sunnuntai 31. toukokuuta 2015

lastenjuhlissa



Toukokuun loppuun ja kesäkuun alkuun ajoittuu syntymäpäiväjuhlien kavalkadi, kun kolmen viikon viikonloppuihin mahdutetaan jannujen synttäreiden lisäksi viiden kaverin synttärit ja meidän hääpäivä. Juhlat vaihtelee ihanista kotisynttäreistä itsetehtyine kakkuineen ja aasin hännän laittoineen, päivään farmilla viidenkymmenen parhaan kaverin kanssa. Opettajien yleinen sääntö tuntuu olevan, että jos kutsukortteja jaellaan kouluissa on kaikki kutsuttava, ja usein kutsuvieraisiin kuuluu siinä samalla myös kutsuttujen sisarukset.


Kotisynttärit


Kotisynttärit on aina jotenkin sympaattisia, eikä niistä jää tuntumaa että juhlitaan pienellä budjetilla, lapset kun viihtyy aivan yhtä hyvin kaverin takapihalla kuin suuremmassakin juhlahumussa. Tarjottavaksi riittää hyvin perunalastut, kultakalat, porkkanat, viinirypäleet ja kakku. Toiset panostaa ja tarjoaa samalla lounaan tai päivällisen. Musta ei oo kotisynttärehin. Ei anakaan ton kaksikon kanssa kun kahden luokan ja sisarusten ja vanhempien ja naapureitten kanssa vierasmäärä nousee järjettömäksi. M järjesti monta vuotta kotikemuja, mutta se oli sitä aikaa kun se ei halunnut oikeastaan edes viettää synttäreitä ja vieraiksi riitti kaksi tai kolme ystävää.

Viikko sitten sunnuntai-iltapäivästä nautittiin aurinkoisella takapihalla. Saippuakuplakone puhalteli ilmaan kuplia. Äiti leikitti lapsilaumaa aasinhännällä ja muilla sopivilla pienillä kilpailuilla. Parasta kai kuitenkin oli saada juosta ja pelata jalkapalloa pihalla. Omenapuun alla nautittiin virvokkeita ja kakkua. Juhlat huipentui pinjataan.

Kaksi tuntia takapihalla $50.




Jannut juhlii tutusti puistossa. Kesäkuun synttäreitten etuna on mahdollisuus juhlia ulkona. Puiston vuokraaaminen on asukkaille ilmaista. Tarjoiluina meillä on niitä perunalastuja, poppareita, porkkanoita ja hedelmiä. Kakun ajattelin leipoa itse. Aikuisille tarjotaan viiniä, lapsille mehua tai kuplamehua. Käytännössä tää on siis laajennettu versio kotisynttäreistä. Puistossa saa potkia valtavaa rantapalloa, pyörittää hulavanteita, kone puhaltaa saippuakuplia ja juhlat huipentuu pinjataan.

Neljä tuntia meidän omassa puistossa, mukana kaikki kaverit, naapurit ja ystävät. Yhteensä $200.



Erityisen spesiaalit synttärit


Tässä sarjassa painii farmit, lastenmuseot sulkemisajan jälkeen, kiipeilykemut ja muut tavanomaisista ostopalvelukemuista poikkeavat juhlat.




Eilen me oltiin farmisynttäreillä. Tän jutun kuvat on kokonaisuudessaan eiliseltä. Maailman idyllisin pieni farmi, jossa lapset sai lähikosketuksen maatilan eläimiin. Pihalla juoksenteli karannut poni ja jaloissa pyöri kaneja, kissoja, kanoja ja muutama riikonkukko sulassa sovussa. Lehmiä pääsi taputtelemaan ja ponilla ratsastamaan. Lintulasta me löydettiin tuoreita munia. Mä olisin kuvannut sitä idylliä useammankin aamun, lauma sen sijaan äänesti ihan parhaaksi sen että ne pääsi ajamaan sähkömönkijöillä ja jeepeillä, ja tietty sen maissimeren, sen joka oli kuin pallomeri, mutta maissia.






Lounasta syötiin juhlakalun kanssa joen rannan piknikpöydissä. Jokaiselle vieraalle oli pakattu oma piknikkori ja meille aikuisille lounas seisovaan pöytään. Lounaan jälkeen juhlavieraat siirtyi päivänsankarin kanssa kahlaamaan joen veteen.

Kolme tuntia farmilla $500 plus tarjoilut ja koristeet.





