Tahdon Asiat

  Luen uutisia Suomesta, rajoitustoimenpiteitä kiristetään, väläytellään sitä kuuluisaa maskipakkoa ja koulujakin siirretään etäopetukseen tietyillä alueilla. Mua hymyilyttää vähäsen, silleen sisäänpäin, samalla kun kohottelen ehkä pikkasen kulmakarvoja. Vähän perspektiiviä ***kele. En ota kantaa siihen missä on toimittu oikein tai väärin, sitä ei kai tiedä kukaan ennen kuin joskus vuosien päästä kun katsotaan taaksepäin ja nähdään mitä pandemia on jättänyt jälkeensä, sillä jälkensä se jättää - meihin kaikkiin.   Oman koulupiirin koulut suljettiin maaliskuussa 2020 ja siitä eteenpäin lapset ovat olleet etäopetuksessa. Maanantaina on taas maaliskuu ja etäopetusta on jatkunut vuoden verran. Alakouluja ollaan vähitellen avaamassa ja nuorimmat lapset ovat voineet olla lähiopetuksessa nyt reilun viikon, neljänä aamupäivänä viikossa ja muuten etäopetuksessa. Meillä sai valita ja alle puolet lapsista palasi kouluun. Syitä tälle valinnalle oli monia, eikä vähiten se että monille perheille

  Aamulla leikkasin hiukseni taas kerran ihan itse, ihan hyvä tuli. Fredde vähän avusti ton takatukan kanssa ja vastalahjaksi parturoin Fredden. Lapsista yksi kasvattaa pitkää tukkaa, toinen vielä pidempää ja kolmas parturoidaan neljännesvuosittain.   Torstaina avattiin meidän koulupiirin alakoulut ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun ovet suljettiin maaliskuussa 2020. Kouluun saa tulla aamupäiväksi kinderit ja ekaluokkalaiset, siis 5- ja 6-vuotiaat. Maski on pakollinen, samoin terveyskaavakkeen täyttö ja kuumeen mittaus niin aamulla kotona kuin uudestaan kouluun sisälle mentäessä. Opettajilla on tuplamaski ja suojavisiiri. Kysyin reksiltä kuinka moni lapsista tuli kouluun, vastaus oli 54 oppilasta. Koulussa on yhteensä reilut 600 oppilasta ja vaikka en tiedä kuinka moni on näillä kahdella ekalla luokka-asteella veikkaisin että noin kolmannes koululaisista. Aika moni siis valitsi etäkoulun jatkamisen tänä keväänä. Sama valinta on tehty myös meillä vaikkei kouluun palaaminen vielä kos

  ”Me saatiin siitä 49 tarjousta ja hinta nousi taas kerran parikymmentä prosenttia?” - Soititko niille 48:lle välittäjälle jonka asiakas hävisi vai laitoitko sähköpostia? ”Tein molemmat, kello oli paljon ja väsytti mutta pitäähän niille kertoa että eivät taloa saaneet ja ensi kerralla minä saatan olla siinä tilanteessa itse.” - Me saatiin kahden miljoonan kohteeseen kolme tarjousta. -”Wow!” Kannan korteni kekoon ja kerron että neljässä päivässä kohteessa oli 109 yksityisnäyttöä, tarjouksia tuli 19 ja hinta nousi taivaisiin. Me istutaan viikkopalaverissa Zoomissa ja keskustellaan markkinasta ennen palaverin alkamista. Toisen asiakkaan kotihaussa on kolme kohdetta, etsinnässä aika tavallinen perheasunto kahden koulupiirin ja neljän kaupungin alueelta, budjetti kaksi miljoonaa. Kaksi niistä kohteista on ison tien vieressä ja ovat olleet myynnissä pitkään, kolmas ei muuten sovi asiakkaalle. Olemme odottaneet jotakin muuta jo useamman viikon. Tilanne parantunee kevään markkinan lähtiessä k

  Näin unta että olin raskaana. Silittelin pientä kumpuani ja kuulostelin tuntisinko uuden elämän liikkeet sisälläni. Unessa olin onnellinen, onnellinen siitä että meille tulisi vauva. Jostakin syystä näen usein unta siitä että olen raskaana, joskus unet ovat tällaisia, onnen täyteisiä ja pehmeitä, usein ne ovat täynnä ahdistusta siitä että meidän perhe on jo tässä, me ei haluta vauvaa, olen liian vanha, me ollaan liian vanhoja ja meillä on kaikki hyvin - juuri nyt. Olin 36-vuotias kun esikoisemme syntyi. Hartaasti odotettu ja rakastettu lapsi, kymmenen avioliittovuoden jälkeen lapsi, minä olin aina halunnut olla äiti. Raskaus oli ihana. Se oli helppo ja onnentäyteinen. Tein töitä koko raskausajan ja vielä päivää ennen synnytystä kävin patikoimassa ystävän kanssa. Pidin vatsani keräämästä huomiosta eikä minua yhtään haitanneet kommentit ja kiinalaisten tätien kosketukset. Ostin pieniä, ihania vauvanvaatteita, peittoja ja kaikkea sitä mitä olin aina halunnut. Opin pian ettei minua olt

  Törmään Starbuckissa kahvia hakiessani ystävään ja kollegaan, ja jään suustani kiinni, seisomaan siihen omalle vihreälle tarralle ystävän seistessä omallaan tyhjässä kahvilassa baristojen puuhatessa pleksien takana meidän kahveja. Istuma-alueet on suljettu ja sisään saa tulla vain noutamaan kahvinsa. Jokainen ihmiskontakti on kullanarvoinen, vaikka kahden metrin etäisyydellä maskin takaakin. Ihanaa nähdä. Tunne on molemminpuolinen ja kumpikin naurahtaa vastauksensa kysymykseen; Mitä kuuluu? - No, mitäs luulet, sitä samaa, päivästä toiseen, menossa päivä 336 - ”päiväni murmelina”. Me puhutaan työstä ja lapsista ja perheestä, Megan on aikanaan myynyt meille meidän kodin ja Meganin tyttärellä on OCD ihan kuten meidän Ollipollilla. Tuntuu hyvältä puhua, nähdäänhän me asiakkaita, mutta niitten kanssa puhutaan taloista ja huonekorkeuksista, takan pintamateriaalista, kuntotarkastuksista ja rahasta.   Arkiaamuisin nousen viimeistään 5:30, itsekidutuksen muoto kai sekin, tosin herään ihan