taas siihen sylittelyyn... meillä nyt vaan on lapsi joka vaatii oikeastaan jatkuvaa ”ihokontaktia” vuorokauden ympäri. Tähän on muuten ihan turha sanoa että ne on vaan vähän aikaa pieniä ja haluaa syliin... M kun ihan liioittelematta olis mieluiten sylissä vuorokauden ympäri.

M inhoaa olla autossa ja matkailu ahdistaa. Me ei siis kauheesti matkustella ja nyt kun suunnitellaan laajempaa perhekokousta Floridaan ensi vuodelle ollaan me jo aloitettu miettimään, miten ja millä me saadaan se toimimaan M:n kanssa niin ettei kaikkien reissu mene pilalle. Mun lapselle lomat ja lomailu nyt vaan on ihan valtava stressi eikä kovinkaan iso ilo. Mä odotan tätä matkaa aivan valtavasti ja on aivan mahtavaa että lapset pääsee näkemään isovanhempiaan ja setiä ja tätejä ja serkkuja... silti mua pelottaa ja hirvittää ja mä tiedän, että L miettii ihan niitä samoja asioita. Millä me pystytään luomaan tämän matkan ajaksi niin strukturoitu elämä, että toi pärjää, ilman että me vaikutetaan ihan hirvittään hankalilta ja vaikeilta ja että koko joukko joutuu tanssimaan meidän lapsen pillin mukaan.

Aina ei voi olla vaan kotona, mutta helpompaa se kyllä on.




sunnuntai 18. marraskuuta 2012

itse valitsisin äitinä toisin


Me katsottiin eilen illalla yhtä meidän lempisarjoista – mehän ei oikeesti katsota telkkaria oikeastaan ollenkaan – ja TAAS kerran se oli aika koskettava tai mä samaistuin voimakkaasti taas siihen samaan roolihahmoon kuin aina ennenkin...

Siinä mä istuin sohvassa ja itkin omaa suruani ja mietin miten mutsi ei kesällä tehnyt elettäkään tullakseen apuun kun mä sairastuin ja meillä oli apuna ensin Kummisetä A ja sit Kummitäti T ja lopulta L omaishoidonvapaalla. Telkkusarjassa lapsen hädän ohitti jonkun munuaiskivet, tosielämässä se tais olla ne omat kesäsuunnitelmat. Joku muu olis saattanut valita toisin, pakata laukkunsa ja tulla paikalle, pyydettiin tai ei. Ei niin, että mä oikeesti olisin edes odottanut että se olis tullut hätiin, eihän se ole koskaan ennenkään tosipaikan tullut kättänsä ojentanut vaan aina se on ollut Anoppi joka meitä on auttanut silloin kun apua on tosissaan tarvittu. Mä en koskaan unohda sitä kuin Anoppi piti huolta siitä että mulla silloin aikanaan oli aina tuoreita liljoja sairaalaan yöpöydällä - kuukausia.

Nyt kun L oli viikon Suomessa, ne oli Anopin mukaan pakannut kamansa ja painelleet jonnekin Aasiaan... kieltämättä tulee mieleen että ihan karkuunko lähtivät, etteivät vaan vahingossa törmää. Ensinhän Mutsi oli yrittänyt Anopille sanoa että se ei saa maksaa poikansa lentolippua. Nopeesti ajateltuna sattumaa, vaan kun tää ei tosiaankan ole eka kerta kun ne sujuvasti poistuu ulkomaille kun eivät erityisesti halua tavata.



kielikysymys toiseen kertaan


Mielessä pyörii taas kaikenlaisia juttuja, mutta aloitetaan nyt Aadan kysymyksestä kommenttilootassa ja palataan kielikysymyksen äärelle ja siihen miksi meidän lapset ei puhu suomea. Mä oon siis ennenkin kirjoittanut tästä aiheesta ja tästä linkistä pääsee lukemaan sen aiemman kirjoituksen. On kuitenkin ihan hauskaakin kirjoittaa samasta aiheesta uudestaan, kun aikaa on kuitenkin kulunut ja samalla vaikka asia itsessään ei oo muttunut miksikään niin se oma suhde siihen kehittyy.