M halusi kutsua synttäreilleen luokan tytöt. M:n luokalla on yhteensä kymmenen tyttöä. Lisäksi kutsuttiin koulun ulkopuolelta muutama muu ystävä. Maksimimäärä juhlijoita kiipeilybileisiin oli kaksitoista. Ja loppupeleissä meillä tais olla omien lasten lisäksi, kahdeksan vierasta. Juhlat kesti kaksi ja puoli tuntia ja koko tän ajan käytössä oli se juhlahuone, jonne me katettiin donitsit ja koristeltiin tila.


Yhteensä tästä riemusta tuli maksettua $320 kiipeilystä, $100 tarjoiluista ja $60 koristeluista ja kiitoslahjoista. Kaksi ja puoli tuntia kiipeilyä, kokonaishinta $480.





Päheimmät synttärit millä me ollaan oltu oli meidän perhetuttujen esikoisen kemut lastenmuseossa. Aikuisille oli järkätty kokkarit ja lapset leikki museon henkilökunnan kanssa koko illan. Näille juhlille tais tulla hintaa ainakin tonni. 




Ostopalvelukemut 


Tähän kategoriaan lukeutuu paikalliset hoplopit, jalkapallokemut, trampoliinijuhlat, pomppulinnasynttärit sun muut. Näistä paikoista varataan juhlat sillä ajatuksella ettei tarvitse sählätä ja sotkea kotona. 

Tänään me juhlitaan taas. Ohjelmassa on O:n luokkakverin synttärit sisäleikkipuistossa – aka lastenhelvetissä, kuten Fredde näitä kutsuu. Kaikki on kutsuttu. Olettaisin että paikalla on taas viitisenkymmentä bestistä ja sisarusta. Äkkiähän siitä kertyy kun luokalla on kuusitoista lasta. Sisäleikkipuistoon saa kiinteällä hinnalla viedä 20 parasta kaveria. Sen jälkeen maksetaan kymppi per kaveri aina 50 ystävään asti. Juhlat kestää kaksi tuntia. Tunti ja vartti leikitään leikkipuistossa ja viimeiset kolme varttia juhlitaan sankaria juhlahuoneessa.

Kaksi tuntia sisäleikkipuistossa 30 lasta, $400 plus tarjoilut. Keskimäärin näitä ostopalvelukutsuja saa kolmen sadan molemmin puolin.







Synttäreistä löytyy siis variaatioita idästä länteen ja pohjoisesta etelään. Tosiasiassa lapset ei kaipaa synttäreitten kilpavarustelua. Aikuiset pääsee helpommalla kaivaessaan kuvetta. Ei tartte miettiä mitä juhlissa tehdään, eikä siivota jälkikäteen. Synttäreille ei yleensä erityisemmin pukeuduta, ainakaan silloin kun mennään sinne lastenhelvettiin. Tavoitteena on että vaatteissa on mukavaa juosta, leikkiä ja kotiin lähdetään hiestä märkänä. Siihen systeemiin ei mekot ja mirrit oikein sovellu. Useimmiten kaikenlaisissa juhlissa on kivaa. Tämän lukuvuoden aikana olen tosin viettänyt turhan monta lauantaita tai sunnuntaita siellä samassa pomppulinnapaikassa. 





torstai 28. toukokuuta 2015

punakynällä töitä

aamukahvit auringossa on silti aamukahvit auringossa


Kirjoitin seuraavan kymmenen päivän systeemit yhdelle paperille, ja totesin että yhtälö on mahdoton. Kaikkea ei ehdi, ei ehdi vaikka poistais sen kotiäiti-vanhusaikataulun. Ei ehdi vaikka ottais kaikki vuorokauden tunnit käyttöön. Ei ehdi vaikka kuinka tunkis ja haluis ja suunnittelis, ennakois ja järjestäis. Ei vaan ehdi. 

siltä lähti toinenkin hammas

...ja se sai silmälasinsa


Huomenna olis aamusta rukousryhmän brunssi. Samaan aikaan olen sopinut juttelevani rakkaan ystävän huolista. Huolet menee aamukahvien edelle. Huomenna pitäis myös hankkia lahjat kaksille tulevan viikonlopun synttäreille. Kaikki tää on vielä ihan hallittavissa, mutta viideltä alkaa M:n koulun kevättanssiaiset ja niitten päättyessä kahdeksalta me siirrytään suoraan päivälliselle naapuriin, ja sinne olen luvannut leipoa jälkkärin. Kai mä senkin jossakin vaiheessa haldaan, ja jos en ehdi niin ainahan kaupasta saa valmista. Ennen kuin tajusin ajan olevan kortilla suunnittelin leipovani mustapapusuklaakakkua. Lähempänä totuutta taitaa kuitenkin olla suklaakakku valmiista sekoituksesta.

ja K rakentelee...

...ja K tekee jonoja


Keskiviikkona jannut täyttää viisi. Keskiviikkona me ollaan luvattu et ne pääsee ulos syömään. Keskiviikkona M halus järkätä leikkideitin ja keskiviikkona jannujen kummit ja muutama muu läheinen perhe tulee illalla skumpalle ja kakulle. Aamu mennee kaakkua leipoessa.

Torstaina kummankin jannun koulu on ilmoittanut haluavansa juhlistaa synttärisankareita. Ihan kivaa ja olen täydestä sydämestä mukana, mutta kun torstaiaamuna on myös jannujen kouluun tutustuminen. Keskiviikkona pitäis siis kai myös suunnitella ne koulujuhlat jotka toteutetaan sen kouluun tutustumisen jälkeen.

ja me syödään lounasta ulkona kahvilassa


Viikon päästä lauantaina meidän pitäis periaatteessa olla aamuyhdeksästä yhteen O:n koulun piknikillä. Yhdeltä olis M:n luokkakaverin synttärit, neljältä jannujen synttärit ja seitsemältä ystäväperheen lasten synttärit. Sinne piknikille pitäis viedä jälkkäriä, synttäreille leipoa kakkua ja tarjota kakun kanssa ainakin nyt mehua ja viiniä, ja toivottavasti jotakin muutakin. Ohjelmaakin pitäis olla, ja tietty ne lahjapussukat vieraille ja ilmapalloja ja pinjata ja...  Jannujen synttäreille on näillä näkymin tulossa 50-80 vierasta; naapureita, koulukavereita, tulevia koulukavereita, muita ystäviä ja kaikkien edellämainittujen vahempia ja sisaruksia. Pelkästään koulukavereita noilla kahdella on 34. Ne ystäväperheen lasten iltasynttärit on meiltä vajaan tunnin ajomatkan päässä ja ne alkaa tunti sen jälkeen kun jannujen synttärit päättyy. Vaikka miten miettisin, ennakoisin ja muokkaisin meidän päivää, on lopputulos se ettei kaikkeen vaan mitenkään pysty.

viiniä tölkissä synttäreille...



Ensi viikolla kummallakin pojalla on vielä erikseen viisivuotislääkärintarkastukset. Aika loppuu kesken. Tarvitsen lisää tunteja vuorokauteen. Pikaisesti. Kiitos.


ensilumi cottonwood peittää maan

ilmankos nenää ja silmiä kutittaa
Lähden lenkille. Rentoudun metsässä enkä tarvitse enää paperipussia avuksi kalenterikaaoksen aiheuttamaan hyperventilaatiokohtaukseen - vitsi. Hyperventilaatiokohtaus on puhtaasti henkisellä tasolla. Kalenteri vaatii punakynää ja karsintaa. Metsässä törmään käärmeeseen, joka nautiskelee päivälliseksi sammakkoa. Cottonwoodin pumpulista nöyhtää on kaikkialla. Nopeasti katsottuna vois kuvitella että metsään on satanut ensilumi. Muistan että unohdin antaa K:lle sen allergialääkkeen. 


käärme söi sammakon

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

hyvästi rotanmyrkky!




Mun yhteiselämä warfariinin tai rotanmyrkyn – Marevan – kanssa alkoi kesäkuussa 2012. Se alkoi sinä päivänä kun oli ekaa kertaa lämmin. Kevät 2012 kun ei ollut kehumisen arvoinen. Oli lämmin, ei kuuma, ja älyttömän hiostavaa. Me oltiin lounaalla ja kahvilla hyvän ystävän luona. Muistan ajatelleeni et oon varmasti tulossa kipeeksi, närästi ja olo oli surkea. Join kahvini ja söin kiltisti emännän leipoman mustikkapiirakan.

Me ajettiin kotiin. M halus lähteä pyöräilemään mut me jouduttiin palaamaan kotiin, koska musta ei ollut kävelemään. Hikoilin, päässä huippasi ja oksetti. Hikoilin sellaista kylmää hikeä. Vaatteet tuntui ahdistavilta, ja takaisin sisään päästyä riisuin rintaliivit kesämekon alta. Rintakehää puristi edelleen ja mieleen tunkeutui kuin väkisin sydänkohtauksen oireet.