Tää kielikysymys on yksi niistä asioista joista poden opettajana Suomikoulussa huonoa omista ja koen että se on vähän noloa opettaa muiden lapsia kun omat ei osaa kieltä ollenkaan. Toisaalta meillä tähän on ollut ihan selkeät syyt ja sikäli seison sanojeni takana vahvalla maaperällä.

Meidän aikuisten kotikieli ON edelleen suomi ja näin tulee aina olemaankin ja näin ollen, ymmärtäähän noi lapset kuitenkin aika paljon. Missään tapauksessa ei ole kyse siitä että me koettais suomenkieli tai suomalaisuus jotenkin vähäpätöisiksi asioiksi tai epätärkeiksi tai vältettäviksi, olenhan mä kuitenkin töissä siellä Suomikoulussakin ja sikäli kansankynttilän ominaisuudessa vien sitä suomiviestiä maailmalla eteenpäin.

Jos katsotaan meidän perheen tilannetta vuosi takaperin oli meillä M jonka puheesta ulkopuoliset ei ymmärtäneet oikeastaan yhtään mitään. Mä ymmärsin M:n viestintäyrityksistä ehkä puolet ja L kolmanneksen. Kaikki minkä se puhui oli noin karkeasti otettuna joko poimintoja Muumeista tai Thomas The Trainistä joita käytettiin joko tilanteeseen sopivasti tai täysin tilanteeseen liittymättöminä lauseina – esimerkkinä M:n hokema ”Meri tuli takaisin”... muuta se ei oikeastaan puhunut. Sen lisäksi meillä oli O, täysin puhumaton puolitoistavuotias.

Oli aika lähteä etsimään syitä tilanteeseen ja koska me nyt asutaan täällä ja täällä puhataan englantia on aika loogista että kaikki tarjolla oleva apu on myös englanninkielistä. Missään vaiheessa kukaan ei kehoittanut meitä jättämään suomenkieltä, mutta meistä vaan vanhempina tuntui loogiselta tukea näiden kahden lapsen kommunikaatiota kaikin mahdollisin keinoin, olihan se kaikkien etu että M:llä ja O:lla on keino viestiä. Niinpä meillä liuttiin tilanteeseen jossa lasten kieli on englanti. Sanastossa meillä on edelleen suomenkielisiä sanoja; pulla, vaippa, pusu, moi, hei, kinkku, peppu, puuro, piirakka jne.

Intensiivisellä terapialla, erityiskoululla ja kielivalinnalla me ollaan vuodessa edetty M:n kanssa miltei totaalisesta kommunikaation puutteesta puhuvaan tyttöön, joka tosin edelleen käyttää melko yksinkertaisia lauserakenteita ja lyhyitä lauseita. O:n kohdalla me saadaan kaksi, joskus kolmesanaisia lauseita ja mä ymmärrän sen puheesta valtaosan, vieras ehkä puolet. K käyttää monimutkaisia lauserakenteita ja ilmaisee asiansa tarvittaessa pitkästikin.

Vanhempina meillä ei meidän silloisessa tilanteessa ollut sen enempää uskallusta kuin haluakaan kokeilla mitä tapahtuisi jos puheen ja kommunikaation opetus sälytettäisiin puhtaasti kodin ulkopuolelle ja kotikielenä pidettäisiin sitkeästi suomi. Edelleen oon sitä mieltä että me tehtiin meidän perheen kannalta se oikea ratkaisu, koska vuodessa ollaan päästy niin huimasti eteenpäin enkä valitsis tällä kokemuksella toisenlaista ratkaisua. 