Soitin vakuutusyhtiön ensiapupuhelimeen. Ajatus oli et se tyyppi siellä langan toisessapäässä neuvois ottamaan vähän rennietä ja rauhoittumaan. Hetken päästä sairaanhoitaja soitti takaisin. Me puhuttiin, mä vastailin sen kysymyksiin ja se käski tilaamaan ambulanssin. Olin yksin kotona kolmen pienen lapsen kanssa. Otin sen aspiriinin mitä käskettiin, kävin sohvalle ja soitin Freddelle töihin. En halunnut soittaa ambulanssia, halusin Fredden. En halunnut ambulanssia talon eteen. En halunnut että koko kylä kerääntyy katsomaan kun naapurin muijaa viedään. Etenkään en halunnut ambulanssipoikia kertomaan että kannattais kai ottaa närästyslääke sen sijaan et soittaa ne paikalle.

Se kaahasi kotiin kahdella pyörällä, pakkas meidät autoon ja lähti ajamaan sairaalaan. Käskin sen kuitenkin ajamaan paloaseman pihaan, ihan vaan... varmuuden vuoksi. Paloasemalla ne vinoili et on niillä puhelinnumerokin. Kannattaa ihan vaan soittaa siihen hätänumeroon... Ne mittas verenpaineita ja kyseli ja haastatteli. Vanhempi ensihoitaja rauhoitteli ja sanoi et häntäkin välillä närästää, tilataan kuitenkin se lääkäriyksikkö varmuudeksi paikalle. Me istuttiin ja vitsailtiin odottaessa. Lääkäriyksikkö tuli paikalle ja kyseli ensihoitajilta tilannetta. Mä kysyi pääsenkö kotiin ja lääkäriyksikön poikanen sanoi et en, pääsen valitsemaani sairaalaan hänen kyydillään.

Fredde ajoi lapset lähimmälle ystävälle hoitoon ja seuras ambulanssia sairaalaan. Ensin sitä hoidettiin infarktina. Silloin tapasin Petterin. Petteri on hoitanut mua siitä päivästä. Petteri on kardiologi. Petteri kuvas ensin mun sydämen ja kun vika ei löytynyt sydämestä, siirryttiin keuhkoihin. Vika löytyi keuhkoista, keuhkoveritulppa. Terveyskirjasto kirjoittaa keuhkoveritulpasta – keuhkoemboliasta – näin; ”Aikuisväestössä keuhkoveritulppa todetaan vuosittain noin yhdellä tuhannesta. Keuhkoveritulpan vaara lisääntyy iän mukana: kaksi kolmesta tapauksesta todetaan yli 65-vuotiailla, mutta vain yksi kymmenestä alle 25-vuotiailla. Sadasta sairaalassa kuolleesta potilaasta noin viidellä kuoleman syynä on keuhkoveritulppa.” Mielenkiintoisen mun emboliasta teki se että en ollut sitä ennen ollut a) pitkällä lennolla b) vuodepotilaana c) leikkauksessa. Mun emboliasta teki erityisen vaarallisen se että se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ilman syytä ja ilman ennakkovaroitusta. Jatkotutkimuksissa oikeasta jalasta löytyi useampi laskimotukos.

Sen kesän pysyttelin sisätiloissa ja lepäsin kiivetessäni portaita yläkertaan. Fredde hoiti perheen ja kodin ja elämän. Mä makasin sohvalla. Muistan sen kerran kun päätin selvittää pyykit ja päädyin tervehtimään pyttyä ylirasituksesta. Fredde otii vapaata töistä. Se veli tuli meille avuksi ja veljen jälkeen Kummitäti T lensi meille Afrikasta. Meillä oli autotallissa kolme kanaa ja Kissa kuoli. Se oli erilainen kesä. Sinä kesänä rupesin käymään kirkossa.



Siitä se alkoi, elämä warfariinin kanssa. Kapinoin, mutta kapina ei auttanut. Syötävä oli. Siitä olis kesäkuussa tullut kolme vuotta. Tarkalleen 2 vuotta 10 kuukautta ja 28 päivää. Miltei kolme vuotta verikokeita. Miltei kolme vuotta ruokavaliorajoituksia. Miltei kolme vuotta takaraivossa ajatus siitä että jos se INR on kuitenkin liian alhainen. Puolitoistavuotta kesti löytää hoitotasapaino 12.5mg vuorokaudessa sai INR:n pysymään siinä halutussa lukemassa (2.5-3.5). Parhaimmillaan verikokeitten väli oli kuusi viikkoa. Huonoimmillaan kävin siellä kahdesti viikossa.



Euroopassa mun kaltaisia potilaita on jo pidempään hoidettu uuden sukupolven antikoagulaatiolääkkeillä. Täällä FDA oli kolme vuotta sitten hyväksynyt ne vain eteisvärinän hoitoon. Keuhkoemboliaa ja laskimotukoksia hoidettiin edelleen puhtaasti hepariinilla ja marevanilla. Marevanin oli siis tyytyminen.


Tänään tapasin taas Petterin. Meillä on nykyään deitti kerran vuodessa. Sen ekan vuoden tapasin sitä ensin kuukauden, sitten kahden, kolmen ja kuuden kuukauden välein. Innoissaan se kertoi mulle että vihdoinkin FDA on hyväksynyt uuden sukupolven antikoagulaatiolääkkeet myös keuhkoemboliapotilaitten hoitoon. Eilen illalla napasin viimeisen warfariiniannokseni. Jos olisin tiennyt sen olevan viimeinen satsi, olisin traatusti nostanut sille maljan. Ekaa kertaa melkein kolmeen vuoteen olen ensin kolme päivää syömättä warfariinia ja sitten aloitan uuden lääkityksen. Ei enää verikokeita muutaman viikon välein. Ei enää ruokavaliorajoituksia. Ei enää huolta heittelehtivistä veriarvoista. Tervetuloa Eliquis, ja näkemiin rotanmyrkky!


tiistai 26. toukokuuta 2015

lehteen


Kai se oli maaliskuun puoltaväliä kun sähköpostiin kolahti viesti missä etsittiin halukkaita Kodin Kuvalehden juttuun Seattlen suomalaisista naisista. Ilmoittauduin mukaan. Mikäs sen hauskempaa kun päästä mukaan ruokajuttuun ja tavata samalla vanhoja tuttuja.




Vähän mua hymyilytti toimittajan etsiessä mukaan diversiteettiä täällä asutuissa vuosissa kun mukaan ilmoittautuneista tuorein oli kuitenkin asunut täällä vuosia - yhdeksän.  Oli toki se joka oli kerran lähtenyt takaisin kotiin Suomeen ja myöhemmin palannut takaisin tänne. Mutta ei ketään joka olis käymässä vaan. Olishan täältä löytynyt niitä vastatulleitakin, ja sellaisia joiden tavoite on olla vuosi tai kaksi, ne joiden katse ja oikea koti on kuitenkin Suomessa. Niitten maailma kun epäilemättä näyttää aika erilaiselta kuin meidän, joilla takana on vuosia tai vuosikymmeniä. Meidän joilla on kaikilla on tämän maan kansalaisuus. Meidän joiden elämä on täällä. Meidän joilla ei rutinoista huolimatta ole aikomustakaan lähteä mihinkään, saati palata yhtään minnekään. Suomi on jo kauan aikaa sitten lakannut olemasta koti. Se on ehkä rakas ja tärkeä, osa omaa identiteettiä, mutta koti se ei enää ole. Koti on täällä.





Toukokuisessa illassa me sit tavattiin. Tekemään yhdessä ruokaa, juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Joku sanoi nähneensä mut viimeksi kun mulla oli kaksosvauvat. Mä sanoin et ne vauvat täyttää ensi viikolla viisi. Kuvaaja oli järkännyt kuvattavaa kotia. Toimittaja halusi puhua jokaisen kanssa myös erikseen. Jokainen ruoka kuvattiin yhdessä ja erikseen, lopulta ne syötiin kylminä. Ei haitannut. Alakerran viinikellarista löytyi illan viinit. Tiesin jo etukäteen kenen kanssa taittaisin sanan peistä, niin varmasti se toinenkin tiesi. Oli uusiakin tuttuja, tosin vain yksi. Senkin kohdalla oli jotenkin hassua et meillä on kuitenkin yhteisiä ystäviä enemmän kuin kourallinen.


Omassa osuudessani kerroin omasta elämästäni. Lapsista, perheestä, unelmista. Siitä miten tänne päädyttiin ja siitä miten meistä tuli amerikkalaisia. Kerroin erityisestä vanhemmuudesta ja siitä minkälaista se on täällä meillä. 









Sitä en tiedä koska juttu tulee lehteen. Voi olla että myöhemmin tänä kesänä, tai ehkä kuitenkin vasta ensi vuonna... meillä oli kuitenkin kivaa ja oli hauskaa päästä mukaan.