Opettajana kannustan kuitenkin vanhempia puhumaan lapsilleen suomea sitkeästi ja muistutan että puheen viivästyessä kaikki sanat lasketaan... puheen ei tarvitse olla englantia tai suomea vaan se voi olla yhdistelmä molemmista tai mahdollisesti siitä perheitten kolmannesta kielestä. Ne vaadittavat 20 sanaa voivat olla millä kielellä tahansa, pääasia on että lapsi käyttää sanoja kommunikaatiovälineenään.


lauantai 17. marraskuuta 2012

suutarin lapset ja niitten jalkineet



Mulle tuli ikävä Suomeen, tai ei Suomeen vaan ystäviä... ihanaa kuulla kuulumisia ja syödä napa täyteen suklaata ja kuunnella uusia levyjä – Mariskaa ja Laura Närheä – ja jutella sen mun ihan oman ihmisen kanssa. Sen, jonka kanssa voi puhua ihan mistä tahansa tai olla puhumatta, sen joka ymmärtää vaikkei edes sanois tai osaa täydentää mun lauseet loppuun.

M sai isovanhemmiltaan pienen meikkipussin, jossa hiusharja, peili, kolme kynsilakkaa ja huulirasva. Se nukkui sen pussukan kanssa – oikeesti. M oli ihan vaan pikkasen otettu tästä paketista ja nyt on toisen jalan varpaat siniset ja toisessa jalassa pinkkiä.

Otin K:n mukaan mallilapseksi Suomikouluun... vähän paljon ja alati tuli sellainen ”suutarin lapsilla ei oo kenkiä” tyyppinen fiilis kun ensin toi meidän sähköjänis ensin ei suostunut muuhun kuin syliin halattavaksi ja vähän lämmettyään paineli kuin viidakosta karannut nuori tarzan pitkin kirkkosalia, heitteli mua huivella, villitsi koko ryhmän muutkin pojat ja kiipesi kaikkien vanhempien päällä... että sellainen veikkonen meillä. Yksikään vanhempi ei ihan varmasti enää kuvittele et mä jotenkin olettaisin sen mun ryhmän istuvan kuin pyhäkoulussa ja että on enemmän kuin ok jos ne pojat ei jaksa tanssia ja laulaa vaan juoksee kilpaa rinkiä. Yksikään lapsi mun ryhmässä ei yllä aktiivisuudessaan ja vilkkaudessaan lähellekään mun vanhempaa poikaani. Piste. Niin, ja suutarin lapsihan ei myöskään puhu suomea.

M sai kahdet uudet kengät ja maksaessani suljin silmät ja ojensin myyjälle luottokortin... auts! 

Iltapäivällä synttäreillä – TAAS synttärit, nyt kummitytön - perhetuttujen se mies osapuoli oli sitä mieltä että tää tumma ja lyhyt pukee mua, on seksikäs... Mut hänhän kuulemma muutenkin tykkää enemmän bruneteista... TOTA, mä oon ehkä vähän takakiree ja vanhanaikainen, mutta mun ystävien ja meidän ystävien miehet on vähän sellaisia sukupuolettomia olentoja. Hyviä ystäviä monikin, mutta ei tulis mieleenikään katsoa niistä ketään tämän suuntaisella silmällä, SAATI sanoa sitä vastapuolelle ääneen... Ei hyvä. Oikeesti – EI hyvä. Onneksi ne on ne ystävät jotka muuttaa Caliin, muuten saattais seuraavat kekkerit olla vähän awkward...

Niille samoille kekkereille M ei halunnut lähteä kun selvis että koulupäivästään uupunut, isänsä paluusta ikionnellinen K ei ollutkaan tulossa mukaan...  se kun halusi ihan itse jäädä kotiin ja näin ollen M:lta puuttuis siis sen oma ”crutch”. Lopputulemana se puuhaili juhlissa yksikseen, pyydettäessä osallistui hetken ohjelmaan ja sit vetäytyi taas puuhailemaan – yksin. Mun tipu ja sen oma maailma